Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Viisitoista vuotta peliteollisuudessa riitti Two Tribesille, sillä pelistudio aikoo pistää pillit pussiin tulevan Rive-räiskintänsä jälkeen.

Muun muassa indiepeleistä Rush, Toki Tori ja Edge tutuksi tullut kokoonpano kertoo lopettamiselle kaksi eri syytä. Studiolla tunnetaan, että peliteollisuus on ajanut heistä ohi, eivätkä he ole pysyneet sen viimeaikaisten kehitysten perässä. Toisena perusteluna kerrotaan, että Two Tribesin väki kokee Riven olevan heidän paras julkaisunsa ikinä. Näin ollen studiolla halutaan lopettaa tekeminen positiivisissa merkeissä.

Two Tribes jatkaa vielä julkaisemiensa pelien sekä yhteistyökumppanien tukemista, mutta uusia tuotoksia ei Riven jälkeen parane odotella. Tarkemmat tuntemukset voi lukaista studion blogitekstistä. Studion pelejä on päätynyt myös KonsoliFINin arvosteluun. Niistä kaksi löytyy oheisten linkkien takaa: Swords & Soldiers ja Toki Tori 2.

Riven uusimman trailerin voi katsastaa alta. Peliä voi odotella myyntiin syksyllä Wii U:lle, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä Steamiin.

Kirjaudu kommentoidaksesi