The Division täyttää 10 vuotta – ilmainen laajennus, realismitila ja mobiilipeli julkaistaan maaliskuussa
Kirsikkana kakun päälle saapuu The Division 2:n pelaajien paljon toivoma alustojen välinen pelaaminen.
Kirsikkana kakun päälle saapuu The Division 2:n pelaajien paljon toivoma alustojen välinen pelaaminen.
Vastaava tuottaja kuvailee peliä monsteriksi.
Ubisoft antaa lunastaa Tom Clancy's The Divisionin maksutta.
Microsoft on paljastanut, mitä ilmaispelejä syyskuussa heitetään maksutta kultajäsenten ulottuville.
Nelikon nimekkäin peli taitaa olla kiistatta Ubisoftin Tom Clancy's The Division, joka tosin lienee jäänyt suosiossa jo oman jatko-osansa jalkoihin. Tämän lisäksi mainitsemisen arvoinen on Xbox 360:n de Blob 2, jota on kehuttu varsin toimivaksi ja hassunhauskaksi tasohyppelyksi.
Koko Games with Gold -valikoima päivämäärineen näyttää seuraavanlaiselta:
Tom Clancy's The Division -pelistä työstettävä elokuva on löytänyt ohjaajansa sekä päätähtensä.
Avoimen maailman kultinmetsästyspeli myi ensimmäisen viikkonsa aikana yli kaksi kertaa enemmän kuin Far Cry 4.
Tom Clancy's The Division 2:n olemassaolo varmistui tänään.
Tom Clancy's The Division laajenee huomenna 1.7-päivityksellä, joka tuo mukanaan lisää tehtävää ja kerättävää.
Avoimen maailman verkkoräiskintä Tom Clancy's The Division avaa ovensa kaikelle kansalle tulevana viikonloppuna.
The Divisionin vuoden pituista taivalta juhlistetaan viikon kestävällä tapahtumalla. Myöhemmin tänä vuonna on tulossa myös kaksi ilmaista laajennusta.
The Division -peliin perustuvan elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Oscar-voittaja.
Electronic Artsilla voi olla Battlefield 1:n kohdalla käsissään suuremman mittaluokan hittipeli, mikäli beetavaiheen pelaajamääriä on uskominen.
Reilun viikon mittaiseen avoimeen beetavaiheeseen osallistui yhteensä reilut 13 miljoonaa pelaajaa. Vertailun vuoksi esimerkiksi Destinyn beeta keräsi ainoastaan 4,6 miljoonaa pelaajaa. The Divisionilla ja Star Wars: Battlefrontilla meni aavistuksen paremmin 6,4 ja 9,5 miljoonalla pelaajalla. Battlefield 1:n testivaihe onkin tähän mennessä julkaisijajätti Electronic Artsin menestynein beeta.
Ubisoftin The Division -peli on kääntymässä tulevaisuudessa myös elokuvaksi. Nyt projektin tiimoilta tihkuu lisää yksityiskohtia.
Kokonaispaketti on sekä soolona että kavereiden kanssa kohtuullisen kattava. Toki sisältö alkaa ajan kanssa toistamaan itseään. Ongelmineenkin tämä on kokeilemisen arvoinen tapaus, vaikka ei pankkia millään osa-alueella räjäytäkään.
KonsoliFIN ottaa harppauksen nykyaikaa kohti ja aloittaa pelien suoratoistamisen laajemmassa mittakaavassa sekä YouTubeen että Twitchiin.
Ubisoft on julkaissut uuden videon selventääkseen, mitä kaikkea The Divisionissa pystyy tekemään. Puolustukseen, hyökkäykseen tai tukemiseen keskittyvät kategoriat sisältävät yhteensä 12 erilaista taitoa.
Ubisoftin julkaisemassa uudessa Q&A-videossa kerrotaan eri tavoista varustella agenttiasi The Divisionissa. Video vahvistaa myös, että yhdellä pelaajalla voi olla samanaikaisesti neljä hahmoa.
The Divisionin agenttien pitää olla valmiina moniin erilaisiin tilanteisiin. Taistelua varten voi muokata aseita esimerkiksi lisäämällä erilaisia tähtäimiä. Hahmon vaatteita voi myös vaihtaa. Oheisella videolla esitelläänkin eräs kysytyimmistä hattuvaihtoehdoista.