Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ensimmäisestä Killzonesta HD-versiointi trilogiapakettiin

PlayStation 2:lle vuonna 2004 julkaistu Killzone saa HD-käsittelyn ja trophy-tuen. Samalla ilmoitettiin koko Killzone-trilogian julkaisusta yksissä kansissa.

Paketti pitää sisällään sarjan kolmen ensimmäisen pelin lisäksi kakkos- ja kolmososan kaikki karttapaketit, joita on yhteensä kuusi.

K-18-leimalla varustettu Killzone Trilogy julkaistaan 24.10. Ennakkomaistiaisena kansalle tarjotaan pariminuuttista traileria. Paketin ilmestymistä odotellessaan voi verestää muistojaan esimerkiksi lukemalla KonsoliFINin arvostelut sarjan ykkös-, kakkos- ja kolmososasta.

Galleria: 

Kommentit

Jos tuo ensimmäinen osa tulee storeen niin voisin sen ostaa. :)

markka1: Kyllä tulee.

Onkohan ensimmäinen Killzone tossa paketissa levyllä vai tuleeko koodi mukana.

Jotain blogia lueskelin niin siellä kertoivat että tulee levyllä.

Ainoa Killzone jota olen pelannut on Killzone Liberations PSP:lla. Nyt sitten trilogia haltuun ja Vita-versio taskuun... Saa nähdä jaksaako kuitenkaan...

Killzone 3 oli ainakin todella tökerösti toteutettua räimettä. Graafisesti toki upea peli, mutta tarina, jaksotus ja kaikenlainen uskottavuus oli kyllä tiessään. Järkytyin lievästi, kun tsekkasin platinan hommaamisen jälkeen Metacritic keskiarvon, joka on siis 84. Itse antaisin maksimissaan 70.

Moni muuten sanoo, että KZ1 oli välillä aika vaikea peli ja sellainen "run&gun" meininki ei usein siinä toiminut. Mielenkiinnolla odotan kyllä peliä.

KZ2 oli mielestäni tämän sukupolven parhaita shootereita, mutta KZ3:ssa lähdettiin liikaa tavoittelemaan CoD-porukkaa, eli tekemään nopeita chaptereitä joiden fiilis ja tyyli vaihtelee koko ajan. Hyvä peli, mutta ei enää niin uniikki kuten KZ2.

Kyllä edelleen KZ1 on paras sarjan osa, mielestäni. KZ2&3:ssa ei parempi grafiikka paljoa auttanut, mut ei nekään toki huonoja pelejä olleet. KZ1:ssä oli jotenkin aivan oma fiilis, joka katosi jatko-osista ja lisäksi pidin siitä, että ekassa osassa sai pelata useammalla eri hahmolla, joilla kaikilla oli oma erikoisuutensa. Ja niille, jotka eivät ole pelanneet ensimmäistä osaa, niin suosittelen todella pelaamaan sitä, viimeistään nyt HD-versiona vaikka sitten. Paras FPS-peli PS2:lla (Timesplitters 2&3 ohella).

Ja Cobretti, tuo pitänee kyllä paikkaansa KZ1:ssä:)

"KZ1:ssä oli jotenkin aivan oma fiilis, joka katosi jatko-osista.."

Mielenkiintoista sinänsä, koska mielestäni K2:een oli löydetty aika killerifiilis - sota on raskasta, rankkaa ja rumaa. Ja juuri tätä fiilistä olisi kaivannut kolmoseen enemmän. Ja olihan se KZ2:n loppupuoli ("sisätiloissa") aika haastava jopa normaalilla - sai siinä (pikkasen) hampaat irvessä vääntää. Ja elitella vain kovimmat selviävät. Tavallaan odotan jopa innolla ykkösen haasteita.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi