Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Pidemmän aikaa huhuiltu Alan Waken uusioversio on nyt julkistettu ihan virallisia reittejä pitkin.

Alan Waken uusioversio on Sami "Sam Lake" Järven kynäilemän tiedotteen mukaan lähestulkoon julkaisua vaille valmis. Epicin kanssa yhteistyössä julkaistavan Remastered-painoksen kerrotaan toteutuvan fanikunnan armottoman rummutuksen ansiosta – yksi syy, miksi pelin olemassaolo haluttiin julkistaa vuodesta 2012 saakka porskuttaneella The Sudden Stop -fanisivustolla.

11 vuotta vanha alkuperäisteos on haluttu säilyttää hyvin pitkälti entisellään, mutta esimerkiksi Alan Waken itsensä hahmomalli ja elokuvalliset välikohtaukset on ehostettu hyödyntämään uutta rautaa. Tunteellisen tiedotteen voi lukea täältä.

Alan Wake Remastered julkaistaan syksyn mittaan PC:lle (Epic Store), Xbox-konsoleille sekä ensimmäistä kertaa myös PlayStationille.

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi