Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Tomb Raider on tekemässä paluuta valkokankaille reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen. Vääjäämättä ikääntyvä Angelina Jolie on sysätty syrjään neiti Croftin roolista, ja osaan on valikoitunut ruotsalaista syntyperää oleva Alicia Vikander.

Alicia Vikander ei loikkaa haastavaan rooliinsa suinkaan pystymetsästä. Näyttelijätär kaappasikin parhaan naissivuosan Oscar-pystin elokuvasta The Danish Girl. Vikander on ehtinyt tulkita myös Ava-robottia kehutussa Ex-Machina-tieteisrainassa. Seuraavaksi nainen nähdään Jason Bournen rinnalla uudessa Bourne-filmatisoinnissa.

Kaikkien tunteman arkeologin rooliin huhuiltiin aiemmin uusissa Star Wars -elokuvissa näyttelevää Daisy Ridleytä. Varietyn saamien tietojen mukaan Vikander oli kuitenkin alusta saakka tuottajien ykkösvaihtoehto Croftin saappaisiin.

Tomb Raiderin valkokangasversio etenee paraikaa käsikirjoitusvaiheessa. Viimeisimmän luonnoksen kynäili Geneva Robertson-Dworet. Ohjaajan pallille istahtaa norjalainen Roar Uthaug.

Positiivisimmat arviot ovat ennakoineet Tomb Raiderin ensi-iltaa jo vuoden 2017 loppupuolelle. Lisää tietoa kuultaneen kunhan tuotanto nytkähtää kunnolla vauhtiin.

Kirjaudu kommentoidaksesi