Vanquish on japanilainen näkemys adhd-putkiräiskinnästä. Jollei hälytyskellot vielä soi, saatat löytää paketista jopa tämän konsolisukupolven omalaatuisimman ja parhaan räiskintäjulkaisun.

Mitähän pillereitä siellä oikein syödään?

Arvostelu on tehty Homefrontin PS3-version YKSINPELIN osalta.

Pohjois-Korean Kim Jong-Il on kuollut, poikansa Kim Jong-Un noussut valtaan ja Koreat yhdistyivät samalla kun Yhdysvaltojen talous on romahtamispisteessä. Kyseessä ei ole Kymmenen Uutiset, vaan THQ:n yritys rynnäköidä Call of Dutyn ja Battlefieldin taistelutantereelle. Vaan yritykseksi jää.

Pure Jenkki

John Rochardilla ei mene hyvin. Avaruusmainarijoukon pomo on jo pidemmän aikaa etsinyt ilman tulosta meteoriiteilta louhimisen arvoista arvomalmia. Ja kun sitä lopulta löytyy, hyökkää Wild Boysin joukot kimppuun.

Paino on voimaa, painovoima on tilannekohtaista painovoimaa

Pleikkarin räiskintöjen lippulaiva viskaa kranaatin ensin, ampuu sitten ja kysyy vasta kolmanneksi. Aiempia osia pelaamattomalle juonen alku on aikamoista höttöä, sillä edellisosan perusteiden selityksestä huolimatta syyt sotaan eivät oikein tahdo aueta. Tarinan statistin asemasta huolimatta ajaa sekin asiansa varsin mallikkaasti, eikä muutamien kikkojen, kuten Ricon niskoittelun jatkuva toistaminen pääse noin kahdeksan tunnin putkiräiskinnän aikana liiaksi harmittamaan.

EA:n virtuaalikiekkoilun tuorein inkarnaatio ei mullista käsitystä pelaamisesta, mutta on jälleen askeleen edellisosia parempi. Vaikka pelin pääpiste onkin viety verkkopelaamista kohti, löytyy yksinäiselle pelaajallekin perinteiset pelimuodot, kuten managerointi, yksittäispeli talviklassikkona tai normaalina, Be a Pro, Be a Legend, pelaajakortteihin perustuva Hockey Ultimate Team sekä sitten muut perinteisemmät vaihtoehdot.

Jos olet pelannut ja pitänyt edellisestä osasta, tai yleensäkään mistä tahansa Traveller's Talesin aiemmasta Lego-pelistä, marsmars kauppaan ostamaan tämäkin. Lähes sama pelihän tässä on kyseessä.

Legoland, Tylypahka

Ykkösosan napatessa lähdemateriaalikseen neljä ensimmäistä vuotta, oli pieni pelko persiissä kuinka jatko-osaan riittäisi vain kolme vuotta. Hätähän ei ole tämännäköinen, sillä Potterin seikkailuista kertovan leffasarjan jaettua viimeinen kirja kahdeksi leffaksi, riitti Lego-versiointiinkin viimeisestä vuodesta tarinaa kahden vuoden verran.

J. K. Rowlingin Harry Potter -saaga ei suotta ole noussut tämän vuosituhannen suosituimmaksi kirjasarjaksi, sillä kirjasarjan tarina kasvaa alun lapsenomaisesta lastensatu-hengestä aina monimuotoiseen ja -puoliseen loppuhuipennukseen. Tästä syystä kirjasarja on tarjonnut iästä riippumatta erittäin miellyttävän lukukokemuksen. Kirjoihin pohjautuvat leffat ovat olleen suurimmalti osin varsin katsottavia tapauksia, mutta peleistä ei valitettavasti ihan samaa ole voinut sanoa.

Rocksteady onnistuu "mahdottomassa", ja parantaa lähes jokaisella osa-alueella parin vuoden takaista Arkham Asylumia. Toimivaa taistelumekanismia ei ole muutamaa uutta erikoisliikettä lukuunottamatta muutettu, eli jopa turhankin paljon rivivihollisten mättämistä sisältävä juoni pysyy taisteluiden osalta viihdyttävänä alusta loppuun. Mekanismi toimii kombojen pohjalta, eli muutaman iskun tai väistön saatuaan aukeaa mahdollisuus erikoisiskuun. Liikkeitä on erilaisia, aseen tuhoamisesta useamman maassa makaavan lopulliseen tinttaamiseen.

Puolivuosikymmentä sitten ilmoitettu, ja siitä lähtien Rockstarin pohjattoman lompakon nollakohtaa etsimässä ollut L.A. Noire on vihdoinkin täällä. Mutta onko huippunsa hiottu MotionScan-kasvoanimaatiotekniikka ollut hintansa väärti, vai hukutaanko hyvien yritysten, mutta huonojen toteutusten valtaisaan suohon?

Tein työtä jolla oli tarkoitus. Nyt olen CSI-kyttä.

Burnout-kaahailurällästelysarjan viides osa Burnout Paradise julkaistiin vuoden 2008 alkupuolella, ja mahdollisuus tarttua kyseiseen peliin tuli PSN:n tarjouksen myötä, sillä peliä saa pelata niin kauan kun vain PSN Plus -maksutilaus on voimassa. Eli nyt vain kipin kapin kaikki hakemaan ja ihmettelemään.

Sen GnR-biisin nimi