(Paavo Niskala, 27.04.2009 - 17:45) Taannoiset huhut kävivät tänään toteen, kun Max Payne ja Max Payne 2: The Fall of Max Payne saapuivat tänään ladattavaksi Xbox Liveen. Molemmilla peleillä on hintaa perinteiset 1200 Microsoft-pistettä eli alle 15 euroa.
(Paavo Niskala, 27.04.2009 - 00:11) Ubisoft on rekisteröinyt tavaramerkkinä Driver: The Recruit -nimen. Kaahailusarjan tuoreimmasta osasta ehdittin puhua jo viime kesänä, mutta minkäänlaista virallista julkistusta asian tiimoilta ei ole vielä saatu.
(Paavo Niskala, 26.04.2009 - 21:09) Xbox360Achievements.org on onnistunut kaivamaan sisäpiirilähteiltä tietoja, jotka selventävät vähän Microsoftin nykyistä politiikkaa saavutusten ja gamerscoren suhteen.
(Paavo Niskala, 26.04.2009 - 01:38) Kauppaketju Amazon listaa verkkosivuillaan Fallout 3 Downloadable Content 1: Operation Anchorage & The Pitt -myyntipakkauksen Xbox 360:lle ja PC:lle. Toukokuun lopulla kauppoihin saapuvan paketin hinnaksi on merkitty 15 puntaa eli vajaat 17 euroa.
(Paavo Niskala, 26.04.2009 - 01:28) Microsoft on lähettänyt tietyille Xbox Live -käyttäjille viestin, jossa yhtiö kertoo laskuttaneensa osalta Braidin ostaneista jäsenistä virheellisesti 1200 Microsoft-pistettä, vaikka pelin hinta oli hiljattain vain 800 pistettä.
Yhtiö kertookin palauttavansa ylimääräiset Xbox-rahat käyttäjille sadan pisteen hyvityksen kera.
(Paavo Niskala, 25.04.2009 - 16:34) Suomalaisen FlatOut-kaahailusarjan julkaisijana tunnettu brittiläinen Empire Interactive on pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa. MCV:n mukaan kaikki yhtiön työntekijät aiotaan lomauttaa.
Sivuston tietojen mukaan Empire oli pääsemässä pelastavaan sopimukseen Noviy Diskin kanssa viime kuussa, mutta yhteistä säveltä ei löytynyt.
(Paavo Niskala, 25.04.2009 - 00:59) DICE on vahvistanut Battlefield 1943:n saapuvan Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle kesäkuussa. Verkkopalveluissa julkaistava moninpeli saa hinnakseen 1200 Microsoft-pistettä eli alle 15 euroa.
PC:lle peli saapuu syyskuussa vielä julkistamattomaan hintaan.
(Paavo Niskala, 25.04.2009 - 00:53) Microsoftin tilivuoden kolmannen neljänneksen liikevaihto putosi kuudella prosentilla viime vuodesta, kun taas nettotuotto nousi kolmella prosentilla kolmella prosentilla 4,4 miljardiin dollariin. Konsolibisnes oli yksi ohjelmistojätin onnistujista.
(Paavo Niskala, 24.04.2009 - 02:19) Sony kiusaa PlayStationin yhdysvaltalaisilla kotisivuilla paljastavansa jotain ensi viikon maanantaina. Mainostettuun ilmoitukseen liittyvät ainakin Uncharted 2: Among Thieves ja inFamous.
(Paavo Niskala, 24.04.2009 - 02:06) Eidos ja Warner Bros paljastivat, että Jokeri on pelattavana hahmona Batman: Arkham Asylumin PlayStation 3 -versiossa. Superrikollisella päästään seikkailemaan tarinatilan ulkopuolisissa haastehuoneissa.
Hahmon voi ladata pelin julkaisussa PlayStation Storesta ilmaiseksi.
(Paavo Niskala, 22.04.2009 - 14:56) Ranskalainen Joypad paljastaa Bizarre Creationsin seuraavan pelin tarjoilevan kaahailua aseistetuilla autoilla, raportoi Kotaku.
Blur-nimellä kulkeva autopeli on vielä toistaiseksi vältellyt julkisuuden valokeilaa, mutta studio on aikaisemmin tullut tunnetuksi Project Gotham Racing -sarjan kehittäjänä.
(Paavo Niskala, 22.04.2009 - 13:40) Rock Revolutionilla pelaajia hätyytellyt Konaami heittää jälleen tänä syksynä soittimet nurkkaan, sillä yhtiö tuo loppuvuodesta markkinoille Karaoke Revolution -viisupelin.
(Paavo Niskala, 21.04.2009 - 17:51) Bethesda julkaisee Fallout 3:n kolmannen laajennuksen 5. toukokuuta. Broken Steel kustantaa aikaisempien laajennusten tapaan 800 Microsoft-pistettä eli kymmenisen euroa.
(Paavo Niskala, 21.04.2009 - 17:37) Warner Bros. on vahvistanut Lego Rock Bandin saapuvan Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle, Wille ja DS:lle tänä vuonna.
Musiikkipelin luvataan sisältävän muista Lego-julkaisuista tuttua huumoria. Pelaajat pääsevät keikkailemaan fiktiivisissa paikoissa sekä muokkaamaan omaa bändiään ja sen tukijoukkoja.
(Paavo Niskala, 21.04.2009 - 17:24) Microsoft julkisti tänään Halo Warsin ensimmäisen laajennuksen. Lähiviikkoina julkaistava Strategic Options -lisäpaketti sisältää kolme uutta moninpelimuotoa sekä neljä niihin liittyvää saavutusta.
(Paavo Niskala, 21.04.2009 - 15:34) Segan Virtual On: Oratorio Tangram -mecharäime sai tänään julkaisupäiväkseen 29. huhtikuuta, ainakin Japanissa. Live Arcade -käännöksen länsimaisesta julkaisusta ei ole vielä täyttä varmuutta.
Ensi viikon keskiviikolle on merkattu myös Raren Banjo-Tooie-tasoloikka.
(Paavo Niskala, 21.04.2009 - 15:23) Left 4 Deadin Survival Pack -laajennus on ladattavissa Xbox Livestä. Ilmainen lisäosa tuo mukanaan uuden Survival-pelimuodon sekä moninpeliversiot kahdesta kampanjaympäristöstä.