Uskokaa tai älkää: Siitä on jo kymmenen vuotta, kun ensimmäinen Assassin’s Creed hiiviskeli kuin vaivihkaa kauppoihin. Vaikka debyyttiosa ei onnistunutkaan oitis lunastamaan pelaajien sydämiä, totesi Ubisoft ykskantaan, että sarjastahan tehdään menestys hinnalla millä hyvänsä. Uusia seikkailuja tipahteli jatkossa vuosittain, kunnes alati kriittiset pelaajat totesivat homman menevän jopa liian pitkälle. Onneksi näin, sillä kaivattu välivuosi on tehnyt sarjalle pelkästään hyvää.

Cleopatra, Comin' Atcha!

Sinne, tänne, miksei vähän tuonnekin rönsyillyt sarja loikkaa Assassin’s Creed Originsin myötä ajassa kauemmas kuin koskaan ennen, aina salamurhaajakillan syntyhistoriaan saakka. Menneiden assassiinien geneettisiin muistoihin pureutuva Abstergo Industries väijyy edelleen kuvioissa mukana, vaikkakin juoni jättää nykyajan koluamisen suhteellisen vähiin – juuri kuten pelaajat tuntuvat toivoneen.

Protagonistin viitat lankeavat tällä kertaa Egyptin Siwa-kaupungissa majailevan Bayekin ja harmittavasti hieman tämän varjoon jäävän Aya-vaimon harteille. Kaksikko kokee seikkailun alkumetreillä valtaisan menetyksen, joka toimii loppupeleissä kohtuullisen kliseisen kostotarinan motiivina. Onneksi taustalla väijyvä salamurhaajakillan syntyhistoria kiinnostaa jokaista Assassin’s Creed -pelejä tahkonnutta, joten juoni ei tunnu missään vaiheessa suoranaisen tylsältä. Lisäksi kuvioissa pyörivät historialliset hahmot Cleopatrasta itse Caesariin kohottavat tarinan kiinnostavuuden jälleen kerran toiseen potenssiin.

Jotain uutta, jotain vanhaa

Assassin’s Creed on välivuodesta ja lukuisista uudistuksistaan huolimatta edelleen tuttu ja turvallinen Assassin’s Creed. Vaikka muutoksia viljellään kiitettävästi niin hahmonkehityksen kuin taistelumekaniikankin puolelle, on pelaaja oitis kotonaan Originsin kuumankosteissa maisemissa. Suurimpana syynä on sarjalle ominainen sulava liikkuminen ja vauhdikas kiipeily. Vaikka parkour ei kenties ollutkaan muotia vielä ennen ajanlaskun alkua, hallitsevat Bayek ja Aya suvereenisti lajin salat. Tällä kertaa pelaaja voi rimpuilla yhtä vaivatta niin kallionseinämää kuin rakennuksen julkisivuakin pitkin, joten eteneminen on jatkuvasti näyttävää ja ennen kaikkea sulavaa. Vahinkohypyt suoraan manan maille saadaan vihdoin karsittua pois liki kokonaan, jolloin pelaajan täytyy syyttää mahdollisista surmanloikista ainoastaan itseään.

Oikeanpuoleisten olkapäänappien, taitavan kilven käytön ja väistöliikkeiden muodostaman kolminaisuuden ympärille rakentuva taistelumekaniikka on saanut reilusti lisää lihaa luidensa päälle. Viholliset eivät suinkaan odottele enää vuoroaan pelaajan ympärillä, vaan mokomat pyrkivät teilaamaan Bayekin porukalla niin läheltä kuin etäältäkin. Protagonisti itse on taas parhaimmillaan puskissa pahiksia väijyen sekä pääosumia jousipyssyillä napsien. Vaikka pensaassa kyyhöttäminen ja vihollisten perään vislailu on edelleen turhan helppoa, ei homma ei ole tästä huolimatta aivan yhtä vaivatonta kuin vaikkapa Ezion aikoihin Italiassa.

Bayek on saanut uskolliseksi kaverikseen vienoja Ghost Recon: Wildlands -fiiliksiä herättävän Senu-kotkan. Itsenäisesti kontrolloitava lintu bongailee maastosta juonen ja sivutehtävien kannalta tärkeitä hahmoja ja aarteita – voipa liihottelijaa hyödyntää pienissä määrin jopa taisteluiden tohinassa. Mukava ja hyvin toimiva lisä, jolle lienee tulevaisuudessa paikkansa liki jokaisessa Ubisoftin avoimen maailman seikkailussa.

Vaikka mukana on edelleen puhtaasti toimintapelimäisiä ratkaisuja, loikkaa Assassin’s Creed Origins genressään aiempaa enemmän roolipelien puolelle. Kolmeen haaraan jaettu kykypuu sisältää muutamia mitättömiä, mutta myös useampia suoranaisesti pelimekaniikkaa muuttavia taitoja. Lisäksi Bayekin varustuksia iskuvoimasta puolustukseen voi parannella haalimalla resursseja Egyptin eläinkuntaa harventamalla. Tilanne ei ole meinaan lainkaan huvittava siinä vaiheessa, kun rantavedessä joutuu neljän reilusti korkeampaa leveliä olevan virtahevon piirittämäksi. Onneksi turhan haastavalle alueelle eksymisestä ja siitä seuraavasta taivaan porttien kolkuttelusta ei suuremmin rangaista.

Pakettimatka Egyptiin

Egypti tarjoaa miljöönä loistavat puitteet toinen toistaan ikimuistoisemmille elämyksille. Polttavan auringon ja rutikuivien aavikoiden vastapainona nähdään useammasta eri kulttuurista vaikutteita saaneita kaupunkimaisemia. Eteneminen ei suinkaan ole tasaista puurtamista, sillä rakennukset olivat hulppean näyttäviä jo Ptolemaioksen aikakaudella. Ja kyllä, pelaajat voivat kiivetä niin pyramidien laelle kuin koluta näiden sisältä löytyviä massiivisia hautaholvejakin. Toki esimerkiksi kymmenet ja taas kymmenet vihollislinnoitukset kyhätään saman rakennussarjan eri osasista, mutta oikean ja hengittävän maailman illuusio välittyy tästä huolimatta jatkuvasti kiitettävästi. Valtavalla avoimella kartalla matkaaminen ja paikkojen perinpohjainen koluaminen ei ole koskaan ollut yhtä lystiä Assassin’s Creed -peleissä. Sarjan ylivoimaisesti näyttävin maailma ei myöskään yskähtele lainkaan Xbox One X:llä tahkotessa. Kunnioitettava suoritus, sanoisin.

Vain selfietikku puuttuu

Turistimatkaajien hengenheimolaisia varten mukaan heitetään ajan hengen mukainen valokuvamoodi, jota tosin on tällä kertaa jopa mukava käyttää. Vaikka vahvaa Instagram-henkeä huokuvat filtterit onnistuvat loppupeleissä useimmiten vain rumentamaan otoksia, tarjoaa Origins sellaisenaan jo kyllin näyttäviä puitteita suoranaisille taideteoksille. Myös muiden ottamia kuvia voi ihastella maailmankartan ohessa – saattavatpa ne eniten sydämiä haalineet otokset paljastaa salaisuuksien sijaintipaikkojakin.

Salamurhaamista parhaimmillaan

Aiemmin Assassin’s Creed -sarjan parhaimmistoon kuuluvan Black Flag -piraattiseikkailun peräsimessä nähty Ubisoft Montreal onnistuu Originsilla kohottamaan assassiinit välivuoden jälkeen takaisin huipulle. Egyptin kuumankostea miljöö säväyttää alkumetreiltä lähtien, eikä sen tenho laannu missään vaiheessa – ei edes viitisenkymmentä tuntia elämästä lohkaisseen kampanjan läpäisemisen jälkeen.