Ghostbusters Afterlife
Uutinen

Ghostbusters: Afterlife menestyi hyvin, joten jatkoa seuraa – ensi-ilta jo ensi vuoden lopussa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Ghostbusters: Afterlifen vääjäämätön jatko-osa on saanut ensi-iltapäivänsä jo ensi vuodelle.

Koronan vuoksi useampaan otteeseen viivästynyt Ghostbusters: Afterlife toi niin vanhat kuin uudetkin Haamujengiläiset onnistuneesti yhteen. Jatko-osasta vihjailtiin New Yorkissa kurvailevan Ecto-1-auton muodossa jo rainan lopussa, ja sitähän on siis tulossa. Valtaosa tutuista hahmoista ja näyttelijöistä ovat ilmeisesti palaamassa kuvioihin, minkä lisäksi ohjaajana jatkaa Ivan Reitmanin poika Jason.

Vielä virallista nimeään odotteleva Afterlife-jatko nähdään teattereissa joulukuun 20. päivä, vuonna 2023.

Lisää aiheesta:

Lähteet