Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

John Woolta toistaiseksi kallein uuden sukupolven peli?

Midwayn euro-konttorin markkinointipäällikkö Martin Spiess on kertonut yhteistyössä toimintaohjaaja John Woon ja action-ikoni Chow Yun-Fatin kanssa kehitetyn Stranglehold-pelin kustannusten kohonneen 30 miljoonan dollarin tuntumaan. Spiessin mukaan kyseessä on tiettävästi tähän mennessä kallein uuden sukupolven peli, mutta jälleenmyyjiltä ja kuluttajilta saadun palautteen perusteella hän uskoo sijoituksen tuottavan hedelmää.

"Kehityskulujen peittämiseksi pitää tietysti myydä paljon pelejä, eikä siinä pitäisi nykyisten näkymien mukaan olla ongelmia. Stranglehold tulee olemaan huipulla tänä jouluna", ennusti Spiess.

Ainakin Pohjois-Amerikassa Strangleholdista julkaistaan PS3:lle myös keräilypainos, jossa samalle BD-levylle on tungettu myös Woon Hard Boiled -elokuva vuodelta 1992. Leffan ja pelin päähahmonahan on Yun-Fatin esittämä tarkastaja Tequila. Erikoispainoksen saapuminen Eurooppaan on vielä hiukan hämärän peitossa, mutta ainakin itse pelin pitäisi ilmestyä PS3:n lisäksi myös Xbox 360:lle syyskuun aikana.

PÄIVITYS (15.55): Midway ilmoittaa omilla foorumeillaan, että PS3:n Stranglehold Collectors Edition on aluevapaa, mutta se julkaistaan vain Pohjois-Amerikassa. Mukana tuleva Hard Boiled -elokuva tuskin kuitenkaan sisältää suomenkielisiä tekstityksiä. (Päivitysvinkistä kiitos Fangille)

Galleria: 

Kommentit

Eikös 360-versiossa ole mukana erillisellä DVD:llä myös Hard Boiled? Jostain ainakin luin niin ohimennen...

Ei ikinä tule tekemään voittoa tämä peli. Piste.

No huh huh... Eli onko 2 miljoonaa myytya pelia tarpeeksi (15 dollaria per peli?)...

VON: "Eikös 360-versiossa ole mukana erillisellä DVD:llä myös Hard Boiled? Jostain ainakin luin niin ohimennen..."

Tästä on tosiaan liikkunut viimepäivinä niin paljon kaikenlaista tarinaa, että ainakin itse olen jo melko hukassa. :)
Newsweekin Level Upissa Midwayn jenkkimarkkinapomo kertoi vain PS3-version sisältävän koko leffan, kun taas XO- ja PC-versioisssa mukana on vain Hard Boiled -trailereita yms.
http://blog.newsweek.com/blogs/levelup/archive/2007/08/01/midway-on-addi...

EDIT: Ja yksi huolenaihe tässä on vielä se, että pohjoismaisesta julkaisusta vastaa käsittääkseni enemmän tai vähemmän konkurssikypsä Atari, jonka toiminta kaikkien pelien suhteen on ollut ainakin viimeisen vuoden ajan melko flegmaattista.

Kyllähän tuo pari miljoonaa myy aivan varmasti, sen verran kiinnostusta ja positiivista palautetta on kerännyt että Jooseppi taitaa olla väärässä :) CEt on jo virallisilta tahoilta ilmoitettu jo moneen kertaan, tarkalleen jopa Boksin version sisältö, sieltä on turha toivoa leffaa tällä hetkellä. Se oli "exclusiveksi" jo mainostettu, tietty siitä ei ole mitään iloa ilmeisesti meille koska se ei tänne asti rantaudu.

Eikä se kuitenkaan olisi mahtunut yhdelle DVD:lle. Itse en ainakaan olisi jaksanut vaihdella levyä kesken elokuvan...

vaikeahan se on yhdelle DVDlle mahduttaa kun kyseessä on elokuvan hd-versio.. ;)

Boksille pitäisi tulla kohta demo...

-"Ei ikinä tule tekemään voittoa tämä peli. Piste."

HAH... nimet John Woo ja Chow Yun-Fat eivät taida olla tuttuja sinulle!?!
Kyllähän tämä myy aivan varmasti yli 2000.000 kerran ilmestyy PS3,XO & PC:lle, kun tuntee nuo herrojen leffat, niin ei ole epäilystäkään.

"Boksille pitäisi tulla kohta demo..."
Perhana Sony, mekin halutaan demooooooooooo...
Hitto, sais nyt vaan julkaista sen CEn täälläkin

"vaikeahan se on yhdelle DVDlle mahduttaa kun kyseessä on elokuvan hd-versio.. ;)"

Ja sekin vielä...

Voihan se olla niin että olen väärässä. Mutta olen vaan niin pirun kyyninen elokuvantekijöiden peleistä. Jokatapauksessa paljon pitää myydä pelejä että saa omansa takaisin.Ja kun tuo yhteenlaskettu laitekantakaan ei kovin korkea ole.(Vielä)

Tuleekohan leffa ja peli yhdellä 50 vai 25 gigan blue-ray levyllä?

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi