Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Tälle vuodelle kaavailtu Aliens: Colonial Marines lykkääntyy ensi vuoden puolelle. Helmikuulle siirtynyt avaruustoiminta saapuu aikanaan myös Wii U -konsolille, jonka versio avaruusotusten jahtaamisesta kerää pelintekijöiltä erityisiä kehuja.

Nimikkeen tarina seuraa avaruusjääkäri Christopher Winteriä hänen ottaessaan osaa U.S.S. Sulaco -avaruusalukselle sijoittuvaa tutkimusoperaatioon. Esimakua tehtävän muodosta voi katsoa tämän trailerin kautta.

Peliä kehittelevän Gearboxin Randy Pitchford on äskettäisessä Gamespot-sivuston haastattelussa valottanut pelistudion mietteitä Aliens-pelin eri konsoliversioista. Graafisella puolella yhden alustan tuotos on hänen mielestään ylitse muiden. "Meille on melkoisen selvää, että parhaimman näköinen konsoliversio Aliens: Colonial Marines -pelistä julkaistaan Wii U:lle." Pitchford toteaa. Hän jakaa samaan hengenvetoon kehuja Nintendon tulevalle laitteelle etenkin sen ohjaimen tarjoamien mahdollisuuksien vuoksi. Gearbox-mies kuvailee kosketusnäytöllistä ohjainta loistavaksi vihollisten liikkeistä ilmoittavaksi liikkeentunnistimeksi, sekä kakkosnäytöksi, jolle sijoittaa kaikki television näytölle muuten sijoitettavat statistiikat.

Vaikka Wii U -versio sisältääkin eroja muiden alustojen peleihin verrattuna, Pitchford vakuuttaa, ettei tarkoituksena ole tehdä tänä vuonna ilmestyvälle laitteelle kokonaan eri peliä. Johtoajatuksena on hänen mukaansa sisällyttää sama kampanja, moninpelitoiminta sekä yhtenevät pelikokemukset kullekin alustalle. Lisää pelinkehittäjän mietteitä voi kuunnella videohaastattelusta, johon pääsee käsiksi tämän linkin avulla.

Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle Alien-jahti rantautuu näillä näkymin helmikuun 12. päivä. Wii U -version julkaisuajankohta selviää myöhemmin.

Galleria: 

Kommentit

Hienoa, huikeaa! Olisiko liikaa vaadittu PS3+PSVita yhdistelmän tukemista jos tuo WiiU:n ominaisuus on niin mullistava... Taitaa jäädä hypen asteelle ja jälleen kerran 3rd partyt eivät myy mitään verrattuna Nintendon omiin franchise (lue; Mariota eri muodoissaan) peleihin.

Baron: toivossa on hyvä elää!!!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi