Uutiset

Uutinen

Fallout 3:n lisäsisältöä mietitään myöhemmin

Bethesda Softworksin Pete Hines on kertonut CVG-sivustolle, ettei ensi syksynä PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle julkaistavaan Fallout 3:een ole vielä suunnitteilla lisäsisältöä.

- Aivan varmasti palaamme asiaan, mutta tällä hetkellä sisällöntuottajamme työskentelevät itse pelin parissa, joten meillä ei vielä ole aikaa miettiä, millaista lisäsisältöä haluaisimme tehdä, Hines sanoi.
Oliver
Uutinen

Konami siirtää Metal Gear Onlinen beta-testiä

Metal Gear Onlinen beta-testauksen oli määrä alkaa tänä aamuna, mutta valtaisan suosio yllätti Konami ja pelaajilla on ollut vaikeuksia kirjautua peliin. Myös kirjautumiseen vaadittavan tunnuksen luontiin tarkoitettu id.konami.net -sivusto on kärsinyt ongelmista koko viikonlopun.

Ongelmien vuoksi Konami on päättänyt siirtää testauksen aloituksen myöhempään ajankohtaan. Lisätietoja uudesta aikataulusta luvataan tiistaiaamuna kello 9.00.
Oliver
Uutinen

PS3:n Quake Warsin kehitysstudio tiensä päähän

Activision on ilmoittanut sulkevansa Underground Development -studionsa toukokuun loppuun mennessä. Pyrkimyksensä on löytää studion vajaalle 45:lle työntekijälle hommia Activisionin muissa yksiköissä.

Underground Developmentin aikaisempi nimi oli Z-Axis, joka vastasi Dave Mirra Freestyle BMX -  ja Aggressive Inline -pelisarjoista. Activisionin haltuun studio ajautui jo vuonna 2002, mutta nimi vaihtui vasta pari kuukautta sitten.
Oliver
Uutinen

Mortal Kombat laimenee supersankareiden vuoksi

Syksyllä PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle julkaistavan Mortal Kombat vs. DC Universen hahmokaartia komistavat DC Comicsin supersankarit. Ainakin Lepakko- ja Teräsmiehen on vahvistettu osallistuvan peliin.

Lisenssi tuo ikävä kyllä mukanaan myös rajoitteita, eikä pelin kerrota kantavan sarjalle jo tuttua korkeinta mahdollista ikärajaa.
Oliver
Uutinen

Liikkeentunnistusta PS3:n GTA IV:ssä?

Kotakun mukaan NeoGAF-foorumilla nimimerkillä 'skip' kirjoittava 1UP-sivuston toimittaja kertoo Grand Theft Auto IV:n tukevan PlayStation 3:lla Sixaxis-ohjaimen liikkeentunnistusta. Ilmeisesti ainakin moottoripyöriä, veneitä ja helikoptereita pitäisi voida hallita ohjainta kallistelemalla.

Skip mainitsee lisäksi GTA IV:n vaativan PS3:lla pakollisen asennuksen, joka tosin vie aikaa vain viisi minuuttia.
Oliver
Uutinen

Omat musat PS3:n Burnout Paradiseen

Criterion Games on ilmoittanut Burnout Paradisen Cagney-nimellä tunnetun tulevan päivityksen tuovan PlayStation 3:lle mahdollisuuden omien soittolistojen käyttöön. Pelin Easy Drive -valikosta tulee olemaan suora pääsy PS3:n musiikkivalikkoon, josta voi valita oman soittolistansa kaahailun taustalle.

Tämän lisäksi Cagney-sisältää myös uusia verkkopelitiloja, joista voi lukea lisää Paavin kirjoittamasta aikaisemmasta uutisesta.
Oliver
Uutinen

Levyllinen nahkaheviä Rock Bandiin

Suomeen aikaisintaan loppukesästä saapuva Rock Band saa Pohjois-Amerikassa jatkuvasti lisää uutta ladattavaa sisältöä. Yksittäisten biisien ja muutaman kappaleen pakettien lisäksi ensi viikosta lähtien peliin aletaan julkaista aikaisempien lupausten mukaisesti myös kokonaisia albumeita valikoiduilta artisteilta.
Oliver
Uutinen

Myös Take-Twon osakkaat EA:ta vastaan

Vuotuisessa tapaamisessaan Take-Two Interactiven osakkeenomistajat ovat päättäneet antaa yhtiön nykyisen kahdeksanhenkisen hallituksen jatkaa tehtävässään. Tämän katsotaan yleisesti viestivän siitä, että osakkaat ovat tyytyväisiä Take-Twon hallituksen päätökseen torjua Electronic Artsin kahden miljardin dollarin ostotarjous.

Puheenjohtaja Strauss Zelnick toisti Take-Twon hallituksen palaavan neuvottelupöytään mahdollisten ostajaehdokkaiden kanssa vasta Grand Theft Auto IV:n julkaisun jälkeen.
Oliver
Uutinen

Condemned 2:n demo kauppapaikalla

Xbox Liven kauppapaikalle on ilmestynyt Condemned 2: Bloodshotin kokeiluversio. Väkivaltaisessa jatko-osassa rappiolle joutunut Ethan Thomas taistelee jälleen pimeyden voimia vastaan.

Demolla on kokoa 736,56 megatavua. Ostopäätöstä siivittämään kannattaa tarkastaa KonsoliFINin arvostelu pelistä.
Paavo Niskala
Uutinen

Xbox Liveä huolletaan taas maanantaina

Microsoft huoltaa Xbox Liveä maanantaina. Toimenpiteiden seurauksena verkkopalvelu on poissa käytöstä kahdeksan tuntia noin klo 12:00-20:00.

