Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Oscar-voittaja Stephen Gaghan ohjaa ja käsikirjoittaa tulevan Tom Clancy's The Division -elokuvan, paljasti Ubisoft eilen verkkosivuillaan.

Gaghan kertoi olevansa uudesta pestistään innoissaan ja kehui The Divisionia erityisesti sen "immersiivisen ja mahdollisuuksia täynnä olevan" pelimaailman osalta.

Kyseessä ei ole Gaghanin ensimmäinen kosketus peleihin, sillä hän oli mukana käsikirjoittamassa vuonna 2013 julkaistun Call of Duty: Ghostsin yksinpelikampanjaa.

Oscarinsa hän voitti vuonna 2000 parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta elokuvasta Traffic.

The Division -elokuvan viimevuotisen julkistuksen yhteydessä kerrottiin, että pääosissa tullaan näkemään Jake Gyllenhaal ja Jessica Chastain. Julkaisuajankohta on vielä hämärän peitossa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi