Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Synkimmät ennusteet toteutuivat PS3:n julkaisussa

Riippumaton NPD Group -tutkimusyhtiö on julkaissut lukunsa Yhdysvaltojen konsolimyynnistä marraskuun ajalta.

NPD:n mukaan PlayStation 3 myi koko marraskuun aikana vain 197 000 kappaletta, joten on melko selvää, että Sony sai toimitettua 17.11. tapahtuneeseen julkaisuun reilusti alle puolet tavoitteena olleista 400 000 konsolista. Analyytikkojen synkimmät ennusteet ennen PS3:n julkaisua olivat 150 - 200 000 kappaleen välillä.

Lohtua Sonyn ahdinkoon toivat kuitenkin PSP ja PS2. PSP myi marraskuussa 411 900 kappaletta, missä oli kasvua 219% edelliseen kuukauteen verrattuna ja PS2-vanhus piti jälleen uuden sukupolven haastajat reilusti takanaan 664 000 kappaleen myynnillään.

Japanin viimeisimmät myyntiluvut kertovat PS3:n toimitusvaikeuksien jatkuvan edelleen. Viime viikolla kävi kaupaksi 31 436 konsolia, mikä on reilu tuhat vähemmän kuin edellisellä viikolla. Julkaisunsa jälkeen PS3 on myynyt Japanissa yhteensä 187 796 kappaletta.

Galleria: 

Kommentit

Eipä ole sonylla hurraamista, kun ei saa markkinoille tuotua PS3 tuon enempää. Toivotaan, että Euroopan julkaisuun mennessä alkaa tuo konsolipula helpottamaan.

Täytyy vään ihmetellä tuota PS2 myyntiä, että kelpaa edelleen kuluttajille. Todennäköisesti Euroopassakin joulumyynti on PS2 kovaa, mutta Wii laittaa todennäköisesti kampoihin. Niin jos wiitä vaan saadaan kauppoihin koko ajan.

Ns. satunnaispelaajille PS2 on hintansa puolesta varmasti erittäin houkutteleva. Lisäksi laitteelle on saatavilla sellaista sisältöä, josta muut alustat toistaiseksi vain haaveilevat: Singstar, Buzz, Guitar Hero ym. Ne vetoavat ihmisiin laajalti ja ovat helposti sisäistettäviä. Wii tavallaan kamppailee vähän samoilla eväillä.

NPD:n luvut:

PS2 664 000
X360 511 000
WII 476 000
PS3 197 000

No kyllä on hikistä PlayStation kolmosen valmistuksen käynnistys... Onko ne Blu-Ray diodit niin kiven takana ???

NPD:n luvut:

PS2 664 000
X360 511 000
WII 476 000
PS3 197 000

Eipä tuo Xbox360 nyt paljoa jäänyt PS2, tosin eri sukupolvessa mennään. Mutta kuitenkin.

Onko wii muuten kortilla jenkeissä, kun jäi 3 listassa?

Aikaisempina kuukausina X360 on jäänyt PS2:lle muutamalla kymmenellä tuhannella. Nyt kaulaa syntyi kuitenkin 150 000.

Luulisi akuutin konepulan Pohjois-Amerikassa vaikuttavan pitkittyessään myös Euroopan julkaisuaikatauluihin?

PS2 on halpa, sille on loistavia pelejä ja niitäkin saa halvalla, monen ostajan kaverilta varmasti kone löytyy myös - ei ihme että se myy. Tekisi mieli itsekin ostaa, kun God of Wareja ja muita huippuja saa jo puoli-ilmaiseksi.

Saattaa tosiaan olla, että Euroopan julkaisukin siirtyy maaliskuulta. Tai sitten tulee samanlainen <200k nimellinen julkaisu.

Kuuleman mukaan Japanissa löytyy tosin PS3:sia ihan kauppojen hyllyltä.

täytyy tää kyl sanoo et PS2 on paras pelikone ikinä

Tämähän on itse asiassa Sonyn erinomainen taktiikka saada PS3 houkuttelevammaksi.
En yhtään ihmettelis jos herra Alucard tulisi noin sanomaan :|

PSP ja PS2 ovat kyllä saaneet uskomattoman boostin PS3:n julkaisusta =D

"Japanin viimeisimmät myyntiluvut kertovat PS3:n toimitusvaikeuksien jatkuvan edelleen. Viime viikolla kävi kaupaksi 31 436 konsolia, mikä on reilu tuhat vähemmän kuin edellisellä viikolla. Julkaisunsa jälkeen PS3 on myynyt Japanissa yhteensä 187 796 kappaletta."

Näistä toimitusvaikeuksista voidaan olla montaa mieltä. Itse veikkaan, että Sony haluaa enemmänkin painostaa nyt Yhdysvaltoihin Japanin sijaan. Sonyn taholtahan ollaan todettu PS3:n valmistuksen takkuilemisen olevan nyt historiraa (vähän liioitellusti) ja, että Yhdysvaltoihin tulisi 1000 000 konsolia vielä tänä vuonna.

Taktiikkaa tai ei, itse näen tämän Euroopan maaliskuun (tai pitemmälle valuvan) julkaisuajan Sonylle mahdollisuutena virittää laitteensa, valmistuksensa ja pelivalikoimansa hyvään kuntoon.

Konsoli ilmestyy taktisesti vielä silloin kun formulakausi alkaa, jolloin monella rupeaa kaasujalkaa kolottamaan.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi