Dambuster

Uutinen

Kuopatuksi oletettu Dead Island 2 elää ja voi hyvin – julkaisupäivä paljastui hurjan veristen trailereiden kera

Lähestulkoon ikuisuuksia työstetty ja useaan otteeseen kuopatuksi oletettu Dead Island 2 on edelleen tulossa, sen todistaa tuore traileri ja julkaisupäiväpaljastus.

Vuonna 2014 paljastettu mutta sittemmin useammallakin kehittäjällä kierrätetty Dead Island 2 päätyi nelisen vuotta sitten Dambuster Studiosin kontolle. Haastavaksi osoittautunut projekti aloitettiin tuolloin suosiolla alusta, ja valmista on siis tulossa harvinaisen pitkän odotuksen jälkeen.

Jaakko Herranen
Uutinen

Homefront: The Revolution julkaisupäivättiin uuden trailerin kera

Vastoinkäymisiä kokenut Homefront: The Revolution on saanut vihdoin julkaisupäivän, vahvistaa pelin julkaisija Deep Silver.

PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle ilmestyvän Homefront-räiskinnän jatko-osa iskeytyy kauppoihin 20. toukokuuta. Ennen varsinaista julkaisua Xbox Onen omistajat pääsevät testaamaan peliä suljetun beetan muodossa, joka käynnistyy ensi kuun puolella. Julkaisupäivän lisäksi pelistä saatiin uutta pelikuvaa sisältävä traileri, joka esittelee vuoden 2029 dystopistista Philadelphiaa ensimmäisen persoonan kuvakulmasta.

Henrik Savonen