Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit, vaikka en niillä edes pelaisi.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Borderlandsien väliosa matkaa kuuhun

Julkaisija Gearbox Software ja kehittäjä 2K Games ovat julkistaneet jo aiemmin huhutun uuden Borderlands-pelin olemassaolon.

Hämmentävää mutta loogista nimeä kantava Borderlands: The Pre-Sequel sijoittuu kahden ensimmäisen osan väliseen aikaan. Pelin tapahtumat loikkaavat kuun kamaralle sekä Pandoraa kiertävälle Hyperion-avaruusasemalle. Juoni liikkuu Borderlands 2:sta tutun Handsome Jackin ympärillä.
Jaakko Herranen
Uutinen

The Last of Us myös PlayStation 4:lle

Jo aiemmin huhuiltu PS4-versio kehuja keränneestä The Last of Usista on nyt todellisuutta, mikäli Sonyn omaa mainosbanneria on uskominen.

Sonyn verkkosivuilla vilahtanut banneri kehuskelee The Last of Usin keräämillä vuoden peli -palkinnoilla sekä kertoo pelin saapuvan ainakin digitaalisena painoksena uuden sukupolven PlayStationin kauppapaikalle. Hintaa päivitetylle versiolle kertyy noin 60 dollaria.
Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFIN viikkokatsaus 14/2014

Huhtikuuta aloiteltiin KonsoliFINissä muutaman arvostelun ja uuden Podcast-jakson voimin. Luolastoloikinnan pariin päästiin Towerfall Ascensionissa sekä ruohonjuuritason sodankäynnin ääreen Plants vs Zombies: Garden Warfaressa. Podcast-puolella jryi teki näyttävän paluun isännän rooliin.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa Xbox Onen Thief

Vuonna 2011 julkaistulla ja kiitosta keränneellä Deus Ex: Human Revolutionilla kannuksensa hankkinut Eidos Montreal otti kontolleen klassikon maineen keränneen Thief-sarjan uudelleenlämmittelyn.

Jepu testasi kuinka aiemmistakin osista tuttu Garret selviää steampunkin kyllästämillä varjoisilla kaduilla, vai olisiko uudelleenlämmittelyn voinut jättää tekemättäkin. Alustana toimii uudenkarhea Xbox One.
Jaakko Herranen
Uutinen

Liikkuvaa kuvaa Xbox 360:n Titanfallista

Julkaisija Electronic Arts on ollut toistaiseksi hipihiljaa piakkoin saapuvasta Titanfallin Xbox 360 -versiosta. Nyt pelin käsiinsä saanut Twitch-käyttäjä CityFlex näyttää, kuinka titaanit rullaavat vanhalla konsoliraudalla.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa ruohonjuuritason sodankäyntiä

PopCap Gamesin lähes kaikki kuviteltavissa olevat alustat menestyksellä valloittanut Plants vs Zombies tekee viimeisimmän pelinsä myötä radikaalin genrevaihdoksen. Aiemmin kevyttä tornipuolustusta tarjonnut peli loikkaa Garden Warfare -lisänimensä turvin kolmannen persoonan räiskintöjen maailmaan.
Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFIN viikkokatsaus 13/2014

Maaliskuun viimeistä viikkoa vietettiin KonsoliFINissä rauhallisissa merkeissä, arvosteluun päätyi nimittäin ainoastaan kaksi peliä. KonsoliFIN Podcast taas matkasi tomerasti aina Turkuun saakka kuuntelemaan suuren orkesterin toimesta soitettua pelimusiikkia. Kyyneleiltäkään ei voitu välttyä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Phil Spencer Xboxin peräsimeen

Microsoft on nimennyt Xbox-osastonsa johtoon uuden nimen, useita vuosia Microsoftin palveluksessa työskennelleen Phil Spencerin. Ennen tulevaa pestiään Spenceriä työllisti vuodesta 2008 saakka Microsoft Studios -osaston johtamistehtävät. Jatkossa miehen johtaman Xbox-osaston alla toimivat myös Xbox Live, Xbox Music, Xbox Video sekä Microsoft Studios.
Jaakko Herranen