Viimeisen fantasian paluu huipulle

Square Enix paljasti täysi vuosikymmen takaperin hahmosuunnittelija Tetsua Nomuran luotsaaman Final Fantasy Versus XIII -pelinsä. Nimensä mukaisesti Final Fantasy XIII:sta tuttuun Fabula Nova Crystallis -saagaan lukeutuva seikkailu oli tarkoitus tuoda PlayStation 3:lle. Vuodet vierivät, ja jossain vaiheessa mammuttiprojekti muuttui täysin omaksi numeroiduksi osakseen. Myös Nomura löi matkan varrella hanskat tiskiin, jolloin miehen tilalle haalittiin lähinnä mobiilipuolen FF-pelien parissa työskennellyt Hajime Tabata. Pelaajien mielissä projekti oli jo kokemassa surullisenkuuluisaa Duke Nukem Foreverin kohtaloa.

Pikakelataanpa vuoden 2016 loppuun: Square Enix rummuttaa marraskuun lopussa julkaistavaa Final Fantasy XV -roolipeliään harva se päivä ilmestyvine trailereineen, anime-sarjoin sekä Kingsglaive-elokuvin. Onko japanilaisjätillä iskenyt suuruudenhulluus, vai onko hyppysissä todellakin jotain suurta? Aina niin kriittisten pelaajien odotukset kohoavat hyvin maltillisesti, sillä eihän tällainen valtava sekametelisoppa voi toimia loppupeleissä oikein millään tasolla, eihän? Sanottakoon heti kättelyssä, että kaikki pelonsekaiset tunteet saa heittää romukoppaan, sillä Final Fantasy porskuttaa uusimmassa osassaan kenties vahvemmin kuin koskaan aiemmin.

Onko japanilaisjätillä iskenyt suuruudenhulluus, vai onko hyppysissä todellakin jotain suurta?

Poikain kanssa reissussa

Kahdella suurella kuningasmahdilla, Luciksella sekä Niflheimillä on sangen kireät välit. Näistä se sotaisampi Niflheim on ehtinyt jo vallata niin Solfheimin, Tenebraen kuin Accordonkin kuningaskunnat. Seuraavaksi tähtäimessä on kuningas Regiksen johtaman Luciksen pääkaupunki Insomnia. Kuninkaan pojan, nuoren prinssi Noctiksen ja jumalten kanssa jutustelevan Lady Lunafreyan avioliiton uumoillaan kuitenkin parantavan edes jossain määrin sotilasmahtien välejä. Noctis valjastaa siis isäpapalta saamansa Regalia-auton tarkoituksenaan suunnistaa Accordon pääkaupunkiin Altissiaan, jossa miekkosen ja Lunafreyan häitä juhlistettaisiin suuren kansanjuhlan tavoin. Näin siis ainakin teoriassa.

Roadtrippailu on aina lystinpää kavereiden kesken, joten Noctiksen seuraksi lähtee tämän ystävistä koostuva sekava seurakunta. Seikkailun kylkiäisinä julkaistu Kingsglaive-elokuva alustaa ja sivuaa pelin tapahtumia mukavalla tavalla. Mikäli tarinasta haluaa saada kaiken irti, on näyttävä animaatio heikkouksineenkin varsin suositeltava keino sukeltaa FF XV -universumiin. Juonesta ei kuitenkaan enempää tähän hätään, jätetään kokemus pelaajille ja pidetään aina niin inhottavat spoilerit minimissä.

Regalia vie ja Chocobo tuo

Juoni käynnistyy kiehtovan pienimuotoisesti kaverusten matkanteon tyssätessä heti alkumetreillä tien varteen. Uskollinen mutta valitettavan epäluotettava Regalia olisi saatava huoltoasemalle, jotta matka pääsisi jatkumaan kunnialla. Kehittäjien valitsema tie toimii, ja pelaajien tutustuttaminen neljään päähahmoon aloitetaan vaivihkaa heti tarinan käynnistyessä. Florence + The Machinen mainiosti versioiman Stand By Me -ikivihreän soidessa taustalla ja köörin edetessä tuskallisen hitaasti aavikolla paljastuu myös Final Fantasy XV:n massiivinen maailma. Silmänkantamattomiin ulottuvaa lääniä tekisi oitis mieli päästä tutkimaan vapaasti. Onneksi pelaajien kulkua ei kahlita järin pitkään – koko valtava Eoksen maailma on vapaassa käytössä varsin pian.

Fantastinen Eos

Pelimaailmana Eos on hurjan näyttävä, jopa ikimuistoinen. Aavikolta löytyvät ränsistyneet huoltoasemat ranskalaisia perunoita tarjoilevine ruokapaikkoineen voisivat olla suoraan Pohjois-Amerikasta. Veden ylle rakennettu massiivinen Altissia gondoleineen ja kanaaleineen lainaa hyvin paljon Venetsialta, kun taas Lestallumin turistikaupunki sopisi sellaisenaan melkein minne tahansa Välimeren rannikolle. Ja mikä hämmentävintä, omituinen realismin ja fantasian hybridi onnistuu vakuuttamaan alusta loppuun saakka.

PlayStation 4:n Share-nappi ei ole koskaan aiemmin ollut näin ahkerassa käytössä, sillä Final Fantasy XV tarjoaa toinen toistaan näyttävämpiä fiilistelyhetkiä liukuhihnalta, oltiin sitten ajelemassa Regalialla tai etsimässä mystistä luolastoa metsän siimeksestä. Koko komeus myös rullaa äärimmäisen nätisti satunnaisia ruudunpäivityksen yskähtelyjä lukuun ottamatta.

Taustalla soivat melodiat eivät ehkä yllä Nobuo Uematsun legendaarisimpien sävellysten tasolle, mutta sen suurempaa nokan koputtamistakaan ei niistä löydä. Nokkelana yksityiskohtana Square Enix on heittänyt Regalian autoradioon valtaisan määrän FF-musiikkia sarjan ensimmäisestä osasta lähtien. Kuka tarvitseekaan lisensoituja kappaleita, kun naftaliinissa on jo valmiiksi satoja ikimuistoisia sävelmiä?

Ja mikä hämmentävintä, omituinen realismin ja fantasian hybridi onnistuu vakuuttamaan alusta loppuun saakka.

Kalalle vai metsälle, kas siinä pulma?

Eoksen valtava maailma tarjoaa tekemistä pitkäksi aikaa pääjuonen unohtuessa helposti taustalle heti alkumetreillä. Tarjolle heitetään iso nippu sivutehtäviä, metsästystä sekä monenmoisia minipelejä kalastuksesta peliautomaatteihin. Sinällään kohtuullisen yksitoikkoiset sivutehtävät eivät onnistu yllättämään, mutta näitä jaksaa silti tahkota yllättävänkin pitkään nopeasti nousevien tasojen toivossa. Mielenkiintoisesti kokemuspisteet napsahtavat pelaajan tilille vasta leirissä tai hotellissa yöpyessä, joten levon tarvetta ei sovi unohtaa matkan varrella. Myös nelikon suvereeniksi kokiksi osoittautuvan Igniksen hahmojen ominaisuuksia parantavat keitokset kohoavat nopeasti arvoon arvaamattomaan.

Final Fantasy XV:n heikoimmat hetket sijoittuvat loppupuolelle, jolloin kehittäjät ovat halunneet kohottaa sinällään hyvin toimivan tarinan puoliväkisin pelikokemuksen keskipisteeksi. Tällöin poistutaan alkupuolen vapaan maailman mukavuusalueelta ja kokeillaan hämmentävällä tavalla teemaan sopimattomia kikkoja. Liekö kehitysaika loppunut kesken, mutta tällöin tunnelma kyntää valitettavasti hetken aikaa pohjamudissa. Hairahdus ei kuitenkaan onnistu viemään pohjaa muutoin valtavan hyvin toimivalta kokonaisuudelta.

Valitsen sinut, Noctis!

Final Fantasy XV kehittää onnistuneesti sarjan kahdennentoista osan uusiksi pistämiä perusperiaatteita. Vapaasti pyöriteltävä kamera seuraa uskollisesti pelaajan selän takana, ja taistelut noudattelevat hektisen reaaliaikaista kaavaa. World of Final Fantasyssä ärsyttäneet satunnaistaistelut loistavat onneksi poissaolollaan mitä mielikuvituksekkaimpien örrimörrien kansoittaessa Eoksen maita ja mantuja. Taistelumekaniikka voi vaikuttaa aluksi sekavalta, mutta hektinen systeemi iskostuu yllättävänkin nopeasti selkärankaan. Nappia pohjassa pitämällä Noctis vaihtoehtoisesti joko hyökkää tai puolustaa. Miekkonen hallitsee myös Warp-hyökkäyksen, jolla pystyy joko liukenemaan hetkeksi syrjemmäs taistelun tohinasta tai yllättämään vihulaisen kauempaa.

Mukana roikkuva kaverikööri hoitaa hommansa kohtuullisen itsenäisesti. Tarpeen tullen jätkät jopa kirmaavat auttamaan pulaan joutunutta protagonistia. Kolmikkoa voi myös käskyttää tekemään tiettyjä erikois- tai yhteisliikkeitä, mutta enimmäkseen kaverukset ovat kohtuullisen hyvin tilanteen tasalla. Hurjan näyttävien Summon-hyökkäysten käyttäminen ei ole valitettavasti pelaajan kontolla, vaan nämä loihtimiset värittävät taisteluja satunnaisesti ja turhan harvakseltaan.

Miekkoja ja magiaa

Noctis jaksaa kanniskella kerrallaan muutamaa eri asetta, joiden vaihtelu sujuu mukavasti lennosta taistelun tohinassa. Lisäksi soppaa sekoitetaan pelimaailmasta imettävillä elementeillä, joista taas voi kyhätä muutamia erilaisia taikoja. Jää-, tuli- tai sähkötaiat asetetaan pelaajan käyttöön aseiden tapaan. Taikasysteemin selittäminen jätetään harmittavasti minimiin, eikä järjestelmä välttämättä aukenekaan jokaiselle pelaajalle. Tämä lienee loppupeleissä kehittäjien tarkoituskin, sillä perustaikojen merkitys taisteluissa ei ole missään vaiheessa järin suuri. Kahinat hoituvat enimmäkseen sulavalla väistelyn, hyökkäämisen ja liikkumisen pyhällä kolminaisuudella. Ja ei hätää, sillä homma toimii enimmäkseen oikein mainiosti.

Backstreet's back, alright!

Kehittäjät ovat matkan varrella onneksi huomanneet, että alkumetreillä Backstreet Boysin jäseniä muistuttava, jopa hieman nolo protagonistinelikko onkin loppupeleissä yksi Final Fantasy XV:n suurimmista vahvuuksista. Vaikka hahmojen taustoja ei liioin avatakaan, näiden välinen dynamiikka on kohotettu kuin vaivihkaa tapetille. Letkeä läppä lentää luonnollisen oloisesti jatkuvasti, oltiin sitten leirinuotiolla Prompton näpsimiä valokuvia katselemassa, eeppisten taisteluiden tuoksinassa tai Regalian kyydissä seuraavaa etappia kohti etenemässä. Prompton pyytäessä Noctista seurakseen muiden painuttua jo yöpuulle, pelaajaa oikeasti kiinnostaa, mitä porukan vitsiniekalla onkaan mielen päällä. Myös kauttaaltaan onnistunut ääninäyttely luo hahmoihin kiitettävästi syvyyttä. Valitettavasti tarinan muut hahmot, etunenässään kliseinen pääpahis jäävät kiehtovuudessaan selkeästi päänelikon varjoon.

Kehittäjät ovat matkan varrella onneksi huomanneet, että alkumetreillä Backstreet Boysin jäseniä muistuttava, jopa hieman nolo protagonistinelikko onkin loppupeleissä yksi Final Fantasy XV:n suurimmista vahvuuksista.

On niin ihanan helpottavaa huomata, miten Square Enixin kehittäjät ovat saaneet kasattua sekavalta vaikuttaneesta tilkkuvalikoimasta pehmoisen ja lämpimän viltin, jonka parista ei haluaisi kömpiä pois. Seikkailun kiehtovuudesta kertoo paljon se, että kampanjan rauhallinen läpäiseminen lohkaisi elämästä yhteensä reilut 50 tuntia – kaikki vajaan viikon ajanjaksolla. Tällaisia maratoneja ei ole tullut harrastettua sitten kultaisen 90-luvun ja Final Fantasy VIII:n. Läpäisyn jälkeen olo onkin samaan aikaan tyhjä mutta hurjan tyytyväinen. Eosin maailma tarjoaa vielä hurjasti tutkittavaa, ja onpa Square Enix luvannut tuoda seikkailuun reilusti lisäsisältöä vielä tulevaisuudessa. Nyt kun toimivaksi todettu konsepti ja pelimoottori on valmiina, ehkä sitä seuraavaa peliä ei tarvitsekaan odotella aivan kymmentä vuotta. Eipä siinä, mikäli laatu pysyy näin korkeana, minähän odottelen mielelläni.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Kunnianhimoinen Final Fantasy XV ei petä oikein millään osa-alueella, päinvastoin. Sen lisäksi, että kyseessä on ylivoimaisesti vuoden paras peli, tarjoaa seikkailu myös yhden ikimuistoisimmista Final Fantasy -kokemuksista koskaan. Näitä viittä tähteä ei tarvinut kauaa miettiä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi