Dragon Age: Origins

Jumalten luoma

BioWare, tuo ropesaagojen ehtymätön lähde, on jälleen loihtinut uuden sankaritarinan meidän kuolevaisten nautittavaksi. Viimemmäksi suurella avaruusseikkailulla säväyttänyt tiimi on noussut vakuuttavin ottein RPG-kansan ykkkösnimeksi, ja kun viittaamani tähtitarina saa jatkoa Mass Effect 2:n kansissa vasta vuonna 2010, on polku raivattu auki ritareille, velhoille ja muille urhoille. Dragon Age: Origins lupailee miekkojen ja loitsujen ystäville vakavasti otettavaa juonta ja sataa tuntia pelattavaa – seksiä unohtamatta. Lohikäärmetarun houkutus on odotusarvoltaan kutkuttava. Mutta kannattaako loppuvuoden pelitulvan keskellä keskittyä pitkään ropeen?

Vastauksena edellisen kappaleen kysymykseen on "ei", kuinkas muutenkaan! Modern Warfare 2:n ja Assassin's Creed II:n kaltaiset megajulkaisut vaativat isot siivut peliajasta, eikä massiivinen roolipeli maistu kolmen vartin pätkissä sekalaisen peliputken keskellä. Näin ollen rationaalisesti ajattelevana henkilö lykkää Dragon Agea Jeesuksen synttäreiden välipäiville, jolloin sukuloinnin ja joulukorttirumban tauottua pääsee syventymään virtuaalisten pakanauskontojen myytteihin. Origins saapui kuitenkin pöydälleni viikkoa ennen MW2:a, enkä voinut vastustaa kiusausta: "Ihan pikainen vilkaisu vain, se ei haitanne", ajattelin. Täten taisi myyttien Pandorakin tuumata eräs kotelo hyppysissään.

Iso mutta valtava

Originsin alkutahdit koetaan kuuden eri alkuperätarinan kautta. Kullekin eri hahmotyypille on räätälöity omanlainen opetteluvaihe, jossa perehdytään käyttöliittymään ja taistelusysteemiin. Jokainen Origin Story kestää kolmisen varttia, minkä aikana koetaan myös tärkeitä hetkiä protagonistin kasvuvaiheista, ja saadaanpa joissain tapauksissa tehdä myös melko raflaavia valintoja. Vajaan tunnin mittaisella ykkösetapilla nähdään dramatiikkaa, mielenkiintoisia persoonia ja yllättäviä juonenkäänteitä, mikä antaa maistiaisen tulevasta. Jo tässä vaiheessa pelaajalle on selvää, ettei Dragon Age kompastu ainakaan tympäisevään kerrontaan.

Vasta yllä mainitun johdannon jälkeen pelimaailman laajuus alkaa hahmottua. Erilaisten käänteiden kautta pelaajan harteille tuupataan vastuu Fereldenin maan eri kansojen liittämisestä yhteistä pahaa, maan uumenissa sikiytyviä Darkspawn-pirulaisia, vastaan. Vuosikymmeniä vanhat liittouman kirjakääröt velvoittavat kääpiöt, haltijat ja velhot marssimaan yhdessä pimeyden voimia päin, mutta pelkkän paperin vilauttaminen olisi toki liian yksinkertaista. Darkspawn on nimittäin päättänyt rynnäköidä kirjaimellisesti pahaan aikaan, kun jokaisen Fereldenin kansan keskuudessa on pienimuotoinen tilanne päällä. Protagonistin on näin ollen ryhdyttävä häätämään hirviöt haltijametsistä ja pölyttämään pakanahenget pois taikatornin nurkista avunantolupausta vastaan. Kuulostaa melkoisen suoraviivaiselta, mutta jo 40-tuntisessa päätarinassa kuluu parannusloitsu jos toinenkin.

Näin pitkän eepoksen kohdalla on ymmärrettävää, mikäli jonkun mielestä peliä on tarpeettomasti pitkitetty. Origins kattaa yhteensä neljä erilaista loppuratkaisua ja kaksi vaihtoehtoa jokaisessa suuremmassa päätarinalinjan kulminaatiopisteessä. Mustavalkoista hyvä/paha-valintaa ei joudu tekemään, jolloin päätöksiin vaikuttavat usein moninaiset seikat: Vapauttaako katumustaan vannova pahantekijä pinteestään? Vai vapauttaako maailma pahantekijästä miekaniskulla kieltäytyen samalla tarjotusta palkkiosta. Pelaajan tiimissä kulkevat taistelijat hämmentävät soppaa eriävillä mielipiteillää. Parhaimmassa tapauksessa valintoja joutuu pähkäilemään hyvän tovin, eivätkä valinnan seuraukset paljastu heti. Uudelleenpeluuarvoa riittää, mikäli haluaa tutustua jättieepoksen jokaisen sivuun, tarina kun uppoaa aikuisempaankin makuun ja pysyy kiinnostavana erityisesti hyvin käsikirjoitettujen henkilöiden ansiosta. Luonnollisesti pelaajan matkakumppaneiksi lyöttäytyviin henkilöihin on panostettu eniten, eikä yritys ole mennyt hukkaan, sillä kiinnostukseni suuntautui ensisijaisesti henkilökohtaiselle tasolle vaikuttavasta päätarinasta huolimatta. BioWaren tyyliin hahmokavalkadista löytyy vahvoja persoonia aina jäyhästä soturista varsin liberaaliin hippityttöön ja rivoja puhuvaan haltijakundiin. Origins on tällä tavalla vielä Mass Effectiäkin uskaliaampi, mutta jenkkiläinen seksin ja tietynlaisen väkivallan sensuuri vesittää paikkapaikoin tunnelmaa.

Lohikäärmeentappaja

Taistelusysteemi on sekoitus reaaliaikaista ja vuoropohjaista mättöä komentopyörylän toimiessa tärkeimpänä välineenä hahmojen käskytykseen, vähän Mass Effectin malliin. Pienemmän Darkspawn-köörin niittäminen sujuu reaaliajassa, lennosta komentoja jakaen, mutta isomman poppoon tai vahvempien körilästen kanssa voi tulla ongelmia. Tällöin puolen sekunnin viive terveysuutteen hörppäämisessä voi kaataa taistelijan ja pakottaa pelaajan jatkamaan tehdyistä tallennuksista -- jollaisia meikäläinen muisti tuskastuttavan harvoin luoda. Taktikointia vaativissa tilanteissa apu löytyy pyörövalikosta, jonka avaaminen pysäyttää rähinän hetkeksi. Tällä komentopyörylällä voi käyttää esineitä, käskyttää tiimikavereita, aktivoida erikoisominaisuuksia tai tarkkailla muuten vain ympäröivää aluetta ja vihulaisia. Tiimikavereiden käyttäytymistä voi ohjata jo ennen taistelua, mikäli on satsannut Combat Tactics -kykyyn. Taktiikoilla voi esimerkiksi määrätä, minkä erikoisliikkeen soturi sivaltaa vihollisen piestessä maagia yli kolmella soturilla. Säätömahdollisuuksia löytyy, ja muutamalla säädöllä saa kätevästi kohennettua tiimikavereiden tehokkuutta. Konsolille muokatusta käyttöliittymästä on vaikea löytää moitittavaa, paitsi että kuusi pikanäppäintä on liian vähän.

Jotain parannettavaa löytyy myös kenttäsuunnittelun ja rytmityksen puolelta. Putkimaiset kentät alkoivat tympiä jo Fallout 3:n metrotunneleita koluttaessa, ja Originsin luolastot saivat aikaan takautumia. Kääpiöiden kansoittamassa Orzammarin onkaloissa koluaminen vielä menetteli, sillä Gimlin sukulaiset elävät luonnollisesti maan alla. Mutta sama putkijuoksu toistui muuallaki. Ratkaisevia pomotaisteluita edeltävät tunnelivierailut venyivät tarpeettoman pitkiksi, olisin itse toivonut intensiivisiä ja isoja rähinöitä. Samaiset ongelmat peilaavat myös tarinan kannalta oleelliseen rytmitykseen. Pelin alku ja loppu ovat kerronnallisesti vauhdikkaimpia osuuksia, ja tällöin keskivaiheen pienet sivujuonteet vievät fokusta pois päähahmosta. BioWare on kuitenkin kopittanut ensivaikutelman ja loppufiiliksen tärkeyden, sillä pääpahan kaatuessa ja ratkaisun selkiytyessä jälkimaku koko monikymmentuntisesta seikkailusta on upea.

Jo Dragon Agen massiivisuus ansaitsee hatunnoston, sillä tekijät ovat pysyneet uskollisina tyylilleen rinnakkaisesta avaruuseepoksesta, joka kulkee nimellä Mass Effect 2, huolimatta: Codex-digipäiväkirja on valtavan suuri tarujen aarreaitta, johon perehtyminen antaa pelimaailmalle uusia ulottuvuuksia. Samalla on myös tunnustettava, että harvan 40-tuntisen pelin jälkeen tekee heti mieli aloittaa uusi kierros nähdäkseen, mitä tehtyjen valintojen kääntöpuolelta paljastuu. Itse nautin tarinasta ja henkilöistä suuresti, ja keskikohdan suvantovaiheesta huolimatta pidän Dragon Age: Originsia yhtenä parhaista (länsimaisen tyylin) roolipeleistä koskaan.

Galleria: 

Kommentit

Arvostelu on spoilerivapaa.

Oikein nautittava arvostelu erityisesti rikkaan kielensä ansiosta. Kättä pystyyn.

Ainoastaan -- "Taistelusysteemi on napattu suoraan Mass Effectistä muutettuna pyssyttelystä miekan ja kilven kalisteluun"-- herätti kummastusta. Eihän pelien taistelusysteemeillä nyt ole oikein mitään tekemistä toistensa kanssa ja mielestäni nimenomaan täysin erilainen taistelusysteemi on Mass Effectin ja Dragon Agen suurin ero teeman lisäksi.

Hieno homma! Loistava arvostelu.

Tuo maininta taistelusysteemistä on jokseenkin tuulesta temmattu. DA:n taistelujärjestelmä on jäljitelty puhtaasti Baldurs Gatesta.

Taistelusysteemin valintapyörä muistuttaa kuitenkin melkoisesti ME:n "asevalinta- ja erikoiskykypyörää". Erikoiskykyjen käyttökin toimii ME:ssä melko samalla tavalla kuin tässäkin. Itse taisteluhan on BG tyylistä "valitse toiminto + valitse kohde ja kone tekee loput", kun ME:ssä roiskitaan itse vapaalla tähtäyksellä.

"Vuosikymmeniä vanhat liittouman kirjakääröt velvoittavat..."
Eikös ne ollut melkoisesti vanhempia?

Hyvä arvostelu ja vaikka ei omasta mielestäni Baldur's Gateille pärjää, on kuitenkin selkeästi paras ropetus nykykonsoleille ja ehdottomasti vuoden paras peli.

""Vuosikymmeniä vanhat liittouman kirjakääröt velvoittavat..."
Eikös ne ollut melkoisesti vanhempia?"

Joo, itsekin noissa aina sekoilen. Nyrkkisääntönä Dragon Agen maailmassa voi pitää, että ajoissa liikutaan useimmin sadoissa kuin kymmenissä vuosissa, mikä on kieltämättä nykyihmiselle hieman vaikea käsittää.

Mites tämän nyt asettelisi...

DAOrgasm!

Joo siis tarkoitin lähinnä että ME:stä otettu tuo komentopyörylä ja se puoliksi vuoropohjaisuus.

Meni siis ajatushärön piikkiin, että taistelusysteemi ois sieltä. Tämä muokattu.
Nyt järkevämpi?

"Nyt järkevämpi?"

Paljonkin. Ja sori nillityksestä. Tiiäkkö, emmiä millään pahalla.

Ja nimenomaan, kyllähän tuo toiminnan pysäytys ja komentopyörästä hommeleiden valitseminen on Massasta tuttua huttua.

"Mutta kannattaako loppuvuoden pelitulvan keskellä keskittyä pitkään ropeen?

Vastauksena edellisen kappaleen kysymykseen on "ei", kuinkas muutenkaan! Modern Warfare 2:n ja Assassin's Creed II:n kaltaiset megajulkaisut vaativat isot siivut peliajasta, eikä massiivinen roolipeli maistu kolmen vartin pätkissä sekalaisen peliputken keskellä."

Oikea vastaus on "kyllä". Assassin's Creedin ja Modern Warfaren kaltaisen tusinahutun voi unohtaa ja ostaa vaikka kahden kuukauden päästä seuraavan osan ;) Tällä välin voi kikkailla Dragon Agen parissa, tai vielä parempaa, Demon's Soulsin parissa.

BioWare? Moar liek EpicShit, amirite?

Joonatin, luitko kappaletta ollenkaan loppuun?

Alistair <3

En muista milloin viimeksi olisi mikään peli pitänyt tiukemmin otteessaan kuin Dragon Age teki. Tuli pelattua Torstaista Maanantaihin käytännössä nukkumisia ja syömisiä lukuunottamatta koko ajan. Erinomainen peli kaikin puolin, joskin hard-vaikeustasolla muutama taistelu aiheutti todellakin hiuspehkon harmahtumista. Harvoin yksinpelattava rpg saa aikaan samanlaista eeppisyyttä, kuin mmorpg:t, mutta tässä sitä jotain oli kohdalla.

on kyllä varmaa vuoden paras peli omasta mielestä. eka human warriorilla tahkosin läpi ja heti perää aloitin elf maagilla ja nyt on silläki läpi ja tekis miel alottaa taas uus. harvemmin kyl tulee semmosia pelejä et jaksaa heti läpipeluun jälkee alottaa uudestaa.

Meikäläisen goty 09. Pelasin ensiksi läpi City Elf Warrulla, romansoin kaikki hahmot paitsi morriganin (argh, neliödraamaa!) Alistairin ja n. 36h käytin ensimmäiseen pelikertaan. Perään sitten Casteless kääpiövaras jolla tein esim. eri valinnat questeissa ja keräsin loputkin achievementit. Nyt on 1075GS, ostin RTO:n pari päivää sitten nimittäin, ihan ok dlc halvalla.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi