Uncharted: Drake's Fortune on puhdas Hollywood-toimintapläjäys. Alku lupaa rauhallisempaa seikkailua, mutta noin kymmentuntisen tarinan aikana lahdataan piraattiparkoja pienen armeijan edestä. Pulmatilanteet ovat yleensä luokkaa "Osaatko ampua räjähtävää tynnyriä". Ja räjähtäviä tynnyreitähän pelissä viljellään kuin Doomissa konsanaan. Ääninäyttely, animaatio ja visuaalisuus ovat kelpo työtä, mutta kerronnallisesti on turha odottaa mitään ihmeitä.
Henkilökohtaisesti odottelin Halo 3:a rauhallisin mielin. Tiesin Bungien tuottavan laatua. Saatoin silloin tällöin innostua hieman hypettymään ja hypettämään, mutta en koskaan tullut kovinkaan kärsimättömäksi pelin odotuksen suhteen.
Muistan vielä varsin elävästi, kuinka sain ensimmäisen kosketukseni Metal Gear Solidiin serkkujeni PSonella lähes kymmenen vuotta sitten. Omaperäinen sekoitus jännittävää agenttitoimintaa, hulluja pomotaistoja ja vieläkin hullumpia juonikuvioita jäi lähtemättömästi mieleen, ja peliä oli pakko päästä jatkamaan kotona. Samanmoisen yllätyksen koin jälleen sarjan neljännen osan kohdalla, sillä olin ennen julkaisua suhtautunut peliin jopa välinpitämättömästi ja samalla puolitahallisesti välttynyt kaikelta hypeltä.
Criterion on Burnout Paradisessa lähtenyt mielestäni vähän väärälle tielle. Burnoutissa on ollut minulle aina kyse nopeista adrenaliinipistoksista lyhyissä annoksissa. Avoin pelimaailma ei oikein sovi tällaisen suunnittelun kanssa yhteen. Sopivaan kisaan pääseminen vaatii liian paljon aikaa ja huomiota, jotta pelin pariin jaksaisi vaivautua. Siksipä se onkin kerännyt pölyä alkuinnostuksen jälkeen.
Audiovisuaalisesti Paradise on kauttaaltaan laadukas, eikä moninpelikään ole huono, mutta käännyn nykyään ennemmin FlatOutin puoleen.
Bad Companyn kontrollit ja pelimekaniikka tuntuvat Halo 3:een ja Call of Duty 4:ään tottuneen mielestä varmasti oudolta, mutta kunhan pelien erilaisuuteen pääsee sisälle, paljastuu kuoren alta viihdyttävä moninpeli. Taistelukentällä on oikeasti tunnelmaa, kun tankit jylläävät, tykistökeskitykset pauhaavat ja miehet juoksevat. Visuaalisesti kokemus on vaikuttava, mutta ennen kaikkea erinomainen äänimaailma auttaa luomaan hienoa tunnelmaa.
(Paavo Niskala, 04.08.2008 - 20:20) Xbox 360:n Live Arcadeen ilmestyy keskiviikkona Jonathan Blow'n suunnittelema Braid, jonka hintalappuun on mätkäisty komeat 1200 Microsoft-pistettä eli yli 14 euroa.
(Paavo Niskala, 04.08.2008 - 13:52) Xbox Liven kauppapaikalle on tupsahtanut Alone in the Darkin demo, jolla on kokoa 1,35 gigatavua. Atarin kauhuseikkailu julkaistiin Xbox 360:lle, PS2:lle, Wiille ja PC:lle kesäkuun lopulla.
(Paavo Niskala, 03.08.2008 - 23:32) Criterion Games kertoo Burnout Paradisen Xbox 360 -version viivästyneen Cagney-laajennuksen saapuvan ladattavaksi maanantaina. Päivitys tuo mukanaan muun muassa kaksi uutta autoa, uusia haasteita sekä selkeitä uudistuksia verkkopeliin.
(Paavo Niskala, 03.08.2008 - 03:10) Bungie kertoo tuoreimmassa viikkokatsauksessaan ensimmäiset tiedot Halo 3:n seuraavasta päivityksestä. Tarkempaa julkaisuaikaa studio ei kuitenkaan uudistuksille antanut.
(Paavo Niskala, 01.08.2008 - 17:38) Microsoft julkisti E3-messujen lehdistötilaisuudessaan Xbox 360:n uuden käyttöliittymän, jonka yhtenä osana toimivat avatar-hahmot. Kantavana ajatuksena on, että pelaajat voivat muokata virtuaaliminänsä ulkonäköä monipuolisesti.
(Paavo Niskala, 01.08.2008 - 17:09) Vaikka Doom 4:n kehitystyö on ollut käytännössä tiedossa jo kuukausia, halusi id Software julkistaa pelin virallisesti uudelleen QuakeCon-tapahtumassa.
(Paavo Niskala, 01.08.2008 - 16:39) Räiskintäpeleistään tunnetun id Softwaren John Carmack kertoi QuakeCon-tapahtumassa yhtiön Rage-toimintapelin olevan niin iso, ettei sen Xbox 360 -versio mahdu kahdelle DVD:lle ilman kompromisseja.
(Paavo Niskala, 01.08.2008 - 13:11) Microsoft kertoo Too Humanin valmistuneen ja menneen painoon. Kanadalaisen Silicon Knightsin kehittämän trilogian ensimmäinen eepos julkaistaan Euroopassa 29. elokuuta.
Pelistä kiinnostuneiden voivat kokeilla Xbox Liven kauppapaikalta ladattavaa demoa. Kokeiluversio on tähän mennessä ladattu yli 900 000 kertaa.
(Paavo Niskala, 31.07.2008 - 16:29) Ubisoft on siirtänyt Tom Clancy's HAWX -lentotaistelupelinsä julkaisun ensi vuoden ensimmäiselle neljännekselle. Alun perin pelin oli tarkoitus laskeutua kauppoihin tänä syksynä.
(Paavo Niskala, 31.07.2008 - 16:14) Microsoftin eurooppalainen Xbox-pomo Chris Lewis kertoo Edge-lehden haastattelussa, että Xbox Liven käyttäjistä alle 25 prosenttia on eurooppalaisia.
(Paavo Niskala, 31.07.2008 - 15:51) Electronic Arts on paljastanut MCV:lle FIFA 09:n julkaisupäiväksi 3. lokakuuta. Yhtiön tuoreimmasta futispäivityksestä päästään nauttimaan kaikilla uusilla koti- ja käsikonsoleilla sekä matkapuhelimilla.
(Paavo Niskala, 31.07.2008 - 13:29) Electronic Arts on julkaissut kaksi demoa kauppapaikalla: Madden NFL 09 ja FaceBreaker. Molemmat kokeiluversiot ovat kooltaan gigatavun tienoilla, ja ainakin FaceBreaker saapuu PlayStation Storeen ensi viikolla.
(Paavo Niskala, 30.07.2008 - 13:21) Bungien Halo 3 onnistui säilyttämään asemansa Xbox Liven pelatuimpana nimikkeenä viime viikolla. Kärkipaikkaa kauan hallussaan pitänyt Call of Duty 4 joutui näin antautumaan toisen kerran perätysten.
(Paavo Niskala, 30.07.2008 - 12:39) KonsoliFIN-jäsen rono raportoi kentältä, että Microsoft on nyt palauttanut ne pisteet, jotka Xbox 360:n omistajat virheellisesti menettivät kesäkuun lopulla.
(Paavo Niskala, 29.07.2008 - 18:00) X06-tapahtumassa joitakin vuosia sitten julkistettu Halo Wars on Ensemble Studiosin Halo-univesrumiin pohjautuva strategiapeli. Se yhdistää kaksi asiaa, jotka ovat molemmat vastenmielisiä varmasti monille pelaajille. Haloa vihataan ja rakastetaan. Strategiapelit puolestaan eivät ole vielä onnistuneet täysin lyömään läpi konsoleilla. Kehitystä on tapahtunut, mutta se viimeinen mujautus puuttuu. Kovimmista kovimmat PC-miehet eivät tietenkään usko moisen koskaan tapahtuvan – ainakaan hyvällä tavalla.