Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Final Fantasy IX tekee paluun yllättävässä muodossa.

Lapsille suunnatuista opetusviihdeohjelmistaan tunnettu ranskalainen Cyber Group Studios on tekemässä animaatiosarjaa rakastetusta roolipelistä.

Yhtiön kunnianhimoisena tavoitteena on miellyttää sekä uusia katsojia että Final Fantasy IX:n faneja, sillä sarja suunnataan ensisijaisesti 8-13-vuotiaille nuorille ja täten koko perheen nautittavaksi. Animaatio tuotetaan Ranskassa yhtiön Pariisin ja Roubaix'n studioilla Square Enixin valvonnan alaisuudessa, jotta pelistä tuttu maailma ja merkittävät tuotantoarvot kohtaisivat.

– Olemme todella otettuja ja innoissamme, että saamme liittyä tähän mahtavaan seikkailuun Square Enixillä työskentelevien ystäviemme kanssa, kertoi Cyber Group Studion toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Pierre Sissmann sekä operatiivinen johtaja Dominique Bourse yhtiön lehdistötiedotteessa.

– Tilaisuus tavoittaa samanaikaisesti sekä lapsia, aikuisia että satoja miljoonia sarjan faneja ympäri maailmaa on valtava haaste, jonka otamme suurella ylpeydellä vastaan. On unelmien täyttymys päästä luomaan viihdettä, joka kunnioittaa tätä fantastista brändiä, Bourse jatkoi.

Tuotannon on tarkoitus alkaa viimeistään vuoden 2022 alussa. Jaksojen pituutta ja määrää ei ole vielä määritetty.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Julkaisijat: