Tylsämielisempi saattaisi toki harmitella, ettei uutukaisessa oteta mitään riskejä, sillä meno vaikuttaa päällisin puolin kovin tutulta – aivan kuin oikeastaan kaikissa muissakin ison profiilin jatko-osissa. Sen vuoksi onkin heti alkuun todettava, että molemmat hämikset valokeilaan nostava uutukainen tarjoaa puhdasta pelaamisen riemua alusta loppuun.

Tuttuja maisemia laajemmassa skaalassa

Tapahtumat sijoittuvat yhä New Yorkin maisemiin. Karttaa on kuitenkin kasvatettu uusilla kaupunginosilla, kuten Brooklynilla ja Queensilla. Vaikka isossa omenassa ei olekaan tullut henkilökohtaisesti vierailtua, vaikuttaa kokonaisuus vielä pykälän autenttisemmalta kuin viimeksi. Kaduilla vilisee enemmän elämää, rakennukset ovat saaneet lisää yksityiskohtia ja selkeitä maamerkkejä voi bongailla entistä tiheämmin. Toki jatko-osa on siitä epäkiitollisessa asemassa, etteivät edeltäjät jättäneet liiemmin toivomisen varaa visuaalisen annin suhteen. Joka tapauksessa kokonaisuus näyttää jälleen äärimmäisen komealta ja toimii ihailtavan sulavasti.

Spiderman kaupunki.jpg

Kaupungin yllä ja sen kaduilla liihotteleminen on hulvattoman hauskaa ja tietyllä tapaa jopa terapeuttista. Uutena jippona esiteltävä liito-ominaisuus nostaa liikkumisen riemun uudelle tasolle, tehden matkanteosta entistä vaivattomampaa kasvaneista etäisyyksistä huolimatta. Pikasiirtymät eri alueille avautuvat kokemuksen karttuessa, mutta Spider-Man 2 on siitä harvinainen avoimen maailman teos, ettei kyseistä ominaisuutta kaipaa käytännössä koskaan. Se kertonee tarpeeksi svengailun ja liihottelun mielekkyydestä.

Kaksin kaunihimpi

Pääosan jakavat tällä kertaa sekä Peter Parker että Miles Morales, joilla molemmilla päästään pelaamaan. Tarinan pääpaino on vahvemmin Parkerin harteilla, mutta kumpikin saa kosolti ruutuaikaa. Vapaan samoilun aikana tyyppiä saa vaihtaa mielensä mukaan. Hahmoja rakennetaan juonen edetessä hienosti, kun huoleton sanailu sekä synkemmät sävyt rytmittävät sankareiden ja heidän läheistensä matkaa. Trailereita tai ylipäätään mitään pelin mainosmateriaalia nähneille ei liene yllätys, että pahiskaartin keihäänkärkeen lukeutuvat takertuvaa sorttia edustava symbiootti Venom sekä urbaaniin metsästykseen hurahtanut Kraven.

Spiderman Miles.jpg

Myös muita sarjakuvien sivuilta ja valkokankailta tuttuja ilkimyksiä häärii hämisten riesana miltei ruuhkaksi asti. Hektisen ja tietyllä tapaa hieman suuntaansa hakevan alun jälkeen pääkertomus kuitenkin löytää uomansa, eikä laaja katras haittaa tarinankerrontaa. Osa porukasta jyvitetään sivutehtävissä jatkuviin kertomuksiin, mikä pitää myös vapaaehtoiset puuhat mielenkiintoisina. Reippaat parikymmentä tuntia kestävän kokonaisuuden puitteissa lukuisten kohtaloiden käsittely on joka tapauksessa fiksumpaa ja helpompaa kuin kaikkien ahtaminen esimerkiksi parituntiseen leffaan.

Huippuunsa hiottu

Hyväksi havaittuja perusmekaniikoita ei lähdetä keksimään uudelleen. Useissa kohtauksissa varteenotettava tyyli harventaa vihollislaumaa on hiiviskellen ja yksi päänahka kerrallaan. Uuden seittivaijerin avulla tämä on helpompaa kuin aiemmin. Käsirysyssä luotetaan edelleen rautaisiin nyrkkeihin, ketteryyteen sekä erikoislaitteisiin ja -kykyihin. Tempo ja syke nostetaan kuitenkin seuraavaan potenssiin. Väistelyiden rinnalle annetaan mahdollisuus torjuntaan, mikä edesauttaa etenkin isompien lihaskimpujen kukistamisessa vastaiskuilla. Kullekin hahmolle ominaisia erikoiskykyjä esitellään niin ikään ripakopallinen lisää.

Sankarien paisuneen arsenaalin vuoksi riviviholliset eivät juuri vastusta tarjoa, kunhan jutun juonesta saa vähänkään kiinni. Tilannetta yritetään tasapainottaa pitkittämällä kahakoita kätyreiden alituisilla täydennysjoukoilla, mikä johtaa toisinaan melkoiseen kaaokseen. Niin komeaa ja viihdyttävää kuin turpaanmättö onkin, toisinaan mieleen juolahtaa tunne, että kohtauksista voisi trimmata ylimääräisen pois. Sama pätee pariin välipomoon, joiden energiapalkki latautuu yhä uudelleen aavistuksen turhan monta kertaa. Nämä ovat kuitenkin lopulta pieniä kauneusvirheitä muutoin timanttisessa ja entistä jouhevammassa toiminnassa. Kahden päähahmon tasapuolinen hyödyntäminen tekee vastaavasti hyvää vaihtelun kannalta.

Spiderman kyvyt.jpg

Kokonaisuutena Marvel's Spider-Man 2 nousee omissa kirjoissa koko kovan pelivuoden parhaaksi tapaukseksi, ainakin tähän saakka. Se ei keksi millään tavoin pyörää uudelleen, mutta kaikki uudistukset tähtäävät nimenomaan kokemuksen sulavoittamiseen entisestään. Pelaamisen ykkösprioriteetti pitäisi aina olla, että se on hauskaa ja hyvällä tapaa koukuttavaa – tällä saralla Insomniac osuu jälleen napakymppiin.

Erinomaisesti rytmitetty sekä henkilökohtaiselta tuntuva tarina tempaa hämisfanit mukaansa, audiovisuaalinen toteutus on huippuluokkaa ja pelattavuuden osa-alueet ylipäätään rautaa. Lisäksi eteen suotu leikkikenttä aktiviteetteineen puristellaan tismalleen oikeaan mittakaavaan, ettei avoimen maailman ähky pääsee pilaamaan fiilistä. Peli onnistui koukuttamaan jopa sen verran tehokkaasti, että kesken jääneet pikkupuuhatkin viimeisteltiin vielä läpäisyn jälkeen, kunnes edistymispalkki näytti tasan sataa prosenttia. Vastaava imu ylipäätään minkään nimikkeen kohdalla on nykypäivänä aniharvinaista. Yhtä lailla harvinaista lienee, ettei matkan varrella vastaan sattunut mitään teknisiä murheita edes ennen virallista julkaisua. Näillä saatesanoilla lopputulokselle on vaikea antaa muuta kuin täydet tähdet ja iso hämähäkkimerkki kaupan päälle.