Uutiset

Uutinen

Live Arcaden Duke Nukemiin uusia ominaisuuksia

Microsoftin edustaja on paljastanut kanadalaisessa X08-tapahtumassa uusia ominaisuuksia Duke Nukem 3D:n Live Arcade -versiosta.

Peli sisältää mahdollisuuden tallentaa uusintoja moninpelitaisteloista sekä kelata tapahtumia yksinpelissä, mikäli kohdalle on osunut vaikkapa joku erityisen huikea tulitaistelu tai karmiva kämmi. Uusiin ominaisuuksiin kuuluu myös yhteistyötila.

Duke Nukem 3D tulee ladattavaksi Live Arcadeen syyskuun aikana.
Paavo Niskala
Uutinen

Soul Calibur IV testattavana

Tuoreimpana tulokkaana Xbox Liven aina yhtä jännittävällä demorintamalla nähdään tänään Soul Calibur IV:n kokeiluversio. Demon lataaminen vaatii vajaat 700 megatavua vapaata kiintolevytilaa.

Ostopäätöstä helpottamaan saataneen myös viikonlopun aikana KonsoliFINin virallisten mätkintämaanikkojen arviot lopullisesta tuotteesta.
Paavo Niskala
Uutinen

Flashpoint 2:n uudet kuvat

Codemasters on julkaissut muutaman uuden kuvan Operation Flashpoint 2: Dragon Rising -pelistään.

Pelaajan luvataan kokevan modernin sodankäynnin intensiivisyyden, monipuolisuuden ja klaustrofobian niin jalkaväkimiehen, helikopteripilotin, erikoisjoukkojen komentajan kuin panssarivaunun johtajankin näkökulmasta. Vastassa laajoissa kentissä on olympiahengen kunniaksi Kiinan kansan vapautusarmeija.

Operation Flashpoint 2: Dragon Rising julkaistaan "tärkeimmille" konsoleille ja PC:lle ensi vuonna.
Oliver
Uutinen

GameStop ei näe verkkojakelua uhkana

Pelikauppaketju GameStopin ilmoittaessa tilivuotensa toisen neljänneksen loistavasta tuloksesta kertoi toimitusjohtaja Daniel DeMatteo, etteivät verkosta ladattavat kokonaiset pelit muodosta heille uhkaa. Hän myös uskoo Sonyn paljastaman 160 gigan kovalevyllä varustetun PS3-konsolin palvelevan lähinnä musiikki- ja videolatauksia.
Oliver
Uutinen

GC 2008: Ei PS3-alennusta tänä vuonna Eurooppaan

Sony Computer Entertainment Europen (SCEE) johtaja David Reeves on vahvistanut, ettei yhtiön suunnitelmissa ole laskea PlayStation 3:n hintaa tämän vuoden aikana.

Reeves uskoo, että hinnasta huolimatta peleillä on suurempi merkitys myynninedistämisessä.
Oliver
Uutinen

Super Mario RPG ja Super Mario Bros : The Lost Levels vihdoinkin ladattavissa

Kolmas Virtual Consolen ns. Hanabi Festival tuo mukanaan kaksi varsin odotettua retropeliä niin Mario-faneille kuin tasoloikan ja RPG:n ystävillekin.

SNESille alunperin tehty Super Mario RPG: Legend of the Seven Stars on Squaren (nyk. Square Enix) kehittämä RPG, jossa Mario liittoutuu Bowserin kanssa yhteistä vihollistaan vastaan. Pelin lataus maksaa 900 Wii-pistettä. Peliä ei ole aiemmin ollut saatavana PAL-versiona.
Esa Linna
Uutinen

GC 2008: Heavy Rain saa demon ja ehkä lisäsisältöä

PlayStation 3:lle ainakin nykytietojen mukaan yksinoikeudella ensi vuonna ilmestyvään Heavy Rain -peliin pääsee tutustumaan demon muodossa ennen julkaisua.

Peliä kehittävän Quantic Dream -studion johtaja David Gage kertoi, että heidän on vielä mietittävä, kuinka demota vahvasti tarinaan nojautuvaa peliä juonta paljastamatta.
Oliver
Uutinen

Japanin listoilla palattiin tuttuun järjestykseen

Media Createn keräämien tietojen mukaan Japanin pelimarkkinoilla palattiin viime viikolla tutumpaan marssijärjestykseen.

Edellisellä viikolla Xbox 360:lle julkaistu Tales of Vesperia -roolipeli nosti konsolin myynnin uusille lukemille PS2:n ja PS3:n ohi. Viime viikolla Japanista kantautuikin jo tietoja, että laite on myyty monin paikoin loppuun, joten myyntikin laski, vaikka olikin vielä verrattain vireää. Pelilistalla Tales of Vesperia putosi sijalta 4 sijalle 11.
Oliver
Uutinen

NHL 09:n demo lähiviikkoina

Electronic Arts kertoo julkaisevansa NHL 09:n demon PlayStation 3:lle ja Xbox  360:lle lähiviikkoina. Kokeiluversio antaa näyttöjä uudesta Be A Pro -pelitilasta.

PS3-pelaajien piti saada maistiaisia EA:n tuoreimmasta lätkästä jo tällä viikolla, mutta demo nähdäänkin PlayStation Storessa vasta myöhemmin elokuussa. Xbox 360:lle demo saapuu ensi kuun alussa.

NHL 09:n kokoversio puolestaan pujottelee tiensä pohjolan perukoille 11. syyskuuta.
Paavo Niskala
Uutinen

Gears of War 2 -saavutus vaatii 100 000 tappoa

Gears of Warin pahamaineisin saavutus lienee "Seriously...", jonka saadakseen pelaajan on kerättävä tililleen 10 000 tappoa verkkopelin rankatuissa matseissa.

Saavutus tekee jatko-osassa paluun entistä hirveämpänä, sillä "Seriously 2.0" vaatii pelaajilta peräti 100 000 tappoa. Hätä ei ole kuitenkään tämän näköinen: summaan lasketaan teilaukset kampanjatilasta eikä kilpailullisesta moninpelistä.

Gears of War 2 ryntää kauppoihin moottorisaha sauhuten 7. marraskuuta.
Paavo Niskala
Uutinen

GTA IV maailman myydyin peli tänä vuonna

NPD, GfK Chart-Track ja Enterbrain ovat ynnäilleet Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Japanin pelimyyntilastoja vuoden ensimmäiseltä puoliskolta ja julkaisseet ensimmäisen Top Global Markets -raportin. Raportti paljastaa maailman viisi myydyintä peliä tmän vuoden ajalta.
Oliver
Uutinen

Space Invaders suhahtaa lokakuussa WiiWareen

Alkuperäisen Space Invaders -pelin julkaisusta on hurahtanut jo yli 30 vuotta, mutta sarja jatkaa yhä eloaan. Tällä kertaa Taito tuo pelisarjansa Wiille nimellä Space Invaders Get Even. Peli oli tarkoitus julkaista Wiille täysihintaisena, mutta lopulta se päätyi WiiWare -latauspalveluun. Eurooppaan lokakuussa saapuvan pelin hinta on vielä hämärän peitossa.
SOJ
Uutinen

Lätkää WiiWareen

Kanadalainen pelijulkaisija Big Blue Bubble julkisti tuovansa Wiin latauspalvelulle Hockey Allstar Shootout -nimisen jääkiekkopelin. Urheiluintoilijoille ja satunnaispelaajille suunnatussa pelissä käytetään odotetusti Wiimotea lätkämailana.

Valittavana on kolme erilaista taitopeliä: nopeutta vaativa Sharp Shooter ja Power Shot, jossa mitataan laukausten voimakkuutta. Head to Head -osiossa pelaajan vastuksina ovat maailman parhaat maalivahdit.  


Esa Linna
Uutinen

Star Warsin ja NHL 2k9:n demot kauppapaikalla

Kauppapaikalle saatiin tänään kaksi tuoretta demoa. Star Wars: The Force Unleashed antaa maistiaisia Tähtien Sodan tuoreimmasta peli-ilmentymästä. Voiman mahtia demonstroidaan vahvasti fysiikkamoottori Euphoriaan nojaavassa rymistelyssä.
Paavo Niskala
Uutinen

Ratchetia ja Star Warsia PS3:n Storeen

PlayStation 3:n Storen tämän torstain päivitys toi mukanaan mukavaa sisältöä moneen makuun.

Odotettu uutuus oli Ratchet & Clank: Quest fo Booty, jonka voi ladata omakseen 14,95 eurolla. Pelistä löytyy suomenkielinen ääninäyttely ja kovalevyltä se vie tilaa kolme gigaa. Odotettu oli myös ilmainen Star Wars: The Force Unleashed -demo, jonka koko on vajaa 1,4 gigatavua.
Oliver
Uutinen

GC 2008: Alone in the Darkin PS3-version parannukset myös Xbox 360:lle

Atari julkaisee Alone in the Darkin paranneltuna PlayStation 3:lle marraskuussa, kun muiden konsoleiden omistajat ovat voineet turhautua Eden Gamesin tuotokseen kesästä lähtien.

Kehittäjät lupaavat, että PS3-version parannukset saadaan Xbox 360:lle päivityksen avulla. Kilpailevan konsolin uudistuksiin kuuluvat muun muassa parempi esinejärjestelmä, sujuvampi kamera sekä hiotummat kontrollit.
Paavo Niskala
Uutinen

GC 2008: Kororinpa saa jatkoa

Wiin alkutaipaleen yksi valopilkuista oli Kororinpa, jossa kenttää kääntelemällä ohjailtiin kuulaa erilaisten ratojen läpi. Nyt pelille on luvattu jatkoa, ja kehityksestä vastaa ykkösosasta tuttu Hudson Soft. Pelin julkaisee Euroopassa Konami.

Kororinpa 2:een on lisätty tuki Wii Fitin tasapainolaudalle, jota voi käyttää kuitenkin vain kymmenessä kentässä. Pelissä on yhteensä yli sata kenttää, ja normaalisti ohjaus hoituu luonnollisesti Wiimotea kallistelemalla.
SOJ
Uutinen

GC 2008: PS3:n Disgaea 3 ensi vuoden alussa

Square Enix kertoo julkaisevansa Nippon Ichin Disgaea 3 Absence of Justice -strategiaroolipelin Euroopassa ensi vuoden alussa.

Omalaatuisesta huumoristaan tunnettu sarja jatkaa PS3:llakin tiukasti 2D-spritehahmojen linjalla, mutta nyt niitä luvataan ruudulle aikaisempaa enemmän. Pelimekaniikkakin jatkaa tutulla linjalla, mutta uudessa tarinassa on uudet pää- ja sivuhahmot, mutta joitakin vanhojakin tuttavuuksia tulee vastaan.
Oliver