Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Platonic Partnership Oy on valittu GameXpo-messujen yhteydessä vuoden suomalaiseksi pelikehittäjäksi.

Vuoden alussa perustettu Platonic Partnership Oy on haalinut huomiota kesällä ilmestyneellä Lydia-pelillään. Puhutteleva nimike kertoo pelin keinoin siitä, miltä vanhempien alkoholismi ja sen aiheuttama omituinen käytös tuntuu lapsen näkökulmasta. Studion debyyttipeli on herättänyt runsaasti kansainvälistä huomiota juurikin haastavan ja rohkean aihevalintansa vuoksi.

Raadin puheenjohtaja KooPee Hiltusen mukaan Lydia on esimerkki siitä, että peleillä on mahdollista kertoa viihteen lisäksi astetta vakavammistakin asioista. Lydialla on raadin mukaan merkitystä koko pelialan kehitystä ajatellen. Platonic Partnershipin Jussi Loukiainen on meriitistä luonnollisesti mielissään. Miehen mukaan studio haluaa herättää peleillään tunteita ja keskustelua sekä pitää teemoinaan normaalia vakavampiakin aiheita.

Suomen messusäätiön jakaman 3000 euron arvoisen palkinnon valitsi pelialan asiantuntijaraati puheenjohtajanaan Neogames Finland ry:n KooPee Hiltunen.

Lydia oli myös KonsoliFINin Petri Leskisen mieleen. Viiden tähden arvostelun voi lukaista täältä.

Edelliset palkinnon saajat ja vastaanottajat:

  • 2016: Critical Force Oy / Kimi Sulopuisto & Teemu Määttä
  • 2015: Colossal Order / Mariina Hallikainen
  • 2014: Seriously / Petri Järvilehto
  • 2013: Fingersoft / Toni Fingerroos
  • 2012: Supercell / Lasse Louhento
  • 2011: Aritunes / Ari Pulkkinen
  • 2010: Rovio / Jaakko Iisalo

Kirjaudu kommentoidaksesi