(Petri Kataja, 26.03.2013 - 19:59) Ubisoftin Watch Dogs on esillä toisessa trailerissaan, jossa tällä kertaa seurataan pelin päähahmona hyörivän Aiden Pearcen toimia CtOS-tietokonejärjestelmän linssien kautta.
(Petri Kataja, 26.03.2013 - 12:16) Sonyn tulevalle PlayStation 4 -konsolille on julkistettu kaksi uutta peliä: PC-ympäristöstä tuttu Blacklight: Retribution -räiskintä sekä hirmuliskot valokeilaan asettava Primal Carnage: Genesis. Kumpaisestakin nimikkeestä päästettiin valloilleen myös upouudet trailerit.
(Petri Kataja, 26.03.2013 - 09:06) Vetinen rain-seikkailu esiteltiin kaikelle kansalla viime vuoden Gamescom-pelimessuilla. Pidemmän hiljaiselon jälkeen nimikkeestä on nyt julkaistu uusi traileri, joka suorastaa tulvii pelikuvaa.
(Petri Kataja, 21.03.2013 - 09:01) 30-senttistä nyrkkeilyä, tukuttain alennuksia, monstereita ja harmonisia ritareita. Tätä kaikkea sekä hieman muutakin pitää sisällään Nintendon latauspalvelujen sääennuste tälle torstaille.
(Petri Kataja, 19.03.2013 - 20:33) 3DS:ltä kotikonsoleille suuntaava Resident Evil Revelations tuo tullessaan muutamat uudet ominaisuudet, joihin kuuluvat muun muassa uusi viholliskaksikko sekä Miiverse-ominaisuudet nimikkeen Wii U -versiolle.
(Petri Kataja, 18.03.2013 - 23:59) Lähitulevaisuuteen sijoittuvasta Killer is Dead -toimintaveristelystä on julkaistu englanninkielinen uutuustraileri. Video ei sisällä uutta pelikuvaa, sillä sisältöä on päästy tutkailemaan jo aiemmin japaninkielisen liikkuvan kuvan kautta.
(Petri Kataja, 16.03.2013 - 22:24) Wiillä kehuja kerännyt Donkey Kong Country Returns -tasoloikka saapuu 3DS-käsikonsolille toukokuun loppupuolella, kerrotaan Nintendolta Twitterin välityksellä.
(Petri Kataja, 14.03.2013 - 21:41) DC-sarjakuvasankarien ja -pahisten tähdittämän Injustice: Gods Among Us -mätkinnän hahmokaarti on jälleen lisääntynyt. Tänään julkaistu traileri paljastaa Raven-supersankarittaren ottavan osaa turpakarkeloihin, kun taas eilen näytettiin ensimmäistä kertaa Teräsmiehen kohtaloksikin koitunut Doomsday jakamassa vahinkoa videomuodossa.
(Petri Kataja, 12.03.2013 - 19:40) Mistä on Monster Hunter 3 Ultimaten introvideo tehty? Ainakin meritaisteluista, hiekkalinnoista ja toinen toistaan isommista hirviöistä. Silmäilyä vailla on myös Wii U:lle ja 3DS:lle ilmestyvän pelin hirviöitä ja moninpeliä havainnollistama traileri.
(Petri Kataja, 11.03.2013 - 22:08) The Legend of Zelda -pelisarjan 25-vuotispäiviä vietettiin toissavuonna. Merkkivuotta juhlistettiin muun muassa pelijulkaisuin sekä konsertein, minkä lisäksi Zeldan ja Linkin tähänastiset seikkailut kääräistiin kirjamuotoon.
(Petri Kataja, 10.03.2013 - 23:35) Saksalainen Retro Gamer -lehti on paljastanut uusimmassa numerossaan mielenkiintoisia uutisia 90-luvulta tutun toimintarymistelyn ystäville. Aviisi nimittäin kertoo alkuperäistä Turrican-peliä koskevassa artikkelissaan, että pelisarja olisi tekemässä paluun Turrican Rebirth -nimisen tuotoksen voimin.
(Petri Kataja, 07.03.2013 - 09:19) Latauspalveluissa ammuskellaan tällä viikolla isossa ja pienessä skaalassa, sekä viuhdotaan ongenvavoilla ja ruoskilla.
(Petri Kataja, 05.03.2013 - 19:34) Videopelejä ennenkin pahalla silmällä katsonut PETA on jälleen puolustamassa virtuaalisia eläimiä. Maailman suurinta eläinoikeusjärjestöä nyppii tällä kertaa tuleva Assassin's Creed IV: Black Flag ja mahdollisuus metsästää nimikkeessä kohdattavia valaita.
(Petri Kataja, 03.03.2013 - 19:10) Tänä vuonna kauppojen hyllyille ilmestyvä Fuse on esitteillä neljän hahmokaartiin keskittyvän esittelytrailerin muodossa.
(Petri Kataja, 03.03.2013 - 16:22) Tulevasta Assassin's Creed IV: Black Flag -pelistä on viime aikoina vuotanut tietoa ja trailereita julkisuuteen ennen aikojaan. Sama trendi jatkuu myös nyt, kun Ubisoftin piraattiseikkailusta tihkui kaiken kansan nähtäville kuvakaappauksia.
(Petri Kataja, 01.03.2013 - 21:57) Tokyo on hätätilassa, demonit kirmailevat valtoimenaan ja hengissäpysyminen tekee tiukkaa. Tämä on perusasetelma 3DS:n Shin Megami Tensei: Devil Survivor Overclocked pelissä, joka saapuu europelaajien ulottuville huhtikuun alussa.
(Petri Kataja, 28.02.2013 - 21:29) Alle kuukauden päästä Eurooppaan saapuva Monster Hunter 3 Ultimate päivittyy pian julkaisunsa jälkeen. Huhtikuun aikana saapuva päivitys tuo pelin Wii U -versioon uutta verkkopelaamisen ja käytettävien näyttöjen saralla.