Uutiset

Uutinen

Marathon: Durandal sai lisäsisältöä

Bungien Marathon: Durandalin Live Arcadeen kääntänyt Freeverse on julkaissut kauppapaikalla peliin karttapaketin, joka sisältää 12 moninpelikenttää trilogian ensimmäisestä ja kolmannesta osasta.

Jjaro Net Map Pack maksaa 250 Microsoft-pistettä eli noin kolme euroa. Karttapaketti tuo mukanaan myös kaksi uutta saavutusta.
Paavo Niskala
Uutinen

C&C3-lisälevyn verkkopeli karsittuna Xbox 360:lle

Command & Conquer 3: Kane's Wrathin tuottaja Jim Vessella paljasti CVG:n haastattelussa, että lisälevyn Xbox 360 -versiosta on karsittu kehuttu Global Conquest -verkkopelitila.

- Kun testasimme Xbox 360 -version kyseistä ominaisuutta, huomasimme, että se ei saanut yhtä hyvää palautetta kuin PC:n vastaava, Vessella kertoi.
Paavo Niskala
Uutinen

Tecmo selventää huhumyllyä tiedotteella

Tecmo on lähettänyt medialle lausunnon, jossa selvennetään japanilaisyhtiön ympärillä pyöriviä huhuja.

Lausunnon mukaan kaksi työntekijää on haastanut yhtiön oikeuteen, mutta juttu koskee vain näitä kahta henkilöä väitetyn 300:n sijaan. Tilannetta selvitellään parhaillaan.

Tiedotteessa kiistetään myös, että kymmenet työntekijät olisivat hylkäämässä yhtiön tai että se olisi tahallaan salannut oleellisia tietoja osakkeenomistajiltaan.
Paavo Niskala
Uutinen

Metal Gear -infopaketti ladattavaksi PS3:n Storeen

Sony julkaisee tänään PlayStation Storessa ilmaisen ohjelman, joka pitää sisällään kaiken oleellisen Metal Gear -tietouden. Ohjelma osaa vieläpä peittää kaikki Metal Gear Solid 4:n tapahtumat, jotta pelaajaparat välttyvät mahdollisilta juonipaljastuksilta.

Tietopaketti saapuu perinteisen viikkopäivityksen yhteydessä ainakin pohjoisamerikkalaiseen verkkopalveluun, mutta eurooppalaisten kohtalosta ei mainittu erikseen mitään.
Paavo Niskala
Uutinen

Kurita kaveriasi syyskuussa

Electronic Artsin arcadehenkinen nyrkkeilypeli FaceBreaker päästää pelaajat mätkimään syyskuun 5. päivä sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Pelin luvataan tarjoavan hyvät puitteet saattaa vastustajan naamavärkki uuteen kuosiin.

FaceBreakeria kehittää pelijätin EA Canada -studio (Fight Night Round 3). Humoristinen ja perinteisestä kaavasta poikkeava peli ilmestyy Wiille, PS3:lle ja Xbox 360:lle.
SOJ
Uutinen

Hyytävä Alone In The Dark -skaba

Vuoden valoisimpana aikana on sopiva hetki miettiä, miltä tuntuisi olla yksin pimeässä. Tämän vuoden kuumimman kesäkilpailun aiheena on tietenkin Atarin Alone In The Dark -kauhupeli.
Tehtävänä on luoda pelin nimikkoaiheesta omanlaisensa mediateos.

Osallistua voi tekstillä, valokuvalla, piirustuksella, videolla, Flash-animaatiolla tai millä tahansa digitaaliseen muotoon taipuvalla teoksella.
Oliver
Uutinen

Hyytävä Alone In The Dark -skaba

Vuoden valoisimpana aikana on sopiva hetki miettiä, miltä tuntuisi olla yksin pimeässä. Tämän vuoden kuumimman kesäkilpailun aiheena on tietenkin Atarin Alone In The Dark -kauhupeli.
Tehtävänä on luoda pelin nimikkoaiheesta omanlaisensa mediateos.

Osallistua voi tekstillä, valokuvalla, piirustuksella, videolla, Flash-animaatiolla tai millä tahansa digitaaliseen muotoon taipuvalla teoksella.
Oliver
Uutinen

KonsoliFINin kolminkertainen MGS4-arvio luettavissa

KonsoliFINin virallisen Metal Gear Solid -vastaavan, Guardian Viperin, arvio eeppisen saagan tuoreimmasta osasta on nyt luettavissa. Erityistapauksen kunniaksi omat näkemyksensä asiaan antavat myös kaksi muuta ylläpidon vähäpätöisempää edustajaa.

Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots julkaistiin yksinoikeudella PlayStation 3:lle viime torstaina.
Paavo Niskala
Uutinen

Tecmon kriisi pahenee

Team Ninjan Tomonobu Itagakin räväkästä ulosmarssista käyntiin pyörähtänyt Tecmo-kriisi näyttää pahenevan entisestään.

Peliblogi Kotaku nimittäin raportoi kahden työntekijän haastaneen yhtiön oikeuteen kaikkien 300 työntekijän puolesta. Kanteen mukaaan Tecmo on teetättänyt henkilöstöllään ylitöitä ja jättänyt yliaikabonukset maksamatta.

Yhtiön väitetään lisäksi väärentäneen asiakirjoja väärinkäytösten peittämiseksi. Viranomaiset ovat käynnistäneet tutkimukset asian tiimoilta.
Paavo Niskala
Uutinen

Uusin Need for Speed tarjoaa tarinan

Gamesindustry.biz kertoo Electronic Artsin johtohahmon John Riccitiellon paljastaneen, että seuraava Need for Speed kulkee lisänimellä Undercover.

Riccitiello kertoi kaahailusarjan tuoreimman osan pohjautuvan vahvasti tarinaan ja selkeään tehtävärakenteeseen. Hän vertasikin peliä The Transporter -toimintaelokuvaan.
Paavo Niskala
Uutinen

PS3 2.40 tulossa, mutta ensin 2.36

Sony on ilmoittanut PlayStation-blogissaan, että ennen PlayStation 3:n odotettua 2.40-päivitystä saadaan pieni 2.36-päivitys, jonka tehtävänä on parantaa ensimmäisen pleikkarin pelien toimivuutta PS3:lla.

PlayStation Networkista vastaava Eric Lempel vahvisti todeksi myös tiedot 2.40-pävityksen sisältämästä "In-game XMB" -ominaisuudesta, joka mahdollistaa PS3:n valikkoon pääsyn pelin aikana. Lisäksi tulossa ovat trophy-palkinnot ja muita uusia ominaisuuksia, joista Lempel lupasi lisätietoja pian.
Oliver
Uutinen

Wii Fit aiheuttaa miljoonavahinkoja

Isossa-Britanniassa tehdyn kyselyn mukaan kotona muun muassa Wii Fitin avulla kuntoilevat naiset aiheuttavat maassaan vuosittain yhteensä jopa 20 miljoonan punnan vahingot, kun he tönivät huonekaluja, kolauttelevat päitään ja venäyttävät lihaksiaan harjoituksia tehdessä.

Suurin osa (86%) kyselyyn vastanneista naisista omistaa Wii Fitin tai aikoo hankkia sen lähiaikoina ja viidennes myöntää kohdanneensa onnettomuuksia kotona treenatessa. Tulokset tulevat naisille tarkoitetulta Sheila's Wheels -vakuutusyhtiöltä.
SOJ
Uutinen

Space Invaders muutti WiiWareen

Aiemmin perinteiseksi myyntiversioksi kaavailtu Space Invaders Get Even on saanut uuden julkaisupaikan WiiWaresta.

Taiton jatko-osa (tai uusintaversio) legendaariselle räiskintäpelille ottaa päinvastaisen näkökulman. Nyt pelaaja ohjastaa satapäisen ulkoavaruuden muukalaisjoukkion tuhoamaan ihmisten asuttamaa kaupunkia. Nunchukilla ohjataan muukalaisten aluksia, kun taas räiskintä tapahtuu ns. "point and click" -henkisesti Wiimotella.

Peli julkaistaan Japanin WiiWaressa tänä kesänä.
Esa Linna
Uutinen

Kuudes Halo-kirja loppuvuodesta

Bungie julkisti verkkosivuillaan seuraavan Halo-universumiin sijoittuvan romaanin lisänimeksi The Cole Protocol. Sarjan kuudennen teoksen kirjoittaa Tobias S. Buckell, jonka aikaisempiin meriitteihin kuuluvat Crystal Rain (2006) ja Ragamuffin (2007).
Paavo Niskala
Uutinen

SingStar mukana Suomen Idolsissa

Sony Finland ja PlayStation ovat Suomen tämän vuoden Idols-kilpailun yhteistyökumppaneita.

Sonyn muun viihde-elektroniikan lisäksi mukana on myös PlayStation ja erityisesti SingStar-karaokepeli. Konseptiin istuu erityisesti elokuussa PS2:lle julkaistava SingStar SuomiRock, jonka biisivalikoimasta löytyvät aikaisempien vuosien Idols-voittajat Hanna Pakarinen ja Ari Koivunen.
Oliver
Uutinen

EA jatkaa Take-Twon piiritystä

Electronic Artsin edellinen suora tarjous Take-Twon osakkeenomistajille päättyi viime perjantaina, mutta EA on jo viidettä kertaa päättänyt jatkaa tarjoustaan ja tällä kertaa aikarajana on 18. heinäkuuta.

Take-Twon hallituksen mukaan EA:n tarjous laskee yhtiön arvion edelleen alakanttiin, eikä se ole osakkeenomistajien etujen mukainen. Lisäksi hallitus lupaa jatkaa huhtikuun lopussa aloittimiaan neuvotteluja muiden vaihtoehtojen etsimiseksi Take-Twon arvon nostamiseksi.
Oliver
Uutinen

LostWinds Euroopan ladatuin WiiWare-peli

Nintendon Euroopan markkinointijohtaja Laurent Fischer paljasti Gamesindustry.biz-verkkosivuston haastattelussa WiiWaren kärkikolmikon latausten lukumäärässä mitattuna. Frontier Developmentsin LostWinds vei ykköspaikan, kun seuraavaksi ladatuimmat TV Show King sekä Final Fantasy: Crystal Chronicles jäivät nuolemaan näppejään.
Esa Linna