(Oliver, 17.01.2010 - 19:05) Zipper Interactiven Jeremy Dunham on vahvistanut PlayStation.Blogissa, että 27. tammikuuta julkaistava MAG-verkkoräiskintä ei vaadi asennusta kiintolevylle, vaan peli toimii blu-ray-levyltä.
(Oliver, 17.01.2010 - 18:42) Sony Computer Entertainment America on listannut PlayStation Storen maksullisen sisällön ladatuimmat tuotteet viime vuodelta.
(Oliver, 17.01.2010 - 18:12) SouthPeak Games lupaa julkaista viime syksynä Japanissa ilmestyneen 3D Dot Game Heroes -roolipelin Euroopassa toukokuussa, jolloin peli on luvassa myös Yhdysvaltoihin.
(Oliver, 16.01.2010 - 22:40) USA Todayn viime viikonlopun Consumer Electronics Show'n yhteydessä haastattelema Kazunori Yamauchi kertoi Gran Turismo 5:n olevan kymmentä prosenttia vaille valmis.
– Noin 90 prosenttia pelistä on valmiina. Työskentelemme viimeisen 10 prosentin parissa ja viimeistelemme kaikkea, Yamauchi sanoi.
(Oliver, 16.01.2010 - 13:53) PlayStation 3:lle julkaistiin jo joulukuun alussa käyttöjärjestelmäpäivitys versioon 3.15, mutta tähän asti sen lataaminen on ollut vapaaehtoista. Nyt päivitystä tarjotaan kuitenkin pakollisena, mikäli konsoli on kytketty verkkoon.
(Oliver, 16.01.2010 - 13:46) Sony tuo Yhdysvalloissa kauppohin joukon DC Unlimitedin valmistamia Ratchet & Clank - ja Resistance-actionfiguureita. Esim. Ratchetin korkeus on 11,5 senttiä ja Nathan Halen 12,7 senttiä.
(Oliver, 16.01.2010 - 04:04) Ranskalaistuottaja ja tiskijukka David Guetta (kuvassa) ehti jo pikaisesti ruokkia huhumyllyä DJ Hero -pelin jatko-osalla, mutta nyt Activision on vahvistanut asian.
(Oliver, 15.01.2010 - 09:40) NPD Groupin mukaan Yhdysvaltain pelimyynti kasvoi viime vuoden viimeisenä mittausjakson 4 prosenttia vuotta aikaisemmasta. Osasyynä kasvuun oli kuitenkin edellisvuotta viikkoa pidempi mittausjakso.
(Oliver, 15.01.2010 - 08:58) PSP:lle julkaistu Kingdom Hearts: Birth by Sleep -roolipeli sai kunnian olla vuoden 2010 ensimmäinen listäykkönen Media Createn kokoamalla Japanin pelilistalla. Pelin oheen julkaistiin PSP-3000-mallista erikoisversio, mikä tietysti nousi laitelistan kärkeen.
(Oliver, 14.01.2010 - 22:16) Activision on päästänyt liikkeelle uuden trailerin (klik) ja muutaman kuvan tulevasta Transformers: War for Cybertron -pelistä.
(Oliver, 14.01.2010 - 20:58) Myöhästelyistään tunnetun Gran Turismo -sarjan luoja Kazunori Yamauchi kertoo Venturebeatin haastattelussa, että pelijulkaisu saa hänet aina huonolle tuulelle.
(Oliver, 14.01.2010 - 18:53) Tämän torstain Store-päivitys toi Vancouver 2010 -demon, jossa pääsee testaamaan miesten Super-G-pujottelua. Inferno Pool uudistaa perinteistä bilistä jopa nelinpelillä, mutta ainakin täysiversio sisältää myös perinteisempiä pelimuotoja.
(Oliver, 14.01.2010 - 15:28) Ranskan Ubisoftin johtaja Geoffroy Sardin on vahvistanut Gamekult.comin haastattelussa, että Beyond Good & Evil 2 on edelleen tuotannossa. Pelistä on nähty vain toukokuussa 2008 julkaistu teaser-video ja huhuja tuotannon jäädyttämisestä liikkui viimeksi viime kesänä.
(Oliver, 14.01.2010 - 12:08) Sony julkaisee maaliskuussa Japanissa uuden terrestial-digivirittimen PlayStation 3:lle. Nimeksi laitteelle on annettu Torne ja siitä näyttäisi löytyvän jonkinlainen korttipaikkakin.
(Oliver, 13.01.2010 - 11:46) Sony Computer Entertainment Inc. on päättänyt siirtää Gran Turismo 5:n maaliskuulle kaavailtua Japanin julkaisua, eikä uutta ajankohtaa vielä tarkennettu. Asiasta luvataan ilmoittaa, kun päätöksiä on tehty.
Länsimaihin peliä on aikaisemmin lupailtu vasta Japanin jälkeen.
(Oliver, 13.01.2010 - 09:46) Namco Bandai on vahvistanut, että Tekken 6:n PS3- ja X360-versiot saavat 18. tammikuuta ilmaisen päivityksen, joka lisää peliin co-op-verkkopelin. Päivityksen jälkeen kaksi pelaajaa voi yhdessä käydä Scenario Campaign -pelimuodon kimppuun ja mukana on tuki kuulokemikrofoneille sekä verkkotilastoille.
(Oliver, 12.01.2010 - 09:43) Samalla kun Electronic Arts ilmoitti laskevansa maaliskuun lopussa päättyvän tilivuotensa tulosennustetta odotettua heikommin sujuneen joulusesongin vuoksi, yritettiin sijoittajien luottamusta palauttaa kertomalla seuraavan tilivuoden julkaisusuunnitelmista.