Maailman paras videopeli on tehnyt paluun. Kyllä, Nintendo 64:lle vuonna 1998 julkaistu The Legend of Zelda: Ocarina of Time on maailman paras peli.
Näin ainakin, mikäli uskomme Metacritic-sivustoa, joka kerää yhteen peliarvosteluja ja laskee niistä painotetun keskiarvon. Sivuston parhaiden, eli käytännössä eniten kehuttujen, pelien listan ykköspaikalla istuu Ocarina of Time 99 pisteen arvosanallaan.
Ei siis liene ihme, että kun tästä klassikosta tehdään uusi versio Nintendon Switch 2 -konsolille, sekin kerää osakseen kehuja, ylistystä ja ylisanoja.
Miekka käteen ja menoksi
The Legend of Zelda: Ocarina of Timella on oma erityinen paikka monien pelaajien sydämessä. Uutiset parannellusta versiosta nykyraudalle otettiinkin siis innostuneesti vastaan. Seuraava kysymys olikin, eroaako uusi tuotos uuden ulkoasun ohella alkuperäisestä millään muulla tavalla.
Siinä he ovat, Zelda ja Link.
Vastaus on, että vaikka eroja onkin, niin kyseessä on pitkälti sama peli kuin kolme vuosikymmentä sitten. Seikkailun rakenne, pulmat ja maailma ovat käytännössä samat kuin aikoinaan. Uusioversio on hyvin uskollinen alkuperäiselle, vaikka täysin yksi yhteen -kokemus ei olekaan tarjolla.
Tämä tarkoittaa sitä, että kyseessä on huomattavasti kompaktimpi ja suoraviivaisempi epistola kuin pelisarjan freesanneet (ja kuulemma käytännössä pelastaneet) Breath of the Wild ja Tears of the Kingdom. Näiden seikkailujen avoimien, jättimäisten maailmojen sijasta koettavana on huomattavasti pienempi maailma ja selkeämmin viitoitettu reitti sen läpi.
Maisemat ovat upeita.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tähän versioon Hyrule-maailmasta olisi piilotettu tukkukaupalla salaisuuksia, sivutehtäviä, minipelejä ja muuta mielekästä tekemistä.
Hyrylä kutsuu uusia ja vanhoja
Tarina alkaa Kokiri-metsästä, jossa koko ikänsä asunut Link-poikanen saa vihdoin oman keijukumppaninsa, Navin. Ei aikaakaan, kun kohtalo vie Linkin maailmalle, tapaamaan prinsessa Zeldaa ja kohtaamaan valtakunnan vallasta haaveilevan Ganondorfin.
Vaatimattomasta alusta kasvaa suuri seikkailu, joka vie Linkin läpi Hyrulen sekä ajan. Samalla alun satumainen seikkailu saa vähitellen synkempiä ja melankolisempia sävyjä.
Ensimmäinen pomotaisto, hui.
Seikkailun aiemmin kokenut onkin uutukaisen kanssa kuin kotonaan. Reissuun kuuluu maailman tutkimista, monta luolastoa lopussa odottavine pomovastuksineen ja uusia kulkureittejä avaavien varusteiden keräämistä.
Todettakoon tässä välissä, että olen itse kokenut alkuperäisen seikkailun, mutta edellisestä läpipeluusta on pitkä aika. Tarkemmin sanottuna vuosia ja vuosia, joten todella monet asiat tuntuivat kuin uusilta. Ja uutta, sitähän on myös.
Kasvojenkohotus kolmekymppiselle
Uudistuksista puhuttaessa pitää aivan ensimmäisenä mainita ulkoasu. Ocarinan maailma on nyt kauniimpi, yksityiskohtaisempi ja eläväisempi. Peliä voi hyvällä omatunnolla kutsua näyttäväksi ja yhdeksi Switch 2:n graafisesti upeimmaksi kokemukseksi.
Vihreänuttuinen Link näyttää marionettimaiselta, mikä miellyttää ainakin omaa silmääni. Iso osa sivuhahmoista näyttää siltä kuin ne olisivat suoraan Pixar-animaatiostudion suunnittelupöydältä.
