Olen usein pelikeskusteluissa sanonut, että on typerää haluta peleiltä realismia. Realismi on tylsää ja tappaa peli-ilon. Mutta kaikilla viisailla ihmisillä on kyky muuttaa mielipidettään, kun todistusaineisto antaa siihen aihetta. Grand Theft Auto VI:ssa Rockstar on vääntänyt realismisäädintä muutaman naksun kaakompaan, mutta peli ei ole muuttunut tylsemmäksi. Päinvastoin.
Tervetuloa Leonidaan, käyttäydy epänormaalisti
Kuten olen aiemmin kirjoittanut, GTA-sarjan pahamaineisuus oli hyvää markkinointia, vaikka varhaisen vaiheen pelit tarjosivat maineelle oivat edellytykset. Vähitellen silmitön perseily ja infantiili huumori ovat tehneet tilaa älyllisemmälle populaarikulttuurin parodioinnille ja yhteiskuntakritiikille. GTAVI jatkaa tätä trendiä, ja vaikka se ei heitäkään pelaajan eteen samanlaista ankeutta ja murhenäytelmää mitä nähtiin GTA IV:n Liberty Cityssä, Rockstarin uutukainen kertoo kehitystiimin pyrkimyksestä aikuisempaan kerrontaan.
Lucia ja Jason lähdössä keikkaamaan pankkia; oikea varustautuminen on olennaista onnistumisen kannalta
VI:n päähenkilöpari Lucia ja Jason joutuvat heti pelin alussa kahnauksiin lain kanssa, mutta lyhyen vankilavisiitin jälkeen he lähtevät rakentamaan yhteistä tulevaisuutta Leonida Keysin saarilla. Tietenkään mikään ei voi mennä kohtuudella, ja pariskunta vaihtaa tarinan edetessä majapaikkaa aina edellisen käydessä liian hiostavaksi. Matkan varrella tutustutaan telenovela-tähtiin, biiffaaviin räppäreihin, luomutuotebisnekseen, joka ei ole pyramidihuijaus eikä varsinkaan kultti, sekä muihin kummajaisiin.
Missä oon, minne meen?
Juoni ei ole turhan mutkikas, mutta se ei ole koskaan ollutkaan olennaista GTA-sarjassa. Varsinaisen pihvin muodostaa elävä maailma ja sen kätkemät sivupolut, joille pelaaja voi eksyä. Rockstar on aina loistanut avoimen maailman esittämisessä, niin nytkin. Leonidan syrjäkujia tutkiessa voi läheisestä varastokopperosta kuulua rikollisliigan kiduttaman poliisietsivän voihkintaa, jota pitää käydä tutkimassa. Tai sillankaiteella kikkaileva some-vaikuttaja horjahtaa ja huutaa apua roikkuessaan kaiteesta sormenpäiden varassa. Tai tuppukylässä lähikapakan ikkunasta lentää baarinpitäjä, jolta prätkäjengiläinen ei onnistunut saamaan kassakaapin numeroyhdistelmää.
Jason ja Lucia eivät ole Leonidan ainoat rikolliset, joskus he saattavat päätyä ryöstötilanteessa viattomiksi sivullisiksi
Voi olla vain omaa kuvitelmaani, mutta satunnaisten tapahtumien ja kohtaamisten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti GTA V:stä, jossa siinäkään ei tekemisestä ollut puutetta. Leonidaa kiertäessä voi hetkellä millä hyvänsä jossain kuulua tai näkyä jotain yllättävää. Jos räpäytät silmiäsi, voi jotain jäädä huomaamatta. Kaikkea ei todennäköisesti ole millään mahdollista nähdä yhdellä läpipeluukerralla.
Poliisi tulee, pyssyt piiloon
Mutta mennään siihen realismiin, joka tunkee läpi pelisuunnittelusta. Sarjan luonteelle ominaisesti Jason ja Lucia muodostavat melkoisen kahden hengen rikosaaltokoneen, ja tämä tietysti herättää virkavallan kiinnostuksen. Äänekäs pyssyjen paukuttelu saa ohikulkijat hälyttämään poliisit paikalle, ja pian poliisiradiossa kerrotaankin kookkaan valkoisen miehen ja petiitin latinonaisen olevan pahanteossa. Pienemmissäkin panttilainaamoissa voi olla videovalvonta, joka nappaa tuntomerkit talteen.
Pelissä toteutetaan myös muutama isompi isku, jotka täytyy suunnitella erityisen huolellisesti
Hyvä suunnittelu auttaa välttämään ongelmia. Jonnekin lähimaastoon kannattaa parkkeerata pakoauto, johon on pakattu vaihtovaatteet ja jonka peräkonttiin voi kätkeä isommat aseet ja ryöstösaaliin. Jos naamalle on vielä heitetty iskun ajaksi jokin tiskirätti, ei ohi ajava konstaapeli välttämättä tunnista. Vaikka etsintä on siis täysillä käynnissä, pakoon on mahdollista luikahtaa rauhallisesti tiesulun ohi ajamalla.
Rikoshyödyn realisointi ei myöskään ole täysin automaattista. Rahan sijaan säkkeihin on haalittu esimerkiksi koruja tai huumeita, jotka täytyy vaihtaa likvidimmäksi varallisuudeksi. Tätä varten täytyy tutustua luukuttajiin, jotka erikoisosaamisensa mukaan tarjoavat vaihtelevia korvauksia erilaisista tuotteista. Tämäkin lisää autenttisuutta kriminaalin elämään.
