Kuva
Ubisoft

Ubisoft

Uutinen

Rayman tekee paluun mobiilialustoilla

Ubisoftin maskotti Rayman on ehättänyt saavuttaa varsin kunnioitettavan 20 ikävuoden rajapyykin. Nyt raajaton sankarimme tekee tuloaan mobiilialustoille Rayman Adventuresin muodossa.

Rayman Adventures noudattelee pitkälti samaa kaavaa kuin pari vuotta takaperin ylistystä kerännyt Rayman Legends. Juuri julkaistun trailerin perusteella Raymanin tuoreimmat seikkailut jatkavatkin musiikkeja ja kenttäsuunnittelua myöten edellisen pelin tunnelmia.

Jaakko Herranen
Uutinen

Video esittelee hahmojen varustelua The Divisionissa

Ubisoftin julkaisemassa uudessa Q&A-videossa kerrotaan eri tavoista varustella agenttiasi The Divisionissa. Video vahvistaa myös, että yhdellä pelaajalla voi olla samanaikaisesti neljä hahmoa.

The Divisionin agenttien pitää olla valmiina moniin erilaisiin tilanteisiin. Taistelua varten voi muokata aseita esimerkiksi lisäämällä erilaisia tähtäimiä. Hahmon vaatteita voi myös vaihtaa. Oheisella videolla esitelläänkin eräs kysytyimmistä hattuvaihtoehdoista.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Rainbow Six Siege sai räjähtävän trailerin

Ristiriitaisia arvioita beetatestistään kerännyt Tom Clancy's Rainbow Six Siege on saanut uuden trailerin.

Varsin vauhdikkaan räiskinnän lisäksi video luo silmäyksen pelin tarjoamaan terroristijahtia helpottavaan välineistöön. Kampanjamuodon puuttuessa Rainbow Six Siegen painotus on lähestulkoon täysin yhteisöllisessä moninpelissä.

Tom Clancy's Rainbow Six Siege nähdään PC:llä, Xbox Onella sekä PlayStation 4:llä joulukuun 1. päivä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Depeche Mode tahdittaa Assassin's Creed Syndicaten traileria

Sony on julkaissut Assassin's Creed Syndicaten tiimoilta uuden tv-mainoksen. Vaikka varsinaista pelikuvaa nähdä, antaa traileri paljon viitteitä uuden salamurhaajaseikkailun yleisestä atmosfääristä.

Assassin's Creed Syndicate päästää pelaajat ohjastamaan peräti kahta salamurhaajaa sisaruspari Jacobin ja Evien myötä. Tarina liikkuu tällä kertaa 1800-luvun Lontoossa. 

Peli julkaistaan Xbox Onella ja PlayStation 4:llä lokakuun 23. päivä. PC-versio seuraa kuukauden verran jälkijunassa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Seuraava Far Cry sijoittuu kivikaudelle

Ubisoft on julkistanut Far Cry Primalin, joka vie pelaajat kivikauden armoille.

Far Cry -sarjan uutuus julkaistaan 23. helmikuuta PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle. Pelin PC-version julkaisu on sen sijaan ajoitettu maaliskuun puolelle.

Henrik Savonen
Uutinen

Ubisoft: Uusi Rainbow Six ei tarjoa yksinpeliä

Ubisoft on vahvistanut Rainbow Six: Siegen keskittyvän puhtaasti moninpeliin. Pelin ohjaaja Scott Mitchell tiedotti asiasta Birminghamissa pidetyillä EGX-messuilla.

Yksinpelin sijaan luvassa on kuitenkin eräänlainen harjoittelutila, jossa pelaajat voivat Mitchellin mukaan hioa rauhassa taitojaan tekoälyvihollisia vastaan ennen moninpeliin rynnäköimistä. Harjoitellessaan yksinpelaajien on myös mahdollista ansaita samaa sisältöä kuin ihmispelaajia vastaan taistellessa.

Henrik Savonen
Uutinen

Assassin's Creed Syndicaten uusin traileri keskittyy tarinaan

Ubisoft on julkaissut uuden trailerin Assassin's Creed Syndicatelle. Reilun parin minuutin mittainen traileri kertoo lisää pelin tarinasta, kuten siitä ketkä tällä kertaa ovat assassiinien kohteina ja miksi.

Moninpeli ei ole Assassin's Creed Syndicatessa yhtä suuressa osassa kuin edeltäjässään. Sen sijaan sarjan seuraava osa keskittyy enemmän yksinpelikokemukseen, johon tuo oman lisänsä totuttua modernimpi asetelma.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Assassin's Creed: Syndicaten lisäsisällössä jahdataan Viiltäjä-Jackia

Ensi kuussa konsoleille ilmestyvä Assassin's Creed: Syndicate saa seurakseen lisäsisältöä, jossa päästään selvittämään vuoden 1888 murhista tunnetun Viiltäjä-Jackin arvoitusta.

Peliyhtiö Ubisoft paljasti lisäsisällön Japanissa pidettyjen Tokyo Game Show -messujen yhteydessä. Jack the Ripper pack -nimisen sisältöpaketin kerrotaan olevan osana tulevaa kausipassia, jonka voi ostaa niin pelin mukana kuin myös erikseen.

Henrik Savonen
Uutinen

Tulevan Assassin's Creedin PC-versio venähtää marraskuulle

Alun perin konsoliversioiden kanssa lokakuulle ajoitetun Assassin's Creed Syndicaten PC-versio on päätetty siirtää marraskuun puolelle.

Tuotantopäällikkö Sam Kovalev kertoo lykkääntymisen syyksi tekijätiimin halun varmistaa, että PC-pelaajat tulevat saamaan vakaan ja optimoidun version julkaisupäivästä lähtien. Viilaukselle myönnetyn lisäajan takia Assassin's Creed Syndicaten PC-versiota joudutaankin siirtämään noin neljä viikkoa myöhemmäksi.

Henrik Savonen
Uutinen

Rainbow Six Siegen julkaisu siirtyy joulukuulle

Rainbow Six Siege viivästyy reilulla kuukaudella suunnitellusta lokakuisesta julkaisustaan, kertoo Ubisoft.

Suurimmaksi syyksi mainitaan moninpelin vaatima ylimääräinen kehitystyö. Tarkoituksena on myös tasapainottaa aseiden ominaisuuksia sekä parantaa valikkojen käytettävyyttä. Muutoksiin päädyttiin Ubisoftin oman testaamisen sekä pelimessuilta saadun palautteen johdosta. Viivästys ei vaikuta pelin beetatestiin, joka käynnistyy alkuperäisten suunnitelmien mukaan syyskuun 24. päivä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uutta pelikuvaa Assassins Creed Syndicaten Eviestä

Jo aikaisemmin on ollut tiedossa, että Evie on Assassins Creed Syndicaten kahdesta päähenkilöstä enemmän hiiviskelyä painottava. Nyt pääset näkemään hahmon kykyjä uudella videolla. Kykyihin lukeutuu näkymättömäksi muuttuminen ja pommi, jolla voi tainnuttaa useita vihollisia samanaikaisesti.

Trailerilla näkyvässä tehtävässä Evie soluttautuu Lontoon Toweriin. Kyseessä on yksi pelin "black box" -tyyppisistä tehtävistä, jotka voi ratkaista usealla eri tavalla. Yksi vaihtoehto tässä tapauksessa on teeskennellä jäävänsä kiinni ja päästä sisälle "vankina".

Jarmo Kuutti
Uutinen

Näin kynnetään merta Assassin's Creed IV:ssä

Ubisoft on julkaissut uuden pelikuvaa esittelevän videon tulevasta Assassin's Creed IV: Black Flag -pelistään.

Uusin video keskittyy laajalti merenkäyntiin ja meritaisteluun. Osansa saa myös aiheeseen liittyvä aarteenetsintä ja sarjalle ominainen kiipeily. Trailerin perusteella Ubisoftin puheet todella laajasta, avoimesta maailmasta pitävät paikkansa ja seilaaminen satamasta toiseen luonnistuukin tyylikkäästi ilman varsinaisia lataustaukoja.

Jaakko Herranen
Uutinen

Rayman Legends karisti Wii U -yksinoikeudet, julkaisu siirtyy syksyyn

Ubisoftin Rayman Legends -tasoloikkatoiminta on karistanut Wii U -yksinoikeutensa turkistaan. Peliyhtiö kertoi tänään raajattoman sankarin seuraavan pelin ilmestyvän Nintendon konsolin lisäksi myös Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle. Samalla ilmoitettiin julkaisun lykkääntyvän syksyyn asti.

Raymanin uusi seikkailu on odotettu tasoloikka, joka on kärsinyt jo ennestään useampia myöhästymisiä. Pelin ilmoitettiin alun perin saapuvaksi Wii U:n julkaisupeliksi viime marraskuussa.

Petri Kataja
Uutinen

Ubisoft-pomo: 3D-telkkari joka kodissa kolmessa vuodessa

Ubisoftin Iso-Britannian markkinointipäällikkö Murray Pannel kertoo yhtiön olevan suuri 3D-fani ja uskoo 3D-televisioiden yleistyvän nopeasti.

– Olimme ensimmäinen pelijulkaisia joka loi kunnon 3D-pelin Avatarilla viime vuonna. Se oli monella tapaa edellä aikaansa, sillä teknologia otti vasta ensi askeleitaan eikä 3D-televisioita ollut edes myynnissä, Pannel aloitti.

Oliver
Uutinen

Uusi Prince of Persia toukokuussa

Ubisoft ilmoittaa tiedotteessaan julkaisevansa uuden Prince of Persia: The Forgotten Sands -pelin usealle alustalle ensi vuoden toukokuussa.

The Forgotten Sands palaa vuonna 2003 julkaistun Prince of Persia: Sands of Timen aloittamaan tarinajatkumoon. Muita paljastuksia pelistä ei varsinaisesti tehty, mutta odotettavissa on sarjasta aikaisemmin tuttuja elementtejä sekä uusia peli-innovaatioita.

Oliver
Uutinen

Massive Entertainment Ubisoftille

Ubisoft on ostanut strategiapeleistään tunnetun Massive Entertainmentin. Ruotsalaisstudio laitettiin myyntiin elokuussa Activisionin ja Blizzardin yhdistymisen seurauksena.

Ranskalaisjulkaisija kaappasi samalla oikeudet World in Conflict: Soviet Assaultiin, jota Massive työstää parhaillaan yhteistyössä Swordfish Studiosin kanssa. Peli julkaistaneen ensi vuonna Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle.

Paavo Niskala
Uutinen

Kokeile Far Cryn Xbox 360 -versiota ilmaiseksi

Ubisoft on julkaissut moninpelidemon Xbox 360:n Far Cry Instincts Predatorista. Ilmainen kokeiluversio sisältää Lost Refinery -kartan, jolla on mahdollista käydä 16 pelaajan Live-mittelöitä kuudessa eri pelimuodossa.

Demon voi ladata omalle konsolilleen Xbox Liven kauppapaikalta. Lataaminen edellyttää 344,48 megatavua vapaata kiintolevytilaa.

Hakkiz