The Marvels
Uutinen

Ensimmäinen The Marvels -traileri saattaa yhteen niin Carolin, Kamalan kuin Monicankin

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Marvel Studiosin The Marvels esittäytyy ensimmäisellä trailerillaan.

Pariminuuttinen kiusoittelutraileri kertaa The Marvelsin juonikuvioita, joissa kehojaan vaihtelevat niin Captain Marvel Carol Danvers, Ms. Marvel Kamala Khan kuin Monica Rambeaukin. Tokihan mukana hääräilee myös Samuel L. Jacksonin Nick Fury, kuten odottaa saattaa.

The Marvelsin pääosan kolmikkoa tulkitsevat Brie Larson (Carol Danvers), Teyonah Parris (Monica Rambeau) sekä Iman Vellani (Kamala Khan). Ohjaajana toimii Nia DaCosta.

MCU:n viidenteen vaiheeseen lukeutuvan The Marvelsin ensi-ilta on Yhdysvalloissa marraskuun 10. päivä, Suomessa todennäköisesti pari päivää aiemmin.

Lisää aiheesta: