Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Esimakua Destinysta trailerissa

Activision julkaisi minuutin pituisen trailerin tulevasta Bungien kehittämästä avaruuseepoksesta Destinysta. The Law of the Jungle -niminen traileri antaa esimakua Destinyn pelimaailmasta, jota voisi kuvailla Haloa ja Mass Effectia muistuttavaksi.

The Law of the Junglen on ohjannut Iron Man -elokuvan ohjaajana toiminut Jon Favreau, ja siinä esiintyy Breaking Bad -televisiosarjasta tuttu Giancarlo Esposito. Pelikuvaa traileri ei tarjoa, vaan Destinyn universumista kerrotaan live actionin ja CGI-videon kera.

Destiny julkaistaan PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle sekä tuleville uuden sukupolven konsoleille PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Julkaisuajankohtaa ei ole vielä paljastettu. Pelikuvaa nähdään Sonyn E3-pressitilaisuudessa Los Angelesissa kesäkuun 10. päivä.

Galleria: 

Kommentit

En ole Halo-maailmaan koskaan päässyt sisään, niin ehkä siksikin en oikein tästä innostu. Rumia pikku örrkejä ja sit "yks TOOOSI iso örkki". Eikös ole jo aika vanhaa? No pelkkä trailerihan tämä on, joten hyvä peli voi tulla.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi