Päivä, jolloin Marcus osasi vielä hypätä

Gears of War on allekirjoittaneelle eritoten kampanjoidensa puolesta rakas pelisarja – seitsemän vuoden takainen viides pääsarjan osa jätti poikkeuksellisen lämpimiä muistijälkiä. Siksipä suhtauduin aluksi nihkeästi Emergence Dayn aikoihin loikkaavaan Gears of War: E-Day -julkistukseen, minä kun odottelin vain jatkoa täysin kesken jääneelle Kait Diazin tarinalle. No, minkäs teet, kun The Coalition päättikin yllättäen loikata aikajanalla Locust-mörököllien kirjaimellisen nousukauden tunnelmiin.

Gears of War -pelejä ei ensihätään näe tarinallisina mestariteoksina, eivätkä ne suoraan sanottuna sellaisia olekaan. Taustalle on silti kehitelty pelien tarjoamien siivujen lisäksi runsaasti mytologiaa ja historiaa. E-Day loksahtaa aikajanalla noin 14 vuotta sitä ihan ensimmäistä GoW-peliä edeltäviin tapahtumiin. Lähes 80 vuotta jatkuneiden Pendulum-sotien jälkeen rauha horjuu jälleen, sillä Seran syövereistä mönkii varoittamatta niin kovin aggressiivinen Locust-rotu. Kaiken tämänhän me jo tiedämme aiempien pelien perusteella, mutta nyt tähän maastanousun päivään saadaan aiempaa aavistuksen tarkempi silmäys.

Tuopposelta taisteluun

Koska laajoissakin peli- ja leffauniversumeissa kaikki tapahtumat tuntuvat pyörivän aina samojen keskeisten hahmojen ympärillä, sattuvat vanhat kunnon Marcus Fenix ja Dom Santiago olemaan hollilla juuri Locustien ensihyökkäyksen aikoihin. Tällä kertaa tosin ollaan vapaalla murehtimassa menneitä oluttuopposen äärellä, kuten tosikörmyjen tietty kuuluukin. Siviilikamppeisiin pukeutuneesta kaksikosta kasvaa heti kättelyssä tiivis nelikko, sillä mukaan liittyy nuori viestintäkadetti Lucas Reyes sekä Gear-hommat syrjään jättänyt Mags Carter – ai niin, ja siihen jo lähtökohdiltaan typerään woke-älämölöön en tule tekstissä viittaamaan tätä enempää, koska siihen ei ole mitään syytä.

Tarinan alkumetrit poikkeavat mukavasti siitä, mihin on totuttu. Ensitunnit ovat tosin hieman puuduttavia, sillä lukemattomissa tutoriaaliosioissa esitellään yksitellen kaikki jo tutuksi tulleet aseet ja mekaniikat – ehkäpä kehittäjät luottavat siihen, että mukaan liittyy myös kokonaan uusia ummikkopelaajia. Itse ylösnousemuksen hetki ohitetaan yllättävän sukkelaan jo opetuschapterin aikana, minkä jälkeen meininki on nopeasti hyvin tuttua ja turvallista Gearsia: räiskitään suojasta niin perkeleesti, tähtäillään vihuja joko päähän tai muuhun heikkoon kohtaan, siinä tuoksinassa sitten lataillaan aseita mahdollisimman kellontarkasti ja heitellään kranaatteja punaisena hohtaviin onkaloihin. Kuolon korjatessa joku neljästä kaverista kirmaa lähes satavarmasti palauttamaan pelaajan maagisella kosketuksellaan takaisin elävien kirjoihin – mikäli savotan äärelle saa pestattua tosielämän ihmisiä, yhteistyö voi toimia joko paremmin tai huonossa tapauksessa toki heikommin.

Kuten sanottua, alkuvaiheen jälkeen meininki onkin sitten hieman turhan nopeasti sitä perinteistä vuoristoratamaista Gears-ajelua. Esiosan tuntua ei ole oikeastaan nimeksikään, vaikka joitain hassunhauskoja tulevaisuuteen viittaavia heittoja sinne tänne onkin viljelty. Toiminta on eeppistä, ja siitä paistaa mainiosti ison sodankäynnin tuntu, jossa ollaan todellakin jonkin suuren äärellä. Olisin silti kaipaillut ehkä hieman maanläheisempää ja henkilökohtaisempaa otetta, viettänyt sitten vaikka niissä siviilitamineissa pidempään tai tehnyt muutamia skouttailutehtäviä armottoman lahtaamisen sijaan. Mutta minkäs teet, Gearsin täytyy ilmeisesti olla Gears, vaikka voissa paistaisi.

Nuoret soltut, uudet temput

Aivan täysin tutuilla ja turvallisilla vesillä ei kuitenkaan liikuta, sillä mukaan on tuotu myös uudistuksia. Marcus ja kumppanit ovat nuoruudenpäivillään huomattavasti vetreämpiä kuin myöhemmissä peleissä, sen verran sulavasti körmyt hyppivät, loikkivat ja liukuvat jopa täysissä COG-tamineissa. Kyllä, hyppiminen on mahdollista kaikkialla, mikä mahdollistaa liikkumisen aiempaa huomattavasti vertikaalisemmissa maisemissa. Hyvää lahtauspaikkaa voi haeskella vaikkapa rekka-auton katolta tai toisen kerroksen päheälle sniputuspaikalle voi rimpuilla passelisti hollilla olevan trukin kauhan ja katon kautta. Suojien yli loikkiminen ja niiden ali liukuminen ja liikkuminen ylipäätään on mukavan sujuvaa, vaikka mistään titanfallmaisesta hurmoksesta ei voi vieläkään puhua.

Sahaa, tuunaa, toista

Tuttuja ja uudenlaisia Locust-mörrejä voi pistää päreiksi totutun hurmeiseen tyyliin, se palkitsevin tapahan on edelleen sahata mokomat halki Lancerin terällä. Uusista tuliluikuista mainittakoon julmetun tehokas mutta ison hajonnan tarjoava Ripper, keskietäisyyksille just eikä melkein passeli Breechshot sekä yllättävänkin tehokkaaksi osoittautuva, kevyttä sarjatultakin ampuva pistooli Stryga. Haulikkomainen Incinerator puolestaan sylkee vihujen niskaan syövyttävää myrkkyä ja Gut-Puncher antaa pelaajan itsensä ajoittaa ampumiensa kranaattien räjähdyksen. Valinnanvaraa on, ja isosta repertuaarista jokainen löytää varmasti omat suosikkinsa – viimeksi mainittua en tosin kampanjan aikana oikein oppinut käyttämään.

Lisävariaatioon rohkaisee kokonaan uusi ominaisuus, aseiden modaaminen. Maisemiin ripotelluista laatikoista löytää vinkeitä kikkareita, joilla tuliluikkujen toimintaan saa mukavasti vaihtelua. Perusparannuksia ovat esimerkiksi tymäkämpi teho, nopeampi lataus tai vakaampi tähtäys, mutta myös yllättävämpiä tuunauksia on mukana. Vastaavia kikkailuja voi liittää vielä COG-haarniskaan ja mukana kulkevaan ekstravimpaimeen, joten sen optimaalisen hahmobuildin rakentelu voi ottaa oman aikansa – onneksi näitä muutoksia voi tehdä tilanteen mukaan lennosta ympäristöstä löytyvillä Supply Cache -pisteillä. Hyvä näin, kokonaisuutena erittäin positiivinen lisäys tuttuun ja turvalliseen.

Gears of War: E-Day ei ole loikannut avoimen maailman trendiin, ei edes Gears 5:n kokoisiin taajamiin liitoaluksineen, vaikka muutamia astetta laajempia alueita on koluttavana. Siihen tarinaa nytkäyttävään pääkohteeseen ei rohkaista rynnistämään aivan suunapäänä, sillä matkan varrelle on ripoteltu varsin loogisesti pienimuotoisia sivutehtäviä, jotka yleensä liittyvät tavalla tai toisella rivisotilaiden tai siviilien auttamiseen akuutin Locust-uhan alla.

Tarinan aiempaa hieman maanläheisempää otetta painotetaan myös siinä, että siviileihin törmätään matkan varrella moneen otteeseen, ja heidänkin kohtaloitaan käydään pintapuolisesti siellä täällä lävitse. Keräiltävänä ei ole tällä kertaa pelkkiä COG-tageja ja jo mainittuja tarvikelaatikkoja, vaan monenmoista julisteista teatterilippuihin ja oikeastaan kaikkeen mahdolliseen. Näistä jokaiseen jokin Bravo-tiimiläinen vielä lisää omat mukavan mielenkiintoiset raapustuksensa, jos siis moista vain hoksaa käydä menujen syövereistä tutkimassa tarkemmin.

Look ma, no face!

Gearsithan ovat aina Xbox 360 -ajoilta lähtien olleet tunnettuja varsin näyttävästä ulkoasusta, eikä metsään mennä tälläkään kertaa. The Coalition hallitsee kyllä Unreal Engine 5:n mainiosti: Sodankäyntiä värittävät visuaaliset kikkailut ovat upeita, hahmomallit eivät uncanny valleytä nähneetkään ja tekninen toteutus kautta linjan priimaluokkaa. 

Yleisessä taidesuunnittelussa sitten on otettu ehkä rahtusen takapakkia. Sinällään upean näköiset miljööt ovat tällä kertaa pääsääntöisesti tylsänharmaita kaupunkimaisemia. Jäin kaipaamaan Gears 5:n ja vaikkapa sen lisäosa Hivebustersin astetta värikkäämpiä pelimaailmoja – ehkäpä suunnittelijat ovat halunneet tässäkin suhteessa palata ainakin osin nostalgisiin tunnelmiin sarjan alkulähteille.

Äänisuunnittelunsa puolesta Gears of War: E-Day on sitten muuten puhdasta timanttia. Taustalla jyrisee jatkuvasti, mikä enteilee aina Locust-onkaloiden muodostumista lähimaastoon. Raivolla päälle hyökkivien vihulaisten karjahtelu kuulostaa mahtavalta pääosan nelikon ”Look ma, no face” ja ”Too ugly to live” kaltaisia one-linereita unohtamatta. Ai niin, ja entäs se ”giant floating ballsack” sitten. Pääosumien aiheuttamat purskahdukset ovat muuten pelihistorian nasevimmasta päästä, se on varma. Toivoa sopii, että kukaan ei tahkoa nykypelejä enää pelkästään television sisäänrakennettujen kajareiden kautta, sillä niillä oikein minkään pelin äänimaailma ei pääse taatusti oikeuksiinsa.

Haulikkohippaa ja yhteistyötä

Gears of War on aina nojannut vahvasti myös moninpeliin, vaikka Haloja tahkonneelle allekirjoittaneelle ne eeppiset kampanjat ovatkin aina olleet se pääsyy palata sarjan äärelle. Tylsä Versus-haulikkohippa ei säväytä nytkään. Ei, vaikka ideana liikkuvan kohteen perässä kirmailu Warpath-moodissa onkin sinällään ihan kelvollinen – yksitoikkoiset ja sen myötä itseään toistavat kahinat vain eivät jaksa kiinnostaa muutamia sessioita enempää. Ei siinä, varmasti tällekin faninsa toki löytyy.

Uusi Horde Siege -pelitila puolestaan tarjoaa huomattavasti kekseliäämpää yhteistyömeininkiä. Tehtäväpainotteiset sessiot käydään isohkoilla kampanjasta leikatuilla ja liimatuilla kartoilla, neljän hengen tiiminä. Hauskana kikkana alueelle on heitetty samanaikaisesti kaksi muutakin ihmispelaajien ohjastamaa kööriä, jotka suorittavat kaiken kaaoksen keskellä omia pää- ja sivutehtäviään. Joskus puretaan pommeja, joskus taas taistellaan old-schoolisti alati vaikeutuvia vihollisaaltoja vastaan. Julkaisun kolme kenttää on suunniteltu juuri sen kokoisiksi, että matkan varrella törmää väkiselläkin muihin tiimeihin, ja omaksi valinnaksihan sitten jää, pistääkö näiden eteen sitä kuuluisaa tikkuakaan ristiin. Blitz-nimen alle piilotetut ytimekkäämmät sessiot lohkaisevat nekin elämästä pitkät tovit, joten aivan pikasessioissa Horde Siegeä ei voi oikein harrastaa.

Neljällä hahmoluokalla on aluksi tarjolla vain perusromppeet, mutta tasojen noustessa karttuu varsin sukkelaa tahtia myös asearsenaali. Kampanjastakin tuttuja modeja avataan otteluista tienattavilla aseosilla, joita sitten sijoitetaan tuliluikkuihin omien mieltymysten mukaan. Erilaisia haasteita suorittamalla taas avautuu nykytrendien mukaisesti suorastaan hulppea määrä sälää, millä omaa hahmoa ja verkkopreesensiä muutoinkin voi kustomoida – saapa päävalikon taustamusiikiksi pauhaamaan jopa Metallicaa, jos vain Hetfieldistä ja kumppaneista tykkää.

Tätä nykyä lähes ainoastaan yksinpelejä suosivalle arvostelijalle moninpeli ei tuntunut Versus-moodia lukuun ottamatta lainkaan pakkopullalta, mikä oli pienimuotoinen yllätys. Erityisesti mainion Horde Siegen ansiosta E-Day tuskin poistuu Xboxin tallennustilasta ainakaan kovin äkkiä.

Gears of War: E-Day on esiosa, minkä vuoksi se tuntuu jonkin verran enemmän irralliselta välityöltä kuin sarjan seuraavalta isolta luvulta. Mitään uuttakaan se ei oikeastaan kerro, mutta vanhan se kertoo niin varmalla otteella, että sen antaa mielellään anteeksi.