Wolverine nosto.jpg
Arvostelu

Aina ei kannata uskoa kaikkea netistä lukemaansa – Insomniacin uutukainen tarjoilee jälleen laatua

Tero Lepistö

Tero "TeRm0z" Lepistö on pyörinyt foorumilla vakituisesti vuodesta 2004. Vaikka pelaaminen kuuluu edelleen tiiviisti elämään, arjen puristuksessa rakkaalle harrastukselle uhrattu aika pienenee vääjäämättä ja samalla pelimaku jalostuu. Nykyään parhautta edustavat (kaahauspelien lisäksi) sopivan tiiviit juonelliset toimintapläjäykset, jotka jättävät takaraivoon muitakin tunteita kuin turhautumista. Virtuaalimaailmoiden lisäksi suhtautuu tarpeettoman intohimoisesti automaailman ilmiöiden seuraamiseen ja yleiseen viisasteluun.

Marvel's Wolverinen tie suunnittelupöydältä valmiiksi tuotteeksi on ollut yllättävän kivinen – tai ainakin pitkä. Ikonisen sarjakuvasankarin ikioma teos julkistettiin alun perin jo vuonna 2021, yhdessä saman kehitysporukan Marvel’s Spider-Man 2:n kanssa. Hämiksen seikkailut valloittivat kriitikoiden ja pelaajien sydämet jo vuonna 2023, mutta ahmamiehen kuulumisten tiimoilta laskeuduttiin vaivaannuttavaan hiljaisuuteen, jonka ainoastaan hakkereiden toimesta tehdyt epätoivotut vuodot rikkoivat. 

Merkittävin syy hypen säilymiseen kaikkien näiden vuosien jälkeenkin lienee ikonista nimikkosankariakin enemmän nimenomaan kehitysporukassa. Jenkkilästä ponnistavalla Insomniac Gamesilla on vyöllään melkoisen vakuuttava kattaus hittejä Hämähäkkimiesten ulkopuolellakin, joten usko Wolverinea kohtaan pysyi piinaavasta odottelusta huolimatta korkealla. Lopputuloksesta on helppo bongata studion tuttuja vahvuuksia, vaikka jopa poikkeuksellisen suoraviivaisesti etenevä vuoristorata ei takuuvarmasti kaikkia studion aiempien tuotosten faneja miellytäkään. 

Tuttuja teemoja menneisyydestä ja nykyisyydestä

Kerronta, tunnelma sekä yleinen lähdemateriaalin kunnioittaminen ansaitsevat isoimmat kehut. Juonikoukerot ovat Insomniacin omaa käsialaa keskittyen X-tiimin edesottamuksiin, eli aikaan ennen isolle yleisölle paremmin tutun Ryhmä X:n perustamista. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään syntytarina, vaan pelaaja kirjaimellisesti pudotetaan toiminnan keskelle.

Kuva
Marvel's Wolverine

Kantavana teemana toimii useista sarjakuvista tuttu konflikti ihmisten ja mutanttien välillä, kun erityisesti tuntemattoman pelko toimii motiivina kauheuksille. Itse Wolverine, eli kavereiden kesken Logan, muistuttaa lehdistä tuttua esikuvaansa, vaikka Liam McIntyren tulkinta näyttääkin kenties astetta sympaattisemmalta. Muistinsa menettäneen, rosoisen ja väkivallan keskellä elämänsä viettäneen sankarin tekoja pyritään alituisesti ohjailemaan ulkopuolisten toimesta, mutta lopulliset ratkaisut määrittää kuitenkin kynsiveikon oma, melko järkkymätönkin oikeustaju. 

Vaikka juoni ei sinänsä keksi pyörää uudelleen, kantaa nimenomaan äärimmäisen laadukas kerronta tarinaa soljuvasti eteenpäin samalla kunnioittaen lähdemateriaaliaan. Sen suurempia spoilaamatta voi tyytyä toteamaan, että käytännössä kaikki vastaantulevat sekä mukana pyörivät hahmot ovat ammattitaidolla luotuja aina ääninäyttelystä lähtien – vaikka Essexin roolia vetävän Troy Bakerin habitus alkaakin käydä jo turhan tutuksi. 

Parhaimmillaan vihaisena

Yleinen rytmitys noudattelee melko orjallisesti nykytrendien mukaista linjaa. Toimintakohtauksissa rivivihollisia silvotaan sadoittain, minkä jälkeen jäähdytellään joko turvataloissa tai vaikkapa baaritiskillä kuulumisia vaihdellen sekä kevyesti ympäristön yksityiskohtiin tutustuen. Toisinaan kierrokset nostetaan tappiin välivideoiden kuorruttamissa pomotaistoissa tai perusmuottia rikkovissa kohtauksissa, kuten esimerkiksi vauhdikkaissa prätkäajeluissa.

Kuva
Marvel's Wolverine 4.jpg

Peli on saanut kosolti lokaa niskaansa kädestäpitelystä. Tämä näkyy esimerkiksi prätkän sarvissa, joka on sekä täysin turha että äärimmäisen kömpelö osio. Samoin muinaisaikojen Quick Time Event -osiot nostattavat kulmakarvoja ei niin positiivisessa mielessä, kun pelaajan painalluksilla ei ole todellisuudessa edes liiemmin merkitystä. Onneksi kyseiset hetket ovat todella harvassa kokonaiskuvaan peilattuna. Varsinainen taistelumekaniikka on sitä vastoin saatu hiottua yllättävän hyvin kohdilleen. 

Ikonisuudestaan huolimatta Wolverine ei liene kehittäjän vinkkelistä se helpoin tyyppi toteuttaa videopelisankarina, mikäli lopputuloksesta haluaa samaan aikaan sekä haastavan, monipuolisen että myös hauskan. Käytännössä miltei kuolematon kaveri nojaa tunnetusti puhtaasti lähitaistoihin ja kynsillä silpomiseen ilman suurempia kikkoja, mikä luonnollisesti rajoittaa melkoisesti ulkopuolisten lelujen hyödyntämistä. 

Väistöt, oikea-aikaiset vastaiskut sekä vauhdikkaat syöksyt vastustajaa päin näyttelevät suurta roolia mittelöissä. Parantumiskyky sisällytetään sulavasti mukaan soppaan, kun verisissä taistoissa kertyvää raivoa voi käyttää lisäiskujen ohella kanveesista nousemiseen. Uusia ja entistä tappavampia erityisliikkeitä availlaan kehityspisteiden avulla noin 15-tuntisen tarinan aikana. Tämän sinänsä kuluneen tempun avulla mäiske pysyy riittävän tuoreena loppuun saakka.  

Kuva
Marvel's Wolverine 1.jpg

Jopa hienoisena yllätyksenä taisteluissa on haastetta heti alkumetreistä lähtien, mikäli ei sorru pelaamaan helpoimmalla tasolla. Toisin kuin monissa muissa peleissä, vastustajat eivät tyydy odottamaan teuraaksi päätymistään siistissä rivimuodostelmassa, vaan kaikki hyökkäävät päälle samaan aikaan. Hektisten mättöjen isoin ja oikeastaan ainoa miinus kohdistuu muutamaan loppupuolen kovakuorisempaan vihollistyyppiin, joiden nitistämiseen voisi riittää vähemmänkin kynsimistä. Mutta kuten jo todettua, peli osaa muuttaa tempoaan juuri oikeissa kohdin ennen todellisen puutumisen iskemistä.

Tehdään mitä käsketään

Marvel's Wolverinea voi kuvata niinkin väsyneellä termillä kuin putkijuoksu. Vielä muutama vuosi sitten nimitystä käytettiin lähinnä negatiivisessa mielessä. Nykyään avoimen maailman ähkyn ja satoihin tunteihin venytettyjen Games as Service -eeposten keskellä tiivisrakenteisen suoraviivaiselle meiningille on kuitenkin ehdottomasti paikkansa. Pelin hankintaa miettivien kannattaa silti tiedostaa, että kyseessä ei ole Spider-Manien kaltainen hiekkalaatikko tai edes varsinainen toimintaseikkailu, vaan nimenomaan puhdasverinen toimintapeli. 

Kuva
Marvel's Wolverine, Wolverine, Insomniac Games, PS5

Tämä näkyy myös ympäristöissä, jotka ovat suurimmaksi osaksi hyvin suoraviivaisia reittejä paikasta A paikkaan B. Toisinaan ränniä laajennetaan hieman reilummin, ja pelaajalle saatetaan antaa näennäistä valinnanvaraa tehdä muutamat vaaditut jutut haluamassaan järjestyksessä. Valtaosa ajasta mennään kuitenkin hyvin rajatuissa kuliseissa. Aina yhtä tylsien rakennustyömaiden, teollisuushallien tai laboratorioiden ohella ympäristöihin mahtuu onneksi mielikuvituksellisempiakin ratkaisuita. 

Tietynlaisen suppeuden vuoksi Insomniacin tekninen taituruus ei välity ruudun läpi aivan yhtä tehokkaasti kuin esimerkiksi hämiksenä svengailessa. Lopputulos on silti täyttä rautaa ja tasaisen laadukasta sellaista. Testattu PlayStation 5 Pro -versio pyörii nätisti ray tracing -lisäherkkujen kera. Ilmeisesti perusmalli pystyy samaan, ja säätövaraa erilaisten graafisten asetusten osalta riittää kiitettävästi. Teknisestä puolesta ei toisin sanoen keksi juurikaan nuristavaa. Enemmän kenties suunnitteluosaston kukkasena kameran etäisyydelle soisi jonkinlaista säätövaraa, sillä kovin läheltä kuvattu toteutus tekee taistojen hahmottamisesta toisinaan hankalaa. 

Lähdemateriaalinsa arvoinen

Paljon porua aiheuttaneet kädestä pitelyt reittien suhteen eivät onnistuneet pilaamaan omaa kokemusta. Kyllä, se kuuluisa häilyvä vana on käytännössä turhaa paapomista muutoinkin tiiviissä putkessa, mutta kyseinen ominaisuus ei ole todellakaan ruudulla koko aikaa tai liian häiritsevästi. 

Kuva
Wolverine katselee katolta reittiään

Kerättävän krääsän suhteen tilanne on samankaltainen. Kyseessä on tiiviiksi kokemukseksi suunniteltu peli, joten suorastaan ilmiselvästi loistavat laatikot ja viskipullot on helppo napsia heti ensimmäisellä kerralla mukaan. Toki enemmän valinnanvaraa tällaisten asioiden hienosäätämiseen ei olisi keneltäkään pois, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä kehittäjä ottaa melkoisen rajusta palautteesta opikseen. 

Tarinavetoisen ja suoraviivaisen toiminnan – sekä tietysti Wolverinen – faneille kyseessä on jo nyt suosittelemisen arvoinen tapaus. 

Uusintakierroksille lähtemiseen ei tarjota juurikaan muuta motivaatiota kuin ehkäpä muutaman puuttuvan Trophyn siivous platinanjahtaajille. Toisinaan on kuitenkin jopa terapeuttista saada jokin peli käytännössä kertarysäyksellä maaliin saakka ja hyvät muistot kaupan päälle. Vaikka potentiaalista jatko-osaa ajatellen lisää sisältöä ja parannettavaa on helppo keksiä, tarinavetoisen ja suoraviivaisen toiminnan – sekä tietysti Wolverinen – faneille kyseessä on jo nyt suosittelemisen arvoinen tapaus. 

Arvosteltu alustalla
Lisätiedot

Kiitokset arviokoodista julkaisijalle.