Curse of Resthaven yhdistelee onnistuneesti useita eri genrejä viihdyttävän mysteerin ympärille

Saaret ovat kirottuja. Sen jos jotain olen oppinut kuluttamastani viihteestä. Jonnekin goottilaiseen menneisyyteen sijoittuva Curse of Resthaven yhdistelee onnistuneesti useita eri genrejä viihdyttävän mysteerin ympärille.

Viikkoni pormestarina

Kun sukulaistytön edellisestä kirjeestä on kulunut jo kuukausia, päättää Ambrose ottaa syrjäisen saaren pormestarin viran vastaan selvittääkseen mitä Amalialle on tapahtunut. Nopeasti käy selväksi, että tyttö on todellakin kadonnut, mutta myös moni muu asia Resthavenissa tuntuu väärältä ja salaiselta: Omituinen tauti riivaa lähialuetta, ja kaupungin muurien ulkopuolelle suuntaavat vain hullut tai uhkarohkeat. Ambrosen tehtäväksi jää paikallisten kuulusteleminen, kaupankäynti ja yhteisön olojen parantaminen sekä selviytyminen skeptisten ihmisten vihanpidosta. Jokainen päätös ja toimenpide kuluttaa aikaa, kunnes kuudennen päivän aamuna koko saari tuhoutuu.

Yksi sairastuneista on päätynyt muurien sisäpuolelle. Mitä tehdä?

Ambrose palaa kuitenkin takaisin ensimmäisen aamun sarastukseen ainoana henkilönä, joka muistaa ja tietää tulevat tapahtumat. Aikalooppiin jämähtänyt pormestari oppii hetki hetkeltä saaren tapahtumat, kunnes niin Amalian kuin koko saaren mysteeri ratkeaa.

Pelien Widow’s Bay

Roguelike-elementeillä juonta edistävä Curse of Resthaven yhdistelee monia eri pelimekaniikkoja pääasiassa onnistuneella tavalla. Peli sisältää niin korttipohjaista seikkailua, kaupungin kehitystä, kauppalaivoille materiaalin myyntiä ja pulmien ratkontaa keskustelujen kautta. Taustalla kello raksuttaa tasaisesti kohti kuolemaa. Kaikkea ei ehdi tekemään yhden päivän, saati loopin aikana, vaan on hyvä keskittyä tiettyihin tavoitteisiin: kuka oli purolla kolmannen päivän iltana? Mitä tapahtui edelliselle pormestarille? Ja miksi Amalia katosi?

Muurien ulkopuolella meno voi äityä villiksi.

Hiljalleen pelaaja oppii ihmisten motiivit ja aikajanat, joiden perusteella pystyy selvittämään asioita – ja joissain tapauksissa estämään jotakin hirvittävää. Pohjimmiltaan Curse of Resthaven on nimensä mukaisesti kauhukokemus, vaikkei kovinkaan pelottava sellainen. Se tavoittaa kuitenkin karmivan pohjavireen jokaisessa käänteessä, sillä vastaan tulee monia kansantaruista tuttuja monstereita tai muita yliluonnollisia vivahteita. Pidän varsinkin pelin tavasta kertoa kaupungin muurien ulkopuolisista tapahtumista, läheisten metsien raakalaisista ja vaaroista. 

Monen genren summa

Yleensä tarinavetoiset pelit elävät ja kuolevat käsikirjoituksensa laadun mukana, joten on ilo huomata, että tekijät ovat panostaneet juonenkäänteisiin. Saaren noin kahtakymmentä asukasta pystyy jututtamaan vinkkien ja johtolankojen toivossa. Jokainen kansalainen on mielenkiintoinen persoona taustatarinoineen päivineen. Vastaan tulee niin suuruudenhullua sotaveteraania, raskaana olevaa leskeä kuin hullua tiedemiestä. Jokaista yhdistää epäluottamus uutta pormestaria kohtaan – tai jos he ovat valmiita auttamaan, johtuu se vain ja ainoastaan oman edun tavoittelusta tai jostain muusta taka-ajatuksesta. Dialogia on paljon, ja kaikki on ääninäytelty ammattitaidolla. 

Kaupankäynti on pelin heikoimpia osa-alueita.

Myös visuaalinen puoli on kunnossa. Käsin piirretty grafiikka hurmaa, vaikka monet tapahtumat kuvataankin staattisilla ruuduilla ja puhuvilla päillä. Hahmot ovat eläväisiä, uskottavia persoonia. Yksityiskohtaista kaupunkia pystyy kiertämään vapaasti sivusta päin kuvatussa näkymässä, vähän kuin erinomaisessa Pentimentissä. Tyylikäs kokonaisuus kaikin puolin.

Jokaiseen looppiin kertyy myös rutiineja: verot kannattaa kerätä, jotta materiaaleja voi myydä satamassa vieraileville laivoille. Varoilla kehitetään paikallisten kauppiaiden myyntipisteitä ja tehtaita parempien varusteiden toivossa. Hiljalleen parannukset näkymät myös pormestarin ja asukkaiden välisessä luottamussuhteessa, mikä avaa uusia ovia ja keskusteluyhteyksiä. Parannukset eivät nollaannu kuudennen päivän turmiossa, mutta rahat kannattaa aina tuhlata ennen seuraavaa looppia.

Paikallinen tavernanpitäjä ei vastaile kysymyksiin ennen kuin pormestari parantaa kaupungin oloja.

Lisäksi Amalian jälkiä pitää seurata muurien ulkopuolella. Nämä tilanteet hoidetaan korttipohjaisessa pulmanratkonnassa, jossa oikeat varusteet ja kumppanien kyvyt osoittautuvat korvaamattomiksi. Apureita voi palkata muun muassa kaupungin ainoasta tavernasta, jossa laulu raikaa ja laimea olut sumentaa mieltä.

Kirouksen ja uuden kierron välillä pääsee käyttämään retkiltä kerättyjä kokemuspisteitä erilaisiin pysyviin avusteisiin, oli ne sitten paremmat kauppataidot, rahallisia avusteita tai kahden varusteen tallentamista kirouksen iskiessä. Lisäksi jokaiselle kierrokselle valitaan yksi muuttuva kortti, jolla on sekä negatiivisia että positiivisia vaikutuksia Ambrosen kykyihin.

Ja uudestaan…

Alle kymmenen tuntia kestävä ensimmäinen läpipeluu viihdytti erinomaisesti, vaikka oivallisesti rytmitetyn alkupuolen jälkeen tekeminen menettää hieman momentumia. Johtolankojen kerääminen vaatii tietyt olosuhteet, joten loppua kohden joutuu välillä vain kokeilemaan eri keskusteluvaihtoehtoja löytääkseen puuttuvan palan mysteeristä. Lisäksi kaupankäynti alkaa puuduttaa nopeasti ja siihen olisin kaivannut lisää syvyyttä tai edes jonkinlaista automatiikkaa.

Curse of Resthaven on tarkoitettu läpäistäväksi useamman kerran, jolloin opitut taidot ja tiedot avustavat uusien pahuuksien paljastamisessa. Henkilökohtaisesti pidin ensimmäisestä läpäisystä todella paljon, mutta motivaatio ei riittänyt kovinkaan kauaa jatkaa kaupantekoa, tuttujen ihmisten jututtamista ja saman mysteerin ratkomista uudemman kerran – vaikka New game+ -sisältöön on selkeästi panostettu erilaisilla lopputuloksilla.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Hilltop Studiosin luomus olisi erinomainen ja miellyttävä yllätys. Olin lähes varma, ettei useista eri ominaisuuksista ja tyyleistä koostuva kokonaisuus olisi pysynyt kasassa loppuun asti – mutta käsi ylös virheen merkiksi. Curse of Resthavenin mysteeri on ehdottomasti ratkaisemisen arvoinen kokemus!