(Jaakko Herranen, 31.12.2015 - 20:00) Sony on paljastanut tammikuun ilmaiset PlayStation Plus -pelinsä. Upouuden Hardware: Rivals -nimikkeen lisäksi tarjolle heitetään klassista seikkailua Grim Fandangon muodossa, roolipelaamista Dragon Agen maailmassa sekä räiskintää Medal of Honor -sodankäynnin parissa. Myös Vita-pelaajat saavat Plus-pelejä kaksin kappalein.
Uudet pelit:
Biowaren tapaan dragon ageen kuuluu hienosti tehty tarina, mielenkiintoiset hahmot ja toimiva dialogisysteemi, mutta pelaaminen on melko tylsää puuduttavan taistelun takia. Ja taistelua on paljon.
Toiset pitävät dragon agesta, toiset menettävät hermonsa pelin parissa. Kuulun valitettavasti jälkimmäiseen kastiin. Arvosanaksi muodostuu kaksi tähteä, sillä en voi kuvitellakaan arvostelevani peliä paremmin, kun itse pelaaminen on tuskaa.
Koukuttavaa perinteistä ropetusta. Hieno ja synkkä fantasiamaailma, loistavia hahmoja ja suuret suuret määrät kiinnostavaa dialogia. Näistä aineksista on hyvä roolipeli tehty.
Viimeistään tämän pelin myötä pitäisi olla selvää, että örkeistä ja menninkäisistä on revitty kaikki mahdollinen irti. Onneksi loistavia roolipelejä voi tehdä muistakin aiheista, tämä oli vain hyvä peli.
Aiheen takia pelissä oli liian paljon tuttua, liian paljon sellaista, jonka oli nähnyt ja kokenut jo useissa muissa samanlaisissa peleissä. Tarinakaan ei ollut niin hyvä, kuin olisin BioWarelta odottanut. Eniten kuitenkin häiritsi paljon kehuttu loppu, ei se mielestäni ollut kovin erikoinen.
BioWare petti. Piti olla "tummasävyistä sankarifantasiaa", tuoretta näkökulmaa, pelaajan valintoja, toimiva padiohjaus ja ties mitä. Lähinnä Dragon Agesta jää tunnelmat, että BioWare on halunnut palata länsiropen kaavaan ilman Baldur's Gaten tai Star Warsin kaltaista lisensoitua maailmaa, ja siinä sivussa varsinaisesta pelistä ei ole tullut erityisen uraauurtava millään tasolla. Seikkailu kulkee yhdellä ja samalla akselilla eri aloitushahmoista huolimatta, ja haarautuva dialogi tarkoittaa dialoginippuja, joita punotaan jatkuvasti yhteen, joskus kömpelöstikin.