(Oliver, 05.06.2006 - 23:44) IGN:n mukaan japanilainen Ultra One -teknologialehti kertoo, että PlayStation 3:n taaksepäin yhteensopivuus saavutetaan emuloinnin sijaan sisällyttämällä PS2:n tärkeimmät komponentit myös PS3:een.
(Oliver, 02.06.2006 - 12:20) Pandemic on julkaissut Mercenaries 2: World in Flames -sivuillaan muutamia pieniä videoita pelin kulkuneuvoista. Videosivulle pääset lähdelinkin kautta.
(Oliver, 02.06.2006 - 09:45) Xboxille ensi viikolla julkaistava King of Fighters Neowave ilmestyy kesän aikana myös PlayStation 2:lle.
Vuonna 2004 japanilaisiin pelihalleihin saapuneen 2D-mätön konsolikäännöksestä löytyy 43 hahmoa ja lisää hahmoja avautuu pelin edetessä. Taistelutyylinsä voi valita kolmesta vaihtoehdosta, minkä kerrotaan tuovan peliin taktista syvyyttä.
(Oliver, 02.06.2006 - 08:56) Reilu vuosi sitten Backbone Entertainmentin ja The Collectiven yhdistymisestä muodostunut Foundation 9 Entertainment saanut merkittävää taloudellista tukea
(Oliver, 01.06.2006 - 14:34) PSP:n ohjelmistosta on ilmestynyt versio 2.71, jonka voit ladat konsolillesi langattoman verkkoyhteyden kautta tai sivustolta yourpsp.com. Päivitys muun muassa parantaa LocationFree Playerin toimintoja, mutta mielenkiintoisin lisäys on pelidemojen lataaminen PSP:n nettiselaimella ja niiden tallentaminen muistikortille.
(Oliver, 01.06.2006 - 10:26) Saksalaisen Der Spiegelin haastattelussa Sony Computer Entertainment Worldwide Studiosin johtaja Phil Harrison on jälleen puolustellut PS3:n liikkeentunnistusta kertomalla teknologia olleen kehityksessä jo vuodesta 1994.
(Oliver, 31.05.2006 - 23:32) Useimpien odotellessa uuden sukupolven konsolisotaa todenteolla alkavaksi on IGN päättänyt herättää Dreamcast-sivustonsa uudelleen henkiin. Tavoitteena on muun muassa arvostella kaikki Yhdysvalloissa julkaistut noin 250 DC-peliä uudelleen.
(Oliver, 30.05.2006 - 14:55) Pimeyden voimien velloessa Euroviisuissa, yrittää 505 Game Street pelastaa ainakin brittiläiset PS2-pelaajat julkaisemalla The Bible Gamen ensi kuun lopulla.
(Oliver, 28.05.2006 - 21:39) Sony on avannut kansainväliset sivut PSP:n mainiolle LocoRoco-tasohyppelylle osoitteessa locoroco.com. Saitilta löytyy tietoa pelistä myös suomeksi ja navigointi Flashilla toteutetuilla sivuilla tapahtuu pelin nerokkaan yksinkertaisten kontrollien tapaan.
LocoRoco tulee Suomessa kauppoihin kesäkuun loppupuolella.
(Oliver, 27.05.2006 - 18:58) Japanilainen Atlus on avannut kotisivut Persona 3 -roolipelilleen, joka julkaistaan PS2:lle nousevan auringon maassa 13.7. Sivuilta löytyy muun muassa lyhyt traileri ja yli viidentoista minuutin mittainen video, joka ehkä hiukan valottaa pelin tarinaa ja taisteluita. Suorat linkit pätkiin löydät alempaa.
(Oliver, 26.05.2006 - 16:27) Midway julkaisee Mystin PSP-version Euroopassa, mutta tarkempi ajankohta jäi vielä ilmoittamatta.
Yli kymmenen vuotta sitten PC:lle julkaistu Myst on seikkailupelien klassikko, jossa salaperäiselle saarelle joutuneelle pelaajalle hiljalleen avautuu monimutkainen ja -tasoinen tarina.
(Oliver, 26.05.2006 - 09:32) Sony Computer Entertainment Europen (SCEE) pomo David Reeves kertoo MCV:n haastatteluissa uskovansa, että PlayStation 3:n tuotanto aloitetaan Euroopan markkinoille tarkoitetuilla konsoleilla.
(Oliver, 25.05.2006 - 14:41) SingStar-sarjahan on saamassa jatkoa PlayStation 3:lla, mutta elokuussa saadaan vielä PS2:lle uusi peli, SingStar: Anthems. Kahdenkymmenen kappaleen biisilistalta löytyy joukko klassisia hoilotuksia, kuten Queenin Radio Ga Ga, Cherin If I Could Turn Back Time ja Gloria Gaynorin I Will Survive.
(Oliver, 25.05.2006 - 04:38) New York Cityssä järjestetty tutkimus paljasti, että lääkärit jotka lämmittelivät parikymmentä minuuttia pelaamalla Super Monkey Ballia, suorittivat sitä seuraavat leikkausharjoitukset tarkemmin ja nopeammin, kuin pelaamaton vertailuryhmä.
(Oliver, 24.05.2006 - 16:45) Nelisen vuotta sitten PS2:lle julkaistu Gitaroo Man -musiikkipeli saa ensi syksynä jatkoa PSP:llä, kun Gitaroo Man Lives! ilmestyy.
Kitarasankarimme tekemisistä välivuosina ei ole tietoa, mutta tehtävänä on taas rokaten pelastaa maailma. Kitaraohjainta ei peliin ole vieläkään luvassa, vaan soolojen kontrollointi tapahtuu PSP:n tarjoamilla mahdollisuuksilla.
(Oliver, 24.05.2006 - 12:18) Game Critics Awards, joka on lähes neljääkymmentä Pohjois-Amerikalaista mediajulkaisua edustava riippumaton journalistiryhmä, on julkaissut ehdokkaat tämän vuotisten Best of E3 -palkintojen saajiksi.