Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

PUBG Corp. tahtoo tuoda megamenestys PlayerUnkwnown's Battlegroundsin myös muille alustoille PC:n ja Xbox Onen lisäksi.

Studion toimitusjohtaja Chang Han Kim tuumaili InvenGlobal-sivuston haastattelussa tahtotilastaan luoda PUBG-räiskinnästä universaali ja täten alustasta riippumaton ilmiö. Ongelmana esimerkiksi PlayStation 4:n suhteen on se, että alustalla ei ainakaan toistaiseksi ole Steamin Early Accessin tai Xboxin Game Previewin kaltaista ohjelmaa, jossa pelinsä voi julkaista astetta keskeneräisempänä. Muut versiot häämöttänevätkin vielä kaukana tulevaisuudessa, sillä Kimin mukaan joulukuussa ilmestynyt Xbox One -painos täytyy saada ensin kunnialla valmiiksi.

Kim mainitsi haastattelun yhteydessä myös kunnianhimoisista suunnitelmistaan laajentaa PUBG-huumaa ainakin elektronisen urheilun, elokuvien, sarjakuvien, draaman ja animaation puolelle. Miehen omien sanojen mukaan rakkaudentäyteisiä yhteydenottoja onkin jo sadellut ainakin Hollywoodin ja Netflixin suunnasta.

PlayerUnknown's Battlegrounds saavutti 1.0-versionumeronsa PC-puolella joulukuussa, kun taas Xbox One -painoksen lopullinen julkaisuajankohta ajoittuu hamaan tulevaisuuteen.

KonsoliFINin Game Preview -ennakkoartikkelin voi lukaista täältä.

Kirjaudu kommentoidaksesi