(Oliver, 31.07.2009 - 12:02) Capcomin tilivuoden ensimmäinen neljännes päätyi 27,2 miljoonaa euroa plussalle, missä oli kasvua 23 prosenttia viime vuodesta.
(Oliver, 31.07.2009 - 10:24) Ubisoftin James Cameronin Avatar-elokuvan pohjalta kehittämän pelin 3D-efektit toistuvat vain HDMI-liitännällä varustetun konsolin kautta, mikä jättää ainakin osan Xbox 360 -pelaajista ilman pelimaailmaa syventävää elämystä.
(Oliver, 31.07.2009 - 08:34) Microsoft on haastattu oikeuteen Illinoisin osavaltiossa Xbox 360:n väitetyistä suunnitteluvirheistä, joista yhtiön sanotaan olleen tietoinen.
(Oliver, 31.07.2009 - 08:03) DS:n Dragon Quest IX jatkaa kolmatta viikkoa Media Createn kokoaman Japanin pelilistan kärjessä. Peliä on myyty tähän mennessä jo yli 3 200 000 kappaletta.
(Oliver, 30.07.2009 - 21:39) Capcom varautuu lauantaina Japanissa ilmestyvän Monster Hunter 3:n julkaisuun toimittamalla kauppoihin peräti miljoona peliä. Yhtiön mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta kun kolmannen osapuolen Wii-peliä toimitetaan moinen määrä julkaisuun Japanissa.
(Oliver, 30.07.2009 - 21:32) Capcom varautuu lauantaina Japanissa ilmestyvän Monster Hunter 3:n julkaisuun toimittamalla kauppoihin peräti kolme miljoonaa peliä. Yhtiön mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta kun kolmannen osapuolen Wii-peliä toimitetaan julkaisuun miljoonittain Japanissa.
(Oliver, 30.07.2009 - 20:40) Tästä päivästä lähtien voi PlayStation 3:n Homessa hankkia avatarilleen ilmaiseksi tulevan G.I. Joe -leffan asusteita. Tarjous on voimassa rajoitetun ajan. Huomenna Homen leffateatteriin saapuvat ensimmäiset pätkät elokuvasta ohjaajan ja näyttelijoiden terveisin. Join G.I.
(Oliver, 30.07.2009 - 20:21) Fat Princess -pelin voi nyt ladata Storesta PS3:lleen 14,95 eurolla. Mukana on pelimuotoja myös yksinäisille, mutta varsinainen juju on 32-pelaajan tiimivetoinen moninpeli.
(Oliver, 30.07.2009 - 14:22) Nintendon Wii- ja DS-konsolit ovat pitkälti vastanneet pelialan kasvusta viime vuosina, mutta sekään ei pelastanut yhtiötä talouselämän realiteeteilta kuluvan tilivuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Huhti-kesäkuussa Nintendon liikevaihto putosi 40 prosenttia ja tulos peräti 60 prosenttia 107 miljardista jenistä (800 milj. €) 42 miljardiin jeniin (320 milj. €).
(Oliver, 30.07.2009 - 12:29) Kesäkuun lopussa päättyneen tilivuotensa ensimäisellä neljänneksellä Sonyn verkkotuote ja -palveluyksikkö, joka nykyisin sisältää myös PlayStation-bisneksen, teki tappiota 39,7 miljardia jeniä eli noin 300 miljoonaa euroa. Painuneen tuloksen syiksi mainittiin pelibisneksen sekä Vaio-tietokoneiden heikentynyt myynti, johon yleisen taantuman lisäksi vaikutti jenin vahva kurssi.
(Oliver, 30.07.2009 - 08:46) Muutaman viikon kiusottelun jälkeen Activision on vihdoin julkaissut loputkin Guitar Hero 5:n pelilevyltä löytyvistä kappaleista.
(Oliver, 30.07.2009 - 03:48) Suomalaisen Frozenbyten kehittämä Trine-pulmaseikkailu ei vastoin alkuperäisiä suunnitelmia saavukaan tänään PlayStation 3:n Storeen, eikä ensi viikkokaan vaikuta vielä varmalta.
(Oliver, 29.07.2009 - 22:38) Viime kuussa Sonyn omistama Columbia Pictures palkkasi Hitman 2 -leffaa työstävän Kyle Wardin kynäilemään tulevaa elokuvaa Uncharted-pelin pohjalta ja toukokuussa PS3:lle julkaistu inFamous näyttäisi seuraavan samoja jalanjälkiä.
(Oliver, 29.07.2009 - 14:21) Länsimaiden vielä odotellessa Level 5:n PS3:lle kehittämän White Knight Chronicles -roolipelin julkaisua, vihjaillaan Japanissa jo pelin jatko-osasta. Asia tuli ilmi Famitsu-lehden uusimassa numerossa, jossa esiteltiin ensimmäiselle pelille tulevaa 2nd Wave -korjauspakettia.
(Oliver, 29.07.2009 - 08:42) Engadget tietää kertoa, että Sony Computer Entertainment America tuo lokakuussa markkinoille PlayStation 3:n DualShock 3 -ohjaimia uusissa väreissä, jotka ovat saaneet nimekseen Deep Red ja Metallic Blue.
(Oliver, 29.07.2009 - 07:37) Toukokuun lopulla julkaistu UFC 2009: Undisputed vastasi pitkälti siitä, että THQ:n tilivuoden ensimmäinen neljännes päätyi 6,4 miljoonaa dollaria plussalle, kun viime vuonna tehtiin 27,2 miljoonaa tappiota. Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle ilmestynyttä peliä on toimitettu maailmalle jo 2,9 miljoonaa kappaletta.
(Oliver, 29.07.2009 - 07:21) VG247-sivustolle puhunut Media Moleculen Mark Healy kertoi LittleBigPlanetin tulevan ladattavan sisällön laajentavan peliä myös luomistyökaluna.
(Oliver, 28.07.2009 - 22:13) Viime vuonna Trion World Networks ilmoitti aikovansa kehittää massiivisen verkkomoninpelin, joka toimisi yhdessä Sci Fi Channelin tv-sarjan kanssa. Nyt Trionin verkkosivuille on ilmaantunut muutama työpaikkailmoitus, joissa yhtiö hakee PS3-ohjelmoijia yhteistyössä Sci Fi Channelin kanssa kehitettävään projektiin.