Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Youtube-käyttäjä Fotm Hero on kaivellut Final Fantasy XV:n koodista viitteitä varsinaiseen pääpeliin toistaiseksi kuulumattomista alueista. Onpa samainen käyttäjä jopa onnistunut samoilemaan kyseisillä alueilla karttabugin ansiosta.

Square Enix ei ole toistaiseksi paljastanut, josko Cartanican, Eusciellon, Paglan sekä Tenebraen alueet on saksittu pääpelin tarinasta pois, vai odottelevatko ne kylkeensä vielä uudenkarheaa lisäsisältöä. Tulevaisuudessa häämöttävät ainakin pienimuotoiset omat seikkailunsa niin Ignikselle, Gladiolukselle kuin Promptollekin. Alueita voi tutkailla uutisen oheen liitetyltä reilun tunnin mittaiselta videolta.

Japanilaisjätti voi myös paukutella henkseleitään kiitettävän hyvin kaupaksi menneen pelin myyntiluvuilla. Kymmenen vuoden ajan työstettyä seikkailua on rahdattu jälleenmyyjille yhteensä jo kuuden miljoonan kopion verran. Samaan määrään on laskettu myös digitaalisesti kaupaksi menneet versiot.

KonsoliFIN Final Fantasy XV -arvostelun voi lukaista täältä.

Kirjaudu kommentoidaksesi