steam halloween.png
Uutinen

Iik, miten kammottavia tarjouksia – Steamissa meneillään vuoden pelottavimmat alennusmyynnit

Senja Littman

Olen ollut KonsoliFINin toimituksen jäsen tammikuusta 2018 lähtien. Pelitaitoni ovat keskivertoa huonommat, ja uusien pelien opettelu viekin minulta yleensä runsaasti aikaa sekä hermoja. Tykkään kuitenkin astua ulos mukavuusalueeltani ja kokeilla rohkeasti minulle vieraitakin peligenrejä – joskus tosin aika huonoin tuloksin. 

Halloween kolkuttelee jo ovella, ja vuoden pelottavimman juhlan kunniaksi Steam-palvelussa on meneillään hurjaakin hurjemmat alennusmyynnit.

Tarjolla on monia kauhupelejä aivan järkyttävän edullisesti. Esimerkiksi tappohippa Dead by Daylightin hinnasta on lohkaistu pois 50 prosenttia ja sen saa hankittua pelikirjastoonsa nyt 9,99 eurolla. Toinen pelottavan halvalla lähtevä teos on Resident Evil 2 (2019), josta täytyy pulittaa vain vaivaiset 29,99 euroa.

Alle viidellä eurolla ovat napattavissa sellaiset kauhuilut kuin Murdered: Soul Suspect, Dead Space 2 sekä Stories Untold.

Kaikki Steamin halloween-tarjoukset näkee tästä linkistä. Alennusmyynnit jatkuvat aina marraskuun ensimmäiseen päivään saakka.