Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ubisoft paljasti Assassin’s Creed Originsin lähikuukausina ladattavaksi saapuvien laajennusten julkaisupäivät.

Uudesta tarinasisällöstä päästään nauttimaan jo ensi viikolla, kun The Hidden Ones julkaistaan. Siinain niemimaan uusille pelialueille suunnataan tiistaina 23. tammikuuta ja samalla päivityksen yhteydessä pelihahmon tasokatto nostetaan tasolle 45.

Helmikuussa koittaa huomattavasti rauhallisemmat pelihetket, kun maksuton Discovery Tour -päivitys saapuu ladattavaksi. Pelimoodissa tuttuihin maisemiin päästään tutustumaan "elävän museon" muodossa väkivallattomasti oppaiden johdattelemana sekä vapaasti pelialuetta tutkiskellen. Turisteilemaan päästään PC:llä, PlayStation 4:llä ja Xbox Onella 20. helmikuuta.

Maaliskuussa rauhaisat turistikierrokset jäävät unholaan, kun tarina jatkuu The Curse of the Pharaohs -lisärillä. Tarinasisällön lisäksi päähenkilölle tuodaan uusia kykyjä ja maksimitasoa nostetaan vielä tasolle 55. Egyptiläistä mytologiaa ja faaraoita tarjoilevaan pakettiin päästään käsiksi 6. maaliskuuta.

The Hidden Ones ja The Curse of the Pharaohs sisältyvät pelin kausipassiin – molemmat lisärit voi hankkia itselleen myös erikseen.

KonsoliFINin virallisen arvostelun Assassin’s Creed Originsista voi lukea täällä.

Kirjaudu kommentoidaksesi