Varsin vakuuttavan oloinen Shenmue IV -trailerivuoto hämmentää jatko-osaa hartaasti odottavia pelaajia
Shenmue-saaga saattaa sittenkin saada jatkoa, mikäli tuoretta trailerivuotoa on uskominen – tai sitten ei.
Shenmue-saaga saattaa sittenkin saada jatkoa, mikäli tuoretta trailerivuotoa on uskominen – tai sitten ei.
Shenmue III julkaistaan uusiksi ehostettuna versiona.
Aikoinaan kaikki Kickstarter-ennätykset rikkoneen Shenmue III:n uusi julkaisija ININ Games tuo pelin markkinoille toistamiseen, tällä kertaa Enhanced-lisänimen kera. Pelin ulkoasua on paranneltu 4K-tekstuurein, rikkaammin yksityiskohdin ja nopeammin latausajoin. NPC-hahmojen määrää on myös nostettu Niaowun kaupunkimiljöössä, minkä lisäksi seikkailun voi tahkota klassisemman kameramoodin kera.
Lisää aiheesta:
Viime vuosituhannelta saakka pelaajia askarruttaneessa Shenmue-saagassa on tapahtunut pitkästä aikaa uusia käänteitä.
Alkuperäinen Shenmue julkaistiin Sega Dreamcastille vuonna 1999. Jatkoa seurasi paria vuotta myöhemmin, mutta sen jälkeen pelaajat heitettiin piinallisen pitkään odotteluruljanssiin. Osaksi Kickstarterissa rahoitettu Shenmue III saatiin kuitenkin lopulta ulos moninaisten vaiheiden jälkeen vuonna 2019 – Ryo Hazukin tarina jäi kuitenkin edelleen tässä vaiheessa puolitiehen.
Ryo Hazukin seikkailut jatkuvat helmikuun 5. päivä starttaavassa animaatiosarjassa.
Epic Games Store käynnisti kaupassaan suoranaiset joulukarkelot päivittäin vaihtuvien ilmaispelien kera.
Ensimmäinen ilmaisnimike on 18 vuotta odoteltu ja viimein 2019 julkaistu Shenmue III. Ryo Hazukin kostotarinaa jatkava seikkailu menee vaihtoon jo seuraavana päivänä uuden mysteerinimikkeen astuessa parrasvaloihin. Vastaava kuvio jatkuu seuraavan 15 päivän ajan, joten Epic Games Storea kannattaa ehdottomasti seurailla ilmaispelien perässä päivittäin.
Epic Gamesillä vuoden majaillut Shenmue III saapuu Steamiin ensi viikon torstaina.
Ryo Hazukin kostoretki jatkuu Crunchyrollin ja Adult Swimin Shenmue: The Animation -animaatiosarjassa.
Shenmue: The Animationin ensimmäinen kausi koostuu 13 jaksosta, joissa seurataan Ryo Hazukin edesottamuksia isänsä Iwaon murhaajan jalanjäljissä. Projektin taustalla hääräilee japanilaisstudio Telecom Animation Film, ohjaajanaan One Punch Man -miekkonen Sakurai Chikara. Pelisarjan luonut Yu Suzuki on myös mukana kuvioissa, apulaistuottajan roolissa.
Capcom-huhuihin erikoistunut AestheticGamer aka DuskGolem vihjailee Monster Hunter -pelin työstämisestä Switchille.
Nyt kun ikuisuusprojekti Shenmue III on saatu kunnialla kauppoihin, on aika ensimmäisten lisäosien.
Battle Rally -laajennus tarjoaa uudenlaisen Shenmue-kokemuksen asettamalla pelaajan toisia hahmoja vastaan jonkinmoisessa juoksukilpailussa. Ei tarvi ennustajaeukkoa päättelemään, että matkan varrella otetaan myös toisista mittaa lähitaistelun muodossa. Hahmoista on mainittu Ryo Hazukin ohella ainakin Wuying Ren sekä Ryon emopelistä tuttu sparrauskaveri Wei Zhen.
Battle Rally julkaistaan 21. päivä tammikuuta niin PC:lle kuin PlayStation 4:lle.
KonsoliFINin toimitus valitsi vuoden pelinsä. Hajontaa tuli kyllä kiitettävän paljon!
KonsoliFINin joulukalenteri lähtee käyntiin pettymysten kautta!
Vuonna 2001 armottomaan cliffhangeriin jäänyt Shenmue-sarja sai vihdoinkin kaivatun kolmannen osansa.
Vuonna 2001 pahanpäiväiseen cliffhangeriin jäänyt Shenmue-saaga jatkuu vihdoin ensi viikolla. Pakko se on uskoa, todistaahan sen julkaisutrailerikin.
Vain vaivaiset parikymmentä vuotta odoteltu Shenmue III sai Gamescom-messujen yhteydessä uuden trailerin.
Pariminuuttinen traileripätkä esittelee kaikkia puuhasteluja, joihin edelleen isänsä Iwaon surmaajan perään haikaileva Ryo Hazuki voi heittäytyä. Tarjolla on muun muassa monipuolisiin ruokakojuihin tutustumista ja erilaisia minipelejä tarjoavia kolikkoautomaatteja. Ehtiipä jäyhä Ryo myös treenata kamppailutaitojaan katutaistelujen muodossa.
Shenmue III nähtiin vasta päättyneessä PC Gaming Show -presentaatiossa.
Odottavan aika on pitkä. Onneksi E3 on jo täällä.
Vaivaiset parikymmentä vuotta odotellun Shenmue III:n julkaisu lipsahti vielä kertaalleen – tällä kertaa kolmella kuukaudella.
Luukussa 19 kurkataan toimituksen odotuksiin vuodelle 2019.
Odottavan aika on pitkä. Varsinkin jouluna.
Vaivaiset parikymmentä vuotta odoteltu Shenmue III sai Gamescom-messujen yhteydessä julkaisupäivänsä.
Sega on julkaissut Shenmue I & II -kokoelman tarinaa kertaavan videoesittelyn.
Alkuperäiset Shenmue-klassikot samoihin kansiin niputtava Shenmue I & II -paketti julkaistaan elokuussa.
Shenmue-fanien hartaasti toivoma paketti sisältää vuosituhannen vaihteen molemmin puolin julkaistut seikkailut muutamilla maltillisilla uudistuksilla varustettuna. Mukana on aavistuksen päivitetyt kontrollit ja käyttöliittymä, minkä lisäksi tarjolla on jopa aiemmin Dreamcast-painoksen PAL-versiosta uupumaan jäänyt japaninkielinen ääniraita. Myös resoluutio on luonnollisesti ehostettu nykynäytöille passelimmaksi.
Deep Silver on ilmoittanut, että fanien hartaasti odottama Shenmue III ei saavu kauppojen hyllyille vielä tänä vuonna.
SEGA on päättänyt tehdä kulttuuriteon julkaisemalla vuosituhannen vaihteessa ilmestyneen Shenmue-pelikaksikon nykyraudalle.
Shenmue I ja II noudattelevat hyvin pitkälti Dreamcastilta tuttua ulkoasua, joskin niin resoluutio kuin tekstuuritkin on tuotu HD-aikakaudelle. Myös käyttöliittymää ja kontrolleja on lupailtu pistetättävän uusiksi ainakin jossain määrin. Molemmat pelit sisältävät lisäksi joko englantilaisen tai japanilaisen ääniraidan, mikä miellyttänee faneja suuresti.
Shenmue III:n toisena kehittäjänä toimivan Shibuya Productionsin perustaja Cedric Biscay lupailee seikkailun julkaisun tapahtuvan kuluvan vuoden aikana.