Näkemiin, Angelina Jolie. Tervetuloa, Alicia Vikander. Tulevasta Tomb Raider -elokuvasta on juuri saatu tuoreita kuvia, jotka esittelevät Lara Croftin uutta näyttelijätärtä.

Seikkailijattaren saapikkaisiin hyppäävä Vikander nähdään tuoreissa kuvissa vaateparressa, joka tuntuu ottavan vaikutteita vuoden 2013 Tomb Raider -pelistä. Kyseinen seikkailu aloitti pelisarjan alusta. Sama tapahtuu nyt myös elokuvarintamalla, sillä odotettavissa ei ole viittauksia Angelina Jolien tähdittämiin Lara Croft: Tomb Raider- ja Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde -filmeihin.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Vikander nähdään virallisissa kuvissa projektin suhteen. Ensimmäiset epäviralliset fotot nähtiin kuitenkin jo helmikuussa. Niitä pääset vilkuilemaan tämän linkin (klik) kautta.

Tuleva elokuva saapuu elokuvateattereihin näillä näkymin ensi maaliskuussa.

Kirjaudu kommentoidaksesi