(Hakkiz, 01.05.2007 - 18:35) Torstaina 3.5. Gears of Warin moninpelirintamat laajenevat neljälle uudelle alueelle. Luvassa on kiivaita taisteluja keskeisellä metroasemalla, maanalaisella Imulsion-tehtaalla ja ilmanvaihtoa kaipaavassa kasvitarhassa. Lisäksi soturit uskaltautuvat Kryllin hallitsemalle suoalueelle, jonka valaistus on yhden helposti rikkoutuvan generaattorin varassa.
(Hakkiz, 01.05.2007 - 00:00) Enää ei tarvitse lähteä lähikuppilaan kuulaa kurittamaan; Zen Studios täydentää Live Arcade -tarjontaa palvelun ensimmäisellä flipperillä.
(Hakkiz, 27.04.2007 - 17:14) Xbox 360 -konsolin poikkeuksellisen pieniksi jääneet toimitusmäärät painoivat Microsoftin viihdeyksikön liikevaihtoa alkuvuonna. Tammi-maaliskuussa laitetta toimitettiin jälleenmyyjille vain puoli miljoonaa kappaletta, yhtiö kertoi osavuosikatsauksensa jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
(Hakkiz, 27.04.2007 - 12:31) Windows Vista -käyttöjärjestelmä ja tuore Office-ohjelmisto vetivät Microsoftin alkuvuoden tuloksen huippulukemiin. Yhtiön tammi-maaliskuun liikevaihto nousi edellisvuodesta 32 % 14,4 miljardiin dollariin ja nettotulot kipusivat vajaasta kolmesta miljardista 4,9 miljardiin.
(Hakkiz, 26.04.2007 - 00:00) Tämän vuoden virtuaaliformulassa palataan aikaan, jolloin Kimi ajoi McLarenilla, Schumi Ferrarilla ja Renault dominoi sarjaa.
(Hakkiz, 25.04.2007 - 15:59) Tänään Live Arcadessa julkaistu Eets: Chowdown pyllähti heti kättelyssä, kun peliin jääneen virheen takia se kieltäytyi toimimasta Xbox 360 -konsolissa. Ongelman havaittuaan Microsoft veti tuotteen Live-kauppapaikalta.
(Hakkiz, 25.04.2007 - 11:17) Harrastelijoille ja opiskelijoille suunnattu pelinkehitystyökalu XNA Game Studio Express on saanut ensimmäisen päivityksensä. Uuden version myötä kotinikkarit voivat rakennella PC- ja Xbox 360 -pelejään Windows Vistalla, käyttää bittikarttafontteja ja 3D-ääniä sekä pakata luomuksensa helposti jaettavaan muotoon.
(Hakkiz, 22.04.2007 - 17:19) Hakkerit ovat onnistuneet löytämään Wiin verkkoselaimesta haavoittuvuuden, joka uhkaa konsolin tietoturvaa. McAfee-tietoturvayhtiö kertoo blogissaan, että selain kaatuu käyttäjän avatessa sopivasti muotoillun JPEG-kuvan. Se antaa hyökkääjälle teoreettisen mahdollisuuden päästä käsiksi konsoliin.
(Hakkiz, 20.04.2007 - 15:48) Xbox 360:n Live-kauppapaikalla on julkaistu Command & Conquer 3: Tiberium Warsin maksuton kokeiluversio. Demo tarjoaa maistiaisen muutaman viikon kuluttua ilmestyvästä Electronic Artsin strategiapelistä. Paketin lataaminen edellyttää gigatavua vapaata kiintolevytilaa ja Live Gold -jäsenyyttä.
(Hakkiz, 17.04.2007 - 17:18) Microsoft on käynnistänyt yhteistyössä New York Television Festivalin kanssa Xbox Live Originals -kilpailun, jossa etsitään TV-sarjaa yksinoikeudella Xbox 360:n verkkopalveluun. Voittajaa odottaa 100 000 dollarin budjetti ja kuuden jakson esityssopimus.
(Hakkiz, 13.04.2007 - 21:28) Pelivideoista pitävät voivat etsiä viikonloppuviihdettä Halo-pohjaisesta Red vs. Blue -sarjasta, jonka ensimmäisen tuotantokauden jaksoja on nyt noudettavissa Xbox Liven kauppapaikalta. Viisi julkaistua jaksoa maksavat 80 Microsoft-pistettä eli vajaan euron kappaleelta.
(Hakkiz, 12.04.2007 - 16:32) Monster Madness: Battle for Suburbiasta on julkaistu pelattava demo Xbox 360:n Live-kauppapaikalla. South Peak Interactiven ja Artificial Studiosin tuotos sisältää yhteistyöpelaamiseen painottuvaa monsterinlahtausta klassisesta lintuperspektiivistä kuvattuna.
(Hakkiz, 09.04.2007 - 13:50) Microsoft aikoo yhdistää Xbox 360 -konsolinsa suosittuun Windows Live Messenger -pikaviestinohjelmaansa. Toukokuun toisella viikolla julkaistavan päivityksen myötä konsolin kaverilistalle voi liittää Messengerin yhteyshenkilöitä, joiden kanssa on mahdollista keskustella tekstipohjaisesti.
(Hakkiz, 02.04.2007 - 17:36) Capcom on ilmoittanut, että Lost Planet saa toisen karttapakettinsa perjantaina 6. huhtikuuta. 400 Microsoft-pisteen eli vajaan viiden euron hintaiseen pakettiin kuuluu kaksi tuoretta moninpelikarttaa, jotka on nimetty Hive Complexiksi ja Trial Pointiksi.
(Hakkiz, 24.03.2007 - 19:57) Namco Bandai Games on vahvistanut laajentavansa Ace Combat -sarjaansa Microsoftin konsolille. Xbox 360:lle kehitettävä Ace Combat 6: Fires of Liberation lisää 10 miljoonan kopion ilmataistelusarjaan verkkomoninpelin. Livessä vastustajia voi tähtäillä joko kaikki vastaan kaikki -periaatteella, osana joukkuetta tai yhteistyötilassa.