Keskustelua kaupungissa.
Ilmassa leijailee lehtiä, keijupölyä ja mitä lie muuta irtainta. Miekaniskuissa puolestaan tuntuu olevan voimaa, kiitos ruudun täyttävien efektien. Graafinen anti on kautta linjan hienoa katseltavaa.
Peli tähtää 60 kuvan sekuntivauhtiin ja ainakin omien havaintojeni perusteella tavoitteessa myös pysytään. En huomannut pelatessa minkään sortin nykimistä tai paukkumista.
Myös Koji Kondon legendaarinen musiikkiraita on rakennettu pitkälti uusiksi. Sävellykset ovat edelleen tuttuja, mutta Nintendo 64:n soundien sijaan klassikkokappaleet soivat nyt huomattavasti muhkeampina orkesterisovituksina. Ja kyllä, Gerudo Valley -alueen sävelmä on edelleen tarttuva kuin mikä.
Hyrulen komein kulkupeli.
Uutta on myös ääninäyttely, jota kuullaan harmillisen vähän, ainoastaan välivideoissa. Enemmänkin kelpaisi etenkin tiettyihin kohtauksiin, joissa puhellaan hieman vakavampia. Pääosassa heiluva Link ei puhele mitään, mutta onneksi mukana leijaileva Navi-keiju hoitaa olennaiset pulinoinnit.
Tarinaan on lisätty uusia elokuvamaisia kohtauksia, jotka syventävät tuttuja tapahtumia ja tekevät niistä aiempaa vaikuttavampia. Etenkin kohtaus, jossa Link ensimmäistä kertaa poistuu kotimetsästään, iskee nykymuodossaan sata kertaa kovemmin.
Vesitemppeli, kohtaamme jälleen
Peliä on suoraviivaistettu ja jopa helpotettu sieltä ja täältä. Pahamaineinen vesitemppeli ei enää nostata pulssia samalla tavalla kuin aiemmin ja sivutehtävien ratkaisuihin vihjaillaan kosolti aiempaa enemmän. Ehkä jopa liiankin kanssa.
Vaikeustaso ei seikkailussa ole kovinkaan korkea etenkään sen jälkeen, kun on onnistunut keräämään useita sydämenpalasia, jotka kasvattavat Linkin energiamittaria. Pelaamista sujuvoittavat myös selkeät ja toimivat kontrollit.
Coolit tyypit eivät katsele räjähdyksiä.
Katseen voi lukita viholliseen napin painalluksella ja halutun esineen voi poimia pikavalikosta pitämällä R-nappia pohjassa. Valittavana ei ole kerralla lukematonta määrää esineitä, toisin kuin vaikka The Legend of Zelda: Echoes of Wisdomin valikoissa pyöriessä.
Niin ja onhan käytössä tällä kertaa hyppynappi, jollaista ei alkuperäisessä julkaisussa ollut. Pieni mutta nykyaikainen uudistus, kuten on myös mahdollisuus käyttää liikkeentunnistusta jousella tai ritsalla tähdätessä.
Siitäs saat! Ja siitä!
Luolastot ovat kestäneet ajan hammasta kumman hyvin, vaikka niitäkin on särmätty. Etenkin aiemmin mainittu vesitemppeli on nyt huomattavasti sulavampi. Myös keskuskaupunki on hieman laajentunut, minkä ohella se on eläväisempi ja sen joka hahmolla on jonkinmoinen vuorokausirytmi. Kyllä, vuorokauden aika vaihtuu tällä kertaa myös kaupungissa ja kylässä.
Onko Hyrulessa pyöriminen sitten hauskaa? Kyllä on, erittäin. Eteneminen on sujuvaa ja tutkiminen palkitaan. Sydämenpalasia, esinepäivityksiä, kultaisia Skulltula-hämähäkkejä ja minipelejä riittää löydettäväksi runsain mitoin. Pelkästään kalastuslammikolla pyörimiseen voisi käyttää tunteja hyvillä mielin.
Hall of Fallen Foes -alueella voi tutkia kukistettuja vihollisia ja ottaa uudelleen yhteen pomovastustajien kanssa.
Muita pieniä mainitsemisen arvoisia asioita on myös kosolti. Yksi niistä on mahdollisuus piilottaa ruudulta koko käyttöliittymä energiamittarista käytössä olevien esineiden kuvakkeisiin. Ruudun saa siis tyystin vapaaksi kuvakkeista ja katseen voi keskittää upeisiin maisemiin.
Mobiililaitteiden Nintendo Switch App -mobiilisovelluksen Zelda Notes -osio toimii myös Ocarina of Timen kanssa. Se seuraa pelaajan edistymistä, tarjoaa lisätehtäviä sekä helpottaa puuttuvien aarteiden etsimistä. Ominaisuus on mainio etenkin loppuvaiheessa kultaisten hämähäkkien metsästämiseen.
Link ja Navi lähikuvissa.
Jos pelissä ei halua painella nappeja okariinaa soittaakseen, voi Linkin oppimia sävelmiä joko laulaa tai soittaa vaikka kitaralla Switch 2:n mikrofoniin. Ei ehkä se olennaisin ominaisuus, mutta se tuntuu herättäneen somessa monta muusikkoa ja laulajaa höpöilemään sen kanssa.
Lisäksi yksi esine on valjastettu pelimaailman hahmojen… mielenliikkeiden selvittelyyn. Tämä asia on suorastaan hupaisa, sen enempää paljastamatta.
Lue myös: Super Nintendo elää ja voi hyvin – parhaat pelit Nintendo Switch Onlinessa
Peliin voi kuluttaa aikaa mitä vain 15 ja 30 tunnin väliltä, riippuen pelaajan halusta kokea muutakin kuin pelkän pääjuonen.
Hei! Kuuntele! Pelaamaan siitä!
Aivan täydellisestä paketista ei kuitenkaan ole kyse, sillä helpon vaikeustason ohella voisi mainita pari muuta pientä asiaa.
Iso osa pelin toisesta puoliskosta liittyy eri temppeleissä eli luolastoissa pyörimiseen. Niissä vietetään lopulta suhteellisen paljon aikaa muuhun tekemiseen verrattuna, joten hieman vaihtelevampi rytmitys olisi ollut paikallaan jo alkuperäispelissä. Ja näin ollen myös tässä julkaisussa.
Kukot ovat hurjia.
Ääninäyttelyä olisi kaivannut enemmän ja maailma voi tuntua pieneltä nykymittapuulla katsottuna. Kyseessä on toki sama peli kuin aiemmin, mikä voi harmittaa osaa pelaajista, mutta omasta mielestäni näin toimivaa kokonaisuutta ei ole tarvetta muuttaa väkisin. Nykyaikaistukset, uusi ulkoasu ja lisäkohtaukset ovat enemmän kuin tarpeeksi.
Nintendo ei ole yrittänyt tehdä männävuosien klassikosta jotain aivan muuta. Ja hyvä niin, sillä tämä klassikko toimii edelleen. Maailman parhaaksi peliksi sitä ei tarvitse vuonna 2026 julistaa, mutta lähes kolmen vuosikymmenen jälkeenkin on hämmästyttävän helppo ymmärtää, miksi niin on joskus tehty.
Viisi tähteä irtoaa lopulta varsin helposti.
Lisää aiheesta
Hjälp! Jouduin antamaan uusimman Zeldan pois, jotta pelaisin välillä muutakin
Vaikeuksia lopettaa Zelda-seikkailut, niitähän on.
Luulin tietäväni kaiken olennaisen Japanin pelijätistä, mutta tämä mainio teos todisti luuloni vääriksi
Uusi upea ulkokuori, vanhat viihdyttävät manööverit
Kiitokset arvostelukoodista Bergsalalle.
Saatavilla ainoastaan Nintendo Switch 2:lle.
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.