Xbox 360:lle julkaistiin tänään myös automaattinen päivitys, joka virallisten puheiden mukaan valmistelee verkkopalvelua tulevaisuuden kasvua varten. Luvassa ei siis ole uusia ominaisuuksia.

Microsoft on edelleen vaitonainen vuosittaisen kevätpäivityksen suhteen.
Paavo Niskala
Uutinen

Yli miljoona pelaajaa ostanut Call of Duty 4:n karttapaketin

Call of Duty 4: Modern Warfaren Variety Map Pack on tehnyt Xbox Liven ennätyksen saavuttamalla miljoonan latauksen maagisen rajan yhdeksässä päivässä. Pelaajat ovat sotineet karttojen parissa yhteensä yli 30 miljoonaa tuntia.

Kymmenisen euroa maksava karttapaketti on saatavilla yksinoikeudella Xbox 360:lle 24. huhtikuuta asti, jolloin laajennus saapuu pohjoisamerikkalaiseen PlayStation Storeen. Eurooppalaisten PlayStation 3 -taistelijoiden ulottuville kartat saadaan vappuna.
Paavo Niskala
Uutinen

Batman ja kaverit Mortal Kombatiin

Midway on vahvistanut seuraavan Mortal Kombat -pelin nimeksi Mortal Kombat vs. DC Universe. Kuten nimestäkin voi päätellä, täydennetään pelin hahmokaartia DC Comicsin hahmoilla ja oheisen mainoskuvan perusteella ainakin Batman on mukana.

Tarkempia tietoja pelistä odotetaan vielä tämän päivän aikana.
Oliver
Uutinen

Brothers in Arms palasi parrasvaloihin

Ubisoft on kuukausien hiljaiselon jälkeen julkaissut tuoretta materiaalia Brothers in Arms: Hell's Highwaysta, joka on ehtinyt muhia Gearbox Softwaren studioilla pitkään.

Toiseen maailmansotaan sijoittuvan tiimiräiskinnän uusin osa asettaa pelaajan keskelle Opreaatio Market Gardenia. Toiminnan luvataan olevan elokuvamaista ja eeppistä, sillä hahmot ovat kehittäjien mukaan uskottavia ja ympäristö tuhoutuu realistisesti.
Paavo Niskala
Uutinen

Soulcalibur IV heinäkuussa

Ubisoft ilmoittaa tuovansa Namco Bandain Soulcalibur IV -taistelupelin Eurooppalaisten ulottuville heinäkuun 31. päivä.

Kuten jo aikaisemmin on ilmoitettu, komistaa PlayStation 3:n hahmovalikoimaa Darth Vader, kun taas Xbox 360:lla jedi-taitojaan väläyttelee Yoda.
Oliver
Uutinen

PSP ja Mario Kart Japanin listakärjet

Media Createn laskelmien mukaan lähes 600 000 kappaletta ensimäisellä viikollaan Japanissa myynyt Mario Kart Wii ei juurikaan lisännyt konsolin menekkiä ja syynä oli ilmeisesti jatkuvasti vaivaava laitepula.

Kolmessa viikossa jo lähes 1,6 miljoonaa myynyt Monster Hunter Portable 2nd G jäi pelilistan kakkoseksi, mutta PSP jatkoi kolmatta viikkoa laitelistan kärjessä.

Japanin konsolimyynti ajalta 7. - 13.4..08:
Oliver
Uutinen

Rockstarin Social Club avasi ovensa asiakkaille

Vain pari päivää alkuperäisestä suunnitelmasta myöhässä Rockstar Games avasi Social Club -sivustonsa innokkaimmille itsensä rekisteröijille.

Varsinainen toiminta alkaa tietysti 29.4., jolloin Grand Theft Auto IV:stä alkaa tulvia sivustolle tilastoja sekä PS3:lta, että Xbox 360:lta ja pelaajat pääsevät vartailemaan suorituksiaan muita Liberty Cityn huligaaneja vastaan. Nopeimmille ja parhaimmille on aikaisempien ilmoitusten mukaan luvassa erittäin spesiaaleja palkintoja.
Oliver
Uutinen

Nintendot edelleen omaa luokkaansa Jenkeissä

Ninntendon Wii- ja DS-konsolit pitivät helposti kärkisijansa NPD Groupin keräämissä Yhdysvaltain myyntilistoissa. Tiukemmassa kilpailussa Xbox 360 onnistui ohittamaan PS3:n ja PS2:n, mutta kaikien ohi kolmanneksi nousi viime kuussa perää pitänyt PlayStation Portable.
Oliver
Uutinen

DS-pelejä myyty Japanissa yli 100 miljoonaa

Loppuvuonna 2004 päivänvalon nähneen Nintendo DS -käsikonsolin pelejä on mennyt Japanissa kaupaksi jo yli 100 miljoonaa kappaletta. Rajapyykin saavuttamiseen kului kolme vuotta viisi kuukautta. PlayStation 2 -pelejä myytiin saman verran neljässä vuodessa kolmessa kuukaudessa.

Pelejä on tähän päivään mennessä julkaistu yhteensä 922, joista 21 on myynyt yli miljoona kappaletta. Myydyin peli on New Super Mario Bros. -tasoloikka yli viiden miljoonan kappaleen kokonaismyynneillä.

Kymmenen myydyimmän pelin lista näyttää tältä:

SOJ