FIFA 12:sta julkaistaan 24. huhtikuuta laajennus, joka tuo ensi kesänä järjestettävän Euroopan-mestaruuskilpailun futisfanien kotisohville pelattavaksi. Laajennus pitää sisällään kaikki karsintojen 53 maajoukkuetta ja kahdeksan virallista kisastadionia Puolasta ja Ukrainasta.

Uudessa Expedition-pelitilassa taistellaan Euroopan mestaruudesta. Omaa joukkuetta voi kehittää ja voittamalla otteluita saa käyttöönsä uusia pelaajia. Lisäksi FIFA 12:n Virtual Pro -pelaaja on mahdollista siirtää valitun joukkueen mukana EM-kisakentille.

Laajennuksen ohjevähittäishinta on 15,99 puntaa eli noin 19 euroa. Xbox 360:n latauspalvelussa hinta asettunee 1800 pisteeseen, kun taas PlayStation Networkissa ohjevähittäishinta kääntynee suoraan myyntihinnaksi. Paketti julkaistaan myös PC:lle, jolloin hinta pyörii 2500 FIFA-pisteessä.

Tosielämän EM-kisat potkaistaan käyntiin 8. kesäkuuta.

Galleria: 

Kommentit

Tuleeko tätä erikseen hyllyyn?

No sama tuo, mutta mielenkiintoinen bisnesmalli. Seuraavaksi varmaan liigat erikseen ladattavina? Tai sitten julkaisun yhteydessä tulee kaikki roskat ja liigat, mutta esim. be a pro -moodia pystyy pelaamaan vain joissakin liigoissa ja sitten lisärinä mahdollisuus pelata be a prota vaikka kotoisessa SM-liigassakin (esim luonnollisesti änärin puolelta, mutta toimisi myös näinkin päin).

Sinänsä tuo ei ole hullumpi ajatus. Eipähän uusimman fifan jo omistavalla tarvitse ruveta ostelemaan erikseen kisaversiota ja täyttää hyllyä entisten kisapelien tapaan. Voisin ainakin kuvitella, että pelistä tulisi sitten jonkinlainen Euro2012-versio, jossa lisäri olisi erillisellä levyllä (ellei jopa itse peliin mahdutettuna?) myös niille, joilla pelikonetta ei ole liitetty nettiin.

Onhan tämä nyt parempi kuin julkaista täyshintainen kisapeli.

Melkeimpä täysiä kopioitahan edelliset EM- ja MM-kisapelit ovat olleet vuosiversioista joten lisäarvo ei ole ollut täyden pelin hinnan arvoinen. Odottelin ladattavaa MM-laajennusta jo 2010 versioon. DLC paketti on erittäin järkevä idea ja koska FIFA12 saa jo pyöreasti 30€:lla niin laajennuksen kanssa yhteishinta on vielä ihan 50€ normi tasolla jonka erillisestä pelistä olisi joutunut vähintään maksamaan. Etenkin tämä palvelee FIFA12 omistajia.

Parempi näin. Harmittais kyllä hiukan jos olisi jättänyt ostamatta fifa 12 EM painoksen takia, mutta en näe kyllä kovinkaan järkevänä julkaista joka toinen vuosi kahta lähes identtistä peliä.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi