Microsoftin oli tarkoitus julkaista Series X -konsolinsa jo elokuussa, huhuilee Thurrottin Brad Sams.

Seuraavan generaation Xbox oli alkujaan suunnitelmissa rahdata kauppoihin jo elokuun lopussa. Vielä julkistamattoman mutta vahvasti huhuillun Lockhart-konsolimallin sen sijaan oli tarkoitus päätyä myyntiin heti tehokonsolin jälkijunassa, lokakuun puolivälissä. Nyt heinäkuulle lätkäisty suuri peliesittely ja elokuussa paljastettavaksi huhuiltu Lockhart sen sijaan oli alkuperäisten suunnitelmien mukaan tarkoitus esitellä yleisölle jo kesäkuussa. Maailmanlaajuinen koronapandemia kuitenkin muutti matkan varrella suunnitelmia kohtuullisen rankalla kädellä.

Niin Xbox Series X kuin Sonyn PlayStation 5 -masiinakin julkaistaan nykytiedon valossa loppuvuodesta.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Alustat: 
Julkaisijat: 
Lähde: