Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

The Pokémon Company esitteli tämänpäiväisessä livelähetyksessä yhtiön operatiivisen johtajan Takato Utsunomiyan johdolla tulevan vuoden suunnitelmiaan.

Lontoossa järjestetään elokuun 18.-21. päivä Pokémonin maailmanmestaruuskisat, joissa Pokémon GO:n parissa kisaa aiempien karsintojen kautta peräti sata pelaajaa, kun taas Pokémon Uniten puolella taistellaan 16 tiimin kesken. Korttipelin sekä Sword/Shield-kaksikon pelaajille on heillekin omat mittelönsä. Kisoissa luvataan olevan kävijöillekin ohjelmaa, sillä rahansa voi tuhlata varta vasten järkätyssä pop up -kaupassa. Voittajalle annettava Pikachu-pokaali oli sekin sangen komea.

Merkkipäiviäkin riitti. Pokémon Unite täytti taannoin vuoden, joten nimikkeeseen luvattiin saapuvaksi uusia poksuja, tapahtumia sekä ominaisuuksia tuoreimman päivityksen myötä. Lisäksi kolme vuotta täyttäneeseen Pokémon Masters EX -mobiilipeliin saapuu pian Trainer Lodge -ominaisuus, josta on luvassa lisätietoja myöhemmin.

Loppuvuodesta saapuvat Pokémon Scarlet ja Violet saivat nekin uutta pelikuvaa. Tuore traileri mainostaa teosten olevan sarjansa ensimmäiset avoimen maailman roolipelit. Seikkailu sijoittuu Paldean alueelle, ja molemmissa julkaisuissa nähdään myös uusi, legendaarinen pokémon, jonka saa käyttöönsä heti alussa. Scarletissa monsun nimi on Koraidon ja Violetissa Miraidon. Niiden avulla voi kulkea pitkin maita, vesistöjä ja jopa vuorenseinämiä.

Pelaaja aloittaa taipaleensa yliopiston oppilaana osana kolmea isompaa tarinaa. Luvassa on perinteinen 8 salin rupeama, kun taas kaksi muuta skenaariota tarjoavat pelaajalle tarinallista tekemistä, jota ei vielä tarkemmin paljastettu. Uusina ominaisuuksina esiteltiin neljän hengen yhteispelin lisäksi Terastal Phenomenon, jota hyödyntäessä pokémonit saavat timantinkiiltävän pinnan. Terastalaatioksi kutsuttu ominaisuus voimistaa otuksia, minkä lisäksi ne voivat mahdollisesti muuntaa myös poksun tyyppiä. Raid battlejakaan ei ole unohdettu.

Pokémon Scarlet ja Violet julkaistaan 18. päivä marraskuuta kuluvaa vuotta Nintendo Switchille.

Kirjaudu kommentoidaksesi