Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Päivitys: Shenmue 3 saavutti tavoitellun kahden miljoonan dollarin rajapyykin ennätyksellisen nopeasti, vajaassa kymmenessä tunnissa. Projekti siis toteutuu varmasti, joskin julkaisupäivä on vielä hämärän peitossa. Kehittäjänä toimii Yu Suzukin oma studio Ys Net. Vauhdikkaasti käynnistynyt Kickstarter-kampanja jatkuu vielä kuukauden verran. Tiimille voi antaa tukensa täällä.

Alkuperäinen uutinen: Shenmue-pelit muistetaan lähinnä kalliista budjetistaan ja siitä, miten pahasti kesken tarina jäikään Dreamcast-konsolilla neljätoista vuotta sitten. Nyt Yu Suzuki on ottanut härkää sarvista, ja pyrkii vastaamaan kärsivällisten fanien toiveisiin tuomalla saagan sen ansaitsemaansa päätökseen.

Yu Suzukin mukaan kolmannen Shenmuen uudistukset ovat jalostuneet neljäntoista pitkän vuoden aikana. Tuttujen ominaisuuksien lisäksi mukana on esimerkiksi kykypuu ja täysin uudistunut taistelumekaniikka. Projektin parissa häärää Suzukin itsensä lisäksi suuri liuta alkuperäisten pelien tekijöitä.

Suzukin kahden miljoonan dollarin tavoitteen täyttyminen lienee vain ajan kysymys, sillä muutamassa tunnissa kassaan on kertynyt jo liki puolet uumoillusta summasta. Sijoita roposesi järkevästi täällä.

Shenmue 3 nähdään PC:llä sekä PlayStation 4:llä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi