50 tuntia ja viisi tähteä myöhemmin, tunnen Fire Emblemiä kohtaan syvemmin

Ihan kuin pelattavaa ei olisi jo tarpeeksi: Fire Emblem: Fortune's Weave tuo tähän syksyyn kymmenien tuntien mittaisen, kunnianhimoisen ja todella laadukkaan roolipelieepoksen.

Kuva

Vuoropohjaiseen sotimiseen keskittyvä Fire Emblem -sarja on viihdyttänyt pelaajia aina vuodesta 1990 alkaen. Euroopassa sarja tosin koki ensiesiintymisensä vasta vuonna 2004, kun Fire Emblem: The Blazing Blade julkaistiin Game Boy Advancelle. Hassua kyllä, sarjan vakiokalustoon kuulunut Roy-hahmo nähtiin ensi kertaa jo Gamecuben Super Smash Bros. Meleessa. Kaveripiirissäkin monet silloin kyselivät, että mikäs ihmeen heebo tämä on. Onneksi nykyään ollaan jo viisaampia, ja näistä teoksista on saatu nauttia "eurolandiassakin" siitä alkaen.

Itselleni pelisarja on jäänyt erinäisistä syistä johtuen melko etäiseksi. Vuoropohjaiset roolipelit eivät oikein jaksaneet innostaa ennen kuin vasta todella kypsällä aikuisiällä, minkä lisäksi oman kaartin sotureiden pysyvä kuoleminen sai arastelemaan taistelukentälle loikkaamista. Lopulta uskaltauduin kokeilemaan Switchin Fire Emblem: Three Housesia, joka kyllä kiehtoi, mutta ei sitten lopulta vienyt mukanaan. Muistelisin, että linnakkeessa kiertely ja ihmissuhteisiin panostaminen ei iskenyt juurikaan, vaikka taistelut sinällään olivat hyvin toteutettuja. Ja vaikkei grafiikka ole kaikki kaikessa, kärsi Three Houses jotenkin kohtuuttoman paljon Switchin alitehoista.

Kuva

Kuolleiden armeija lähestyy.

Sittemmin en ole sarjaa juurikaan miettinyt satunnaisia Gamecubella koettuja Path of Radiance -testailusessioita lukuun ottamatta. En ollut jotenkin edes noteerannut, että tänä syksynä saapuu uusi Fire Emblem. Olisi näemmä pitänyt, sillä Fortune's Weave vei allekirjoittaneen huomion pahemman kerran.

Jokaisen hahmon tarinat tarjoavat virkistävän erilaisia näkökulmia samaan laajempaan konfliktiin, joskin peli sortuu välillä aikamoiseen dialogiryöppyyn sekä pitkiin välinäytöksiin.

Kaukaisen maan tilkkutäkkitarinat

Lyhyen prologin jälkeen pelaajan ohjastama päähahmo eli "pelastaja" joutuu heti kättelyssä paitsioon ja lisäksi kovan valinnan eteen. Varsinaisen ykkös-tarinaosion alkajaisiksi olisi valittavana neljä tarinaa. Kussakin on omat päähenkilönsä sekä pienet kommervenkkinsä, joskin kaikkien neljän tarinat risteävät toistensa kanssa jonkin verran. Jo yhden henkilötarinan jälkeen pelaaja voi halutessaan suunnata varsinaisessa draamankaaressa eteenpäin, mutta periaatteessa se ei kannata, sillä tällöin tarina jää valtavan pintapuoliseksi.

Risteämistään huolimatta päähenkilöt ovat hyvin erilaisia lähtökohdiltaan, vaikka jokaisella heistä on syistä riippumatta sama missio: osallistua Dagdan imperiumissa tapahtuvaan sankarien turnajaisiin ja voittaa ne, sillä imperiumin ruhtinaalliset ovat luvanneet voittajalle mahdollisuuden toteuttaa yksi haluamansa toive. Esimerkiksi Cai on Ribeiran kylästä kotoisin oleva luonnonlapsi, joka osallistuu turnajaisiin vapauttaakseen vangitun isänsä, kun taas (kovasti Alucardia muistuttava) Dietrich on Fódlanista lähtöisin oleva miekkataituri, jota ajaa eteenpäin kyltymätön taistelunhalu. Iso-D:llä ei oikeastaan ole muuta motiivia kuin löytää vastustaja, joka aidosti koettelisi hänen kykyjään.

Kuva

Sotimisen saloja opetellaan alkuun virtuaalisia sotilaita vastaan.

Leda puolestaan on aatelisnainen ja tanssija, jonka elämä menee täysin murskaksi hänen isänsä murhan seurauksena. Ledan motiivina on puhdas kosto, sillä pian hän saa vihiä murhaajan osallistuvan sankarien turnajaisiin. Viimeisenä on Theodora, Saramisin kuningatar, jonka henkilökohtaiset vaikeudet kulkevat käsi kädessä hänen oman kansansa hyvinvoinnin kanssa. Nainen osallistuu sankarien turnajaisiin puolustaakseen valtakuntansa etuja ja palauttaakseen sen kunnian. Kyllä, arvasit oikein: Theodoran osuus on selkeästi poliittisin, minkä lisäksi siinä käsitellään osuvasti suvereniteettiä sekä johtajuuden taakkaa.

Jokaisen hahmon tarinat tarjoavat virkistävän erilaisia näkökulmia samaan laajempaan konfliktiin, joskin peli sortuu välillä aikamoiseen dialogiryöppyyn sekä pitkiin välinäytöksiin. Ja vaikka olin tarinasta alkuun pihalla kuin lumiukko, alkavat päähenkilöiden kohtalot kietoutumaan vähitellen hienosti yhteen. Lisäksi kaikki kerätyt resurssit palautuvat käyttöön tarinan kolmososassa, joten perusteellisempi kokemus ja nuohoaminen palkitsevat myös siltä osin. Kannattaa myös muistaa, että kakkososan alkaessa mukaan voi valita vain ne varusteet ja esineet, jotka ovat suoraan hahmojesi omissa repuissa, joten kannattaa olla resurssien kanssa tarkkana.

Kuva

Nämä neljä obeliskia symboloivat ykkösosion neljää eri elämäntarinaa.

Seuraavaksi lienee parasta tehdä selväksi yksi asia: Fire Emblem: Fortune's Weave ei ole kiireisen ihmisen teos laisinkaan. Kyseessä on aivan massiivinen peli, todennäköisesti sarjansa kunnianhimoisin ja laajin kokonaisuus. Vuoropohjainen sotiminen neliöruutu-pohjaisella taistelukentällä on toki edelleen keskiössä, mutta uutuus esittelee seikkailun ensimetreillä prologin jälkeen jatkuvasti uusia mekaniikoita, vieläpä varsin hengästyttävällä tahdilla. Ja jos joku nyt kaipaa vinkkiä siihen, kenet pitäisi ensimmäisenä valita, itse koin esimerkiksi ensin Theodoran ja sitten Cain tarinan. Näyttäisi netissä olevan aika monta muutakin, jotka suosittelevat kokemaan nimenomaan nämä kaksi ensin.

Tuhansien sotien ja askareiden maa

Kehittäjä Intelligent Systems antaa pelaajalle onneksi kiitettävästi aikaa tottua pelin arkirytmiin, mutta samalla tässä piilee pienoinen ongelma. Normalilla pelatessa taistelut ovat nimittäin hyvin pitkään niin leppoisia vaikeustasoltaan, että mekaniikoiden kattavampi opiskelu tulee kunnolla mieleen vasta toistakymmentä tuntia myöhemmin. Harmittavasti myös juonen ja joukkojen värväämisen kannalta hyvin oleelliset paralogue-osuudet jäivät ensimmäisellä hahmolla, Theodoralla, pelatessa pahasti paitsioon, kun keskityin enimmäkseen raidaamaan luolastoja, keräämään roinaa, kiertelemään muita kyliä sekä avaamaan maailmankarttaa pala palalta.

Kuva

Fossiileja tutkimassa.

Reittien avautuessa oli luontevaa värvätä uusia joukkoja sekä sotia skirmishien parissa, joissa vastaan asettui vihollissotilaiden ohella useimmiten myös vihaisia luontokappaleita. Sotimisen sujuvoittamiseksi suosittelenkin lämpimästi erityistä tarkkaavaisuutta heti alusta alkaen. Vakiotarkasteltavien asioiden lista on pitkä, eikä aikaa ole kalenterisysteemin vuoksi hukattavaksi. Vuoropohjaismähinöiden ohella on huolehdittava totta kai joukkojen aseistuksesta ja energiatasoista, mutta myös kouluttamisesta ja huomioonottamisesta, eli toisin sanoen ruokkimisesta sekä sosiaalisista suhteista.

Kuva

Vehreää sotimista. Sankareitamme vastassa ovat niin sotilaat kuin eläimetkin.

Dagsionissa seikkaillessa kaupunki ei ole eläväisimmästä päästä, mutta tekemistä siellä on, sillä sekä tiimiläisillä että kyläläisillä on sankarillemme tehtävää. Ruokkiminen ja ihmisten lahjominen kasvattavat bondaus-mittaria, ja se on alusta alkaen tärkeää – jo siitä syystä, että värvääminen vaikeutuu ratkaisevasti jos niistä ei huolehdi. Systeemi ja infoähky tuntuvat alkuun todella kuormittavilta, mutta muutamien tuntien kuluessa viikkorytmiin tottuu mukavasti. Varsinaisen tekemisen ohella tarinankerrontaa on paljon, ja sitä myöskin tarjotaan pelaajalle joka käänteessä, minkä johdosta varsinaisten sotataisteluiden välillä voi olla jopa yllättävän paljon aikaa.

Kuva

Joskus sumu peittää taistelukentän.

Ajasta puheen ollen, uusi Fire Emblem hyödyntää niin sanottua kalenterijärjestelmää, jollaiseen viimeksi törmäsin Atluksen supermainiossa Metaphor: ReFantaziossa. Tiettyinä hetkinä pääsankarillemme jää luppoaikaa tehdä kaikenlaisia aktiviteetteja, kuten kartan koluamista jalkaväen ja erinäisten hyödykkeiden toivossa, kaupunkilaisten antamia sivutehtäviä sekä aiemmin mainittuja skirmishejä. Nyt kun tarkemmin mietin, luppoaika ei ehkä tässä yhteydessä ole oikea sana, sillä päivät saa kyllä kulumaan todella helposti – erityisesti maailmankartalla seikkaillessa, siellä kun aika kuluu tavallista nopeammin.

Kuva

Dagsion ei ole ainoa kaupunki, jossa pääsee pyörimään.

Nautinnollista taistelua

Arjen pyörittäminen on uudessa Fire Emblemissä siis varsin työlästä, mutta myös todella tyydyttävää, kunhan lainalaisuuksiin pääsee sisälle ja muistaa käyttää joka käänteessä pikamatkustusta. Optimointi aidosti palkitsee, ja kyseinen rumba tarjoaa seikkailun ajaksi älyttömästi syvyyttä jo itsessään, joten on jokseenkin hassua, etten ole maininnut juuri mitään varsinaisesta taistelusta. Lyhykäisyydessään voisi kuitenkin sanoa, että Fortune's Weave on yhtä paljon sekä strategia- että pulmanratkontapeli, ja se taas tekee mähinöistä äärimmäisen koukuttavia.

Kuva

Yläkulman kartta näyttää hyvin asetelmat. Vastustajalla on vieläpä linko käytössään.

Tuttuun tapaan suurin osa kahakoista käydään vuoropohjaisesti ruutupohjaisilla taistelukentillä, joissa korkeuserot, kasvillisuus ja sääolosuhteet vaihtelevat. Oma valintani vaikeustasoksi oli Normal siitäkin huolimatta, että alkuun taistelut ovat aikamoista läpsyttelyä. Vääjäämätön vaikeustasopiikki™ meinasikin tuoda tullessaan hermoromahduksen, mutta se muistutti myös erittäin hyvin, miksi kaiken optimointi on niin tärkeää. Pelityyliksi valikoitui puolestaan Classic, eli hahmot poistuvat kuollessaan tai "kuollessaan" pysyvästi muonavahvuudesta. Tämän asetuksen saa myös pois päältä, mutta huomasin heti, että taktiikoihin panostaa aivan eri tavalla, kun panokset ovat menehtymisen suhteen korkealla.

Kuva

Tämä taasen tekee taisteluista huomattavasti mielenkiintoisempia. Normal-tasolla voi muutenkin käyttää vapaasti Divine Sand -hiekkaa, jonka turvin voi kelata tehtyjä ratkaisuja taaksepäin, joten armollisuutta kyllä löytyy halutessaan ihan riittävästi. Erilaisia hahmoja taasen on enemmän kuin riittämiin: on muun muassa maagia, miekkailijaa, peitsisoturia ja niin edelleen, minkä lisäksi hahmojen käytettäväksi voi saada esimerkiksi eläimiä, kuten strutseja muistuttavia Orniuksia tai hevosia. Ruutukartan ohella vuoropohjaisia taisteluja käydään myös maailmankartalla erilaisissa luolastoissa hahmojen selän takaa kuvattuna.

Nämä eivät valitettavasti pääse tyydyttävyydessään ihan ruutukartan tasolle, mutta taisteluja voi tyylistä riippumatta käydä halutessaan niin nopeutettuna kuin automaattitaisteluina tai vaikka molempina, jos sellaisesta pitää. Ja mikä parasta, jos oli seikkailun alkutaival hiukan liiankin helppoa, aletaan viimeistään astetta tiiviimmän ja taisteluihin keskittyvän kakkososan koittaessa erotella pikku hiljaa kunnolla jyviä akanoista, kun sota pääsee kunnolla käyntiin. Ennen maailman jälleenrakentamiseen keskittyvää päätösosaa voi halutessaan myös palata alkuosion hahmokeskeisiin tarinoihin, mikäli ne ovat jääneet suorittamatta.

Kuva

Sanoinko jo, että pelillä on draamantajua?

Aivan kaikkea oppimaansa pääsee joka tapauksessa valjastamaan ihan kunnolla, enkä henkilökohtaisesti kyllästynyt ruutukartalla käytyihin taisteluihin missään vaiheessa. Kahakoiden progressiivinen kehittyminen yhä mahtipontisemmaksi pelin edetessä on toteutettu äärimmäisen hienosti. Kohtaamiset voivat venyä hyvin pitkiksikin, mutta kannattaa muistaa käyttää omaa kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea Divine Sandia, sillä niistä oikeasti on paljon apua. Mitä pidempi välienselvittely kääntyy viimeinkin pelaajan eduksi, sitä enemmän fiilis on katossa!

Kuva

Cai pulassa.

Onni suosii rohkeaa, kuten sanontakin kuuluu

Fire Emblem: Fortune’s Weave on äärimmäisen laadukas ja jäätävän kokoinen seikkailu, josta irtoaa hupia kymmeniksi, jollei jopa yli sadaksi tunniksi. Välillä sen kunnianhimo voi olla joillekin jopa hieman liikaa, ja joskus korkeisiin sfääreihin kohoava tarina astuu hieman varsinaisten taktiikkataistelujen tielle. Enimmäkseen peli tuntuu kuitenkin mestariteokselta: sen maailma on mielenkiintoinen ja täynnä vänkiä persoonia, minkä lisäksi hienosti pelaajaa haastavat taistelut koukuttivat pahemman kerran. Se on aina loistavan teoksen merkki, jos sitä pelaamisen ulkopuolella miettii usein vapaa-ajalla, mikä selittää tässä tapauksessa myös arvosanaa.

Mitä enää voi sanoa? Onnistunut visuaalinen anti, upea ääniraita sekä äärimmäisen koukuttava pelilooppi käänsi meikäläisen täysin sarjan faniksi. Suosittelen lämpimästi, kenties se kääntää sinutkin.