Pehmoilua
Yksi itseäni erityisesti lämmittävistä uudistuksista liittyy vihollisten eliminointiin. Olen ainakin kerran aikaisemmin päästänyt sisäisen kukkahattutätini irti, kun paheksuin Saints Row 2:n pidäkkeetöntä väkivaltaa. GTAVI:ssa tappaminen ei ole pakollista, vaan vastustajan voi tehdä toimintakyvyttömäksi ampumalla tätä raajoihin. Peli ei suoranaisesti palkitse, mutta se huomioi, jos pelaaja pyrkii minimoimaan hautausurakoitsijan liikevaihdon. Ammattilainen ei tapa vaan jättää kitumaan.
Leonidassa ei paista aina aurinko, joskus myös sataa ja ukkostaa
Kaikki tämä vahvistaa illuusiota siitä, että Jason ja Lucia elävät ja vaikuttavat todellisessa maailmassa, jossa teoilla on seurauksensa. Immersiota tukee lähes virheetön tekninen toteutus ja todenmukaisesti käyttäytyvät yksityiskohdat. Kaiken kruunaa äärimmilleen hiottu visuaalinen anti. En helposti käytä superlatiiveja, mutta graafisesti GTAVI on paikoin vaikuttavin peli, mitä olen nähnyt. Erityisesti tämän huomaa, kun lentää kohti auringonlaskua Leonidan saariston tai suoalueiden päällä.
Tekstin taiturit
Aivan kuin vertaansa vailla oleva tekninen toteutus, elävä maailma ja uudistettu pelimekaniikka eivät olisi tarpeeksi, Rockstar on jälleen kerran pannut parastaan käsikirjoitusrintamalla. Tarina saa olla mitä on, kun sen osaa kertoa oikein, ja tässä auttavat erinomaisesti kirjoitetut hahmot. Päähenkilöt Jason ja Lucia tuntuvat oikeilta moniuloitteisilta ihmisiltä, joilla on historia ja joiden suhde kehittyy pelin aikana pelaajan valintojen mukaisesti. Myös sivuhahmoilla on luonnetta ja motivaatioita, jotka eivät aiheuta silmien pyörittelyä.
Kun toiminta käy liian raskaaksi, voi käydä kavereiden kanssa rentoutumassa ja pelaamassa vaikka pari erää biljardia
Parasta käsikirjoituksessa on Jasonin ja Lucian suhteen kuvaus. Pelaaja voi valita, kuinka lämpimiksi haluaa parin välien kehittyvän; oma luontoni ohjasi mahdollisimman läheiseen suhteeseen. Tämän seurauksena pitkien ajomatkojen aikana pariskunta käy hyvin syvältä luotaavia keskusteluja toistensa historiasta ja vaikuttimista, jotka selittävät heidän käyttäytymistään. Näistä dialogeista huokuu kirjoittajien elämänkokemus ja ymmärrys ihmisyydestä.
GTA ei ole perinteisesti kaihtanut poliittista kannanottoa. Pelien päähenkilöt ovat tyypillisesti olleet altavastaajia, jotka olosuhteiden pakosta ajautuvat lain väärälle puolelle. GTAVI:ssa suorastaan alleviivataan sitä, kuinka muutama harha-askel voi viedä työpaikan, asunnon, luottokelpoisuuden ja lopulta vapauden. Kun muut vaihtoehdot riistetään, jää jäljelle vain rikollisuus.
Erittäin hyvä ellei täydellinen
Grand Theft Auto VI on pitkälti sitä, mitä sarjaan aiemmin tutustuneet osaavat odottaa: valioluokan avoimen maailman toimintaseikkailua, jossa jokaisen nurkan takana voi piillä jonkinlainen yllätys. Kymmenen vuoden kehitysaika ja 4000 henkilön työpanos näkyvät parhaalla mahdollisella tavalla. Toteutusta on hilattu astetta realistisempaan suuntaan pelaamisen ilon kuitenkaan kärsimättä. Sympaattisista päähenkilöistä oppii välittämään, ja vielä 80 tunnin pelaamisen jälkeenkään heille ei haluaisi heittää hyvästejä.
Koska sivutekemistä on niin paljon ja maailmassa riittää tutkittavaa, voi helposti uskoa pelin kantavan ainakin yhden uusintakierroksen. Ehkä uskallan jopa jättää Jasonin ja Lucian välit kylmemmiksi, niin murheelliselta kuin se kuulostaakin.
Mahdollisesti pelihistorian parhaiten käsikirjoitettu pariskunta ansaitulla tauolla
Maailman kaikkien aikojen parhaasta pelistä tuskin saavutetaan konsensusta, eikä ole tarviskaan. Mutta kiistaton tosiasia on, että GTAVI on yksi yksityiskohtaisimmista, elävimmistä ja teknisesti viimeistellyimmistä avoimen maailman toimintapeleistä, mitä koskaan on nähty. Rockstar on jälleen kerran nostanut riman tasolle, jota harva edes uskaltaa tavoitella.
Kiitokset arvostelukoodista Rockstarille
jyri.me
jyrijokinen
@jryi
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.