Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ubisoftilla uskotaan pelien perinteiseen ohjaukseen

Ubisoftin johtaja Yves Guillemot on kertonut CNBC:n haastattelussa uskovansa, että isot toimintapelijulkaisut käyttävät jakossakin perinteistä pädiä erilaisten liikkeentunnistustekniikoiden sijaan.

– Nykyinen pädi antaa pelaajille paljon. He pelaavat tunteja, joten he eivät halua hyppiä edestakaisin ja väsyä viiden minuutin jälkeen. Näissä peleissä on kyse reaktionopeudesta, Guillemot perusteli.

Guillemot toivoo nykyisen sukupolven jatkuvan mahdollisimman pitkään, mutta kertoi asiakkaiden haluavan aina parhaan mahdollisen koneen. Hän myös uskoi, että jos OnLiven kaltaiset pelien verkkopalvelut ottavat tuulta alleen, saatetaan uusi laitesukupolvi nähdä odotettua aikaisemmin.

Guillemotin mukaan seuraavan sukupolven pelit vastaavat grafiikaltaa nykyisiä CGI-elokuvia. Nykyisten PS3- ja X360-pelien kehitys maksaa 20 - 30 miljoonaa dollaria, mutta hän uskoo ensi sukupolven keskiarvon olevan 60 miljoonan luokkaa. Tämä saattaa johtaa pelien korkeampaan hintaan, elleivät julkaisijat tyydy pienempiin voittoihin.

Galleria: 

Kommentit

Kohta pelit saa ostettua 120-140 euron hinnalla. Kaikki ovat silloin varmaankin hyyyvin mielissään.

"Nykyinen pädi antaa pelaajille paljon. He pelaavat tunteja, joten he eivät halua hyppiä edestakaisin ja väsyä viiden minuutin jälkeen."

Asiaa äijä vääntää. Itselleni tämä sukupolvi riittää grafiikoissa ja toivottavasti menee kauan seuraavaan polveen.

Jep, niin kauan kun liiketunnistus kapulalla ei tule paketin mukana - pysyy se marginaalissa. Omasta näkökulmasta ei lainkaan huonompi juttu :)

Toisaalta, liikkeentunnistusta voi käyttää myös niin ettei hypi ympäri huonetta. Useimmissa peleissä riittää että ihan vain istuu sohvalla ja pelaa. Se että väsyy jos ohjainta pitää viiden minuutin aikana vähän liikutella, on minusta vain pelaajasta kiinni, ja vähän huolestuttavaa.

"Jep, niin kauan kun liiketunnistus kapulalla ei tule paketin mukana - pysyy se marginaalissa."

Sopii toivoa. Niin kauan kuin liiketunnistus ei tule paketin mukana, pysyy kyseinen konsoli marginaalissa.

Viimeinen kommentti onkin tärkeä. Pelitalot eivät luonnollisesti halua tyytyä pienempiin voittoihin, koska riskitkin olisivat 2-3 kertaa suuremmat. Pelien hintoja ei voi nostaa samassa suhteessa, koska silloin ne eivät mene kaupaksi, ainakaan massoille.

Luulenpa, että fyysiset pelilevyt ovat entistä vahvemmin tulilinjalla seuraavan sukupolven aikana, koska se on helpoin keino pienentää kuluja (välikäsiä). Jos kustannukset tosiaan nousevat noin hurjasti, ansaintalogiikkaa on muutettava ja maksullinen sisältö nousee entistä tärkeämmäksi tekijäksi. Monet myytävät pelit tulevat todennäköisesti olemaan tietynlaisia luurankoversioita, joista sitten kasataan täysi peli lisäsisällöillä. Tuo ei tietenkään ole kuluttajan kannalta mieluisa vaihtoehto, mutta jostakin kasvavat kulut on saatava katettua.

Psyke-Pachter on puhunut.

Jos valmiita tuotteita ei laiteta tulevaisuudessa markkinoille, niin minut saa ainakin laskea pois konsoleiden parista. Liikkeentunnistuksesta vielä sen verran, että minusta se EI tee pelaamista. Rentoutuminen on minulle tärkeämpää kuin oiristelu kameran edessä tai kapuloiden vispaaminen villisti. Ei vaan iske. Ja luulen että en ole ainoa. ;)

Onneksi tää jää itelle viimeiseksi konsolisukupolveksi.

täysin asiaa äijä puhuu. kovemmankin kaverin käsi siinä väsyy kun pelaa wiillä jotain fps peliä. en ainakaan ite tykkää wiillä pelatessa sitä ohjainta siinä reiden päällä pitää, sehän vähän sotisi koko wiin tarkoitusta vastaan. sitäpaitsi silloin sen osoittaminen on muuten aikas hankalaa. ei sillä, että olisi huono tapa, mutta kyllä ite ainakin tykkään samalla vähän fiilistellä kun wiin sillointällöin päälle laitan...

summasummaarum, kyllä se padi(DS3) on vaan niin hyvä ja mukava kapistus!

Psyke sanoi sen mitä itse ajattelin. Mulla ainakin on paha aavistus siitä, että seuraavassa sukupolvessa ainakin joku näistä kolmesta firmasta koittaa päästä pelilevyistä kokonaan eroon ja siirtää pelien myynnin pelkästään omaan verkkokauppaan. PSP Go ja Xboxin games on demand vaikuttavat omasta mielestäni kokeiluilta tässä asiassa, kummatkin firmat testaavat miten heidän verkkonsa sun muut kestävät pelien latailusta koituvan rasituksen yms hieman isommassa mittakaavassa kuin mitä tällä hetkellä..

jpsepp: enpä antaisi liikaa painoarvoa noille pelien kallistumis puheile. Samaa mantraa on hoettu ainakin viimeisen parin sukupolvenvaihdoksen aikana, eivätkä pelit silti ole kallistuneet. Miltei päinvastoin - uutuudet tulevat aiempaa nopeammin tarjoukseen ja briteistä/aasiasta ostamalla voidaan puhua jo oikeasti melko edullisista hinnoista.

Aika huimaa jos kustannusarvio osuu lähelle. Pelien tekeminen 2-3 kertaa kalliimmaksi ja pelien hinnat entistä ylemmäs. Tuolla tiellä saa piratismin kaveriksi hyvin nopeasti.

Yksi tapa alentaa kustannuksia on ulkoistaa tekemistä halpis-maihin, kuten Intiaan ja Kiinaan. Näin on jo tapahtunut kutakuinkin kaikilla muilla ohjelmistokehityksen aloilla, ja monilla muillakin aloilla ja sen kasvu jatkuu edelleen.

Se ei tosin yksinään ole ratkaisu, jos budjetit alkavat nousta elokuvien mittoihin. Pitää myös kehittää uusia ansaintamalleja kuten oheistuotteet ja IP:n lisensointi muuhun käyttöön. Myös product placement ja suoranainen mainosrahoitteisuus tulee varmasti myös kasvamaan entisestään.

Itsekin uskon Psyken tapaan, että fyysiset pelilevyt alkavat pikkuhiljaa vähentymään, jolloin pelitalot pääsevät "ylimääräisistä" välikäsistä eroon.

Tämä tietenkin estää pelaajia myymästä ja samalla ostamasta käytettyjä pelejä, jolloin osa joukosta tietenkin älähtää.

Sega Megadriven pelit maksoi 15v sitten 400mk, tuonkun muuttaa nykyrahaksi niin hinta voisi olla helposti 100-120. Silloin tosin pelit oli modulilla jossa peli oli tallennettuna muistipiirillä. Voisin kuvitella että leijonan osa hinnasta tuli pelkästään piirin hinnasta. Nykypäivänä valmistus eli DVD:t ja Bluerayt ei maksa moduleihin verrattuna yhtään mitään.

Sama tietenkin pätee Nintendon ja muiden moduleihin ja kyllä niitä silloinkin tuli osteltua.

Pelihintojen pitäisi puolittua jos ainut vaihtoehto olisi ladata pelit digitaalisena kopiona. Kuluttajille hyötykohtia ei montaa ole ja huonot puolet painaa vaakakupin kallelleen.

jonatz: Ei ihan noin paljon, vuosina 1990-1995 400mk on nykyrahassa siinä 80-90 euron kieppeillä.

Playstation 1 toi cd-levyjen muodossa edullisemmat hinnat (300mk nykyrahassa ~60e), vaikka sekään ei valtaosalle riittänyt. Mustamäen tori kuhisi suomituristeja peliostoksilla.

SNES oli sitten jotain ihan muuta.Yli 800mk oli ihan normihinta huippupelistä eli 170 euroa! Silloin se kinuamisen taito punnittiin :D

migge: Mitä noita X360 ja PS3 tulevia katseli, niin ei niissä hirveesti paikallaan istutttu. Ja luulisin, että niitä tässä kaveri käsitteli.

XShava, liiketunnistusta ei kuitenkaan ole mikään pakko käyttää siihen tapaan, etenkään Sonyn osalta jonka ratkaisu näyttää toiminnallisuudeltaan hyvin paljon Wiin kaltaiselta. Arvioisin että vain 5 - 10 % Wiin peleistä on sellaisia joissa on oikeasti parempi seistä, ja vielä harvemmissa ihan pakko.

80-90 luvulla pelien myyntivolyymit olivat paljon pienempiä kuin nykypäivänä, joten pelit luonnollisesti olivat myös kalliimpia kuin nykyaikaiset pelit.

Toisaalta, tuotantoajat olivat pienemmät, mutta taas alan ammattilaisia oli selkeästi vähemmän kuin nykyaikana.

Xboxin "kamera" taas tuntuisi olevan paljolti mukana ihan kotiviihteessä, esim. leffojen käyttöliittymissä yms